Tampereen Työväen Teatteri

Elämälle vieras nero nostaa TTT:n teatterien eliittiin

Ennen kansalaissotaa Tampereen Työväen Teatteri oli harrastelijateatteri. Näyttelijöille maksettiin "rollipalkkaa" ja niinpä kaikki näyttelijät olivat iltanäyttelijöitä, joilla oli myös siviiliammatti. Työväentalossa toiminut teatteri oli muun työväentalon mukana takavarikossa vuoteen 1919. Takavarikoijat perustivat silloin Kansan Teatterin, jossa suurin osa entisistä työväenteatterilaisista näytteli ennen kuin varsinaisen Tampereen Työväen Teatterin toiminta jatkui keväällä 1919.

Näyttelijä Kosti Elo aloitti teatterinjohtajan työnsä vuonna 1919 vaatimattomissa oloissa. Teatterinjohtajalla ei ollut omaa huonetta, hän johti teatteria tarpeistohuoneen kahvinurkasta. Ensi töikseen Elo alkoi maksaa näyttelijöille kuukausipalkkaa, jotta he voisivat keskittyä yksinomaan näyttelemiseensä. Heti kun teatterin toiminta piristyi ja taloudellinen tila koheni, päätti Elo myös remontoida vanhanaikaisen teatterin.

Kuva työväen teatterin näytelmä Juurakon Hulda lokakuulta 1937. Kuva: Aamulehti 12.10.1937, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kun Elo tuli teatterinjohtajaksi, hän ei esittänyt sen suurempia suunnitelmia kuin että teatterissa esitettäisiin "vuoroin kevyempiä, vuoroin vakavampisisältöisiä näytelmiä". Vakavampaa puolta edusti muun muassa Hamlet - Elo oli koko johtaja-aikansa kiinnostunut Shakespearesta - kevyempää katseltavaa oli operetti Iloinen Leski, jota Kansan Lehden 1920 aloittanut arvostelija piti "arvelluttavana". Kappale kuitenkin pyöri ennätykselliset 17 kertaa ja oli yleisön suosikki.

Jo vuonna 1920 vuokrattiin ensimmäisen kerran Thermopyleen kenttä Pyynikiltä ulkoilmateatteria varten. Esitettiin Maiju Lassilan Luonnon lapsia. Menestys oli suuri, vaikka ensiesityksessä satoi ja kuuluvuudessa oli ongelmia. Työtahti oli kuitenkin näyttelijöille liian kova ja kesäiset ulkoilmanäytännöt lopettiin pitkäksi aikaa.

Vuonna 1922 Elokin tuli siihen tulokseen, että ohjelmisto oli liian kevyttä ja matkusti ulkomaille tutustumaan uusiin tuuliin. Elo vaikuttui saksalaisesta ekspressionismista ja alkoi heti kotiin tultuaan koota Koneenmurskaajat-nimistä näytelmää työväenteatterin lavalle. Ekspressionismi perustui vaikuttaviin joukkokohtauksiin ja yhteiskunnalliseen sanomaan, mikä sopi paremmin kuin hyvin työvänteatterille. Olihan Tampereella tarjolla riittävästi innokkaita harrastelijanäyttelijöitä, jotka olivat kokeneet kykynsä aivan laiminlyödyiksi teatterin siirryttyä käyttämään yksinomaan ammattinäyttelijöitä.

1920-luvun loppua lähestyttäessä työväenteatterin esitysten taso vain parani. Tampereen Työväen Teatterista tuli joksikin aikaa maan eturivin kokeileva teatteri. Toinen saksalainen ekspressionistinen näytelmä, Georg Kaiserin "Kaasu" innoitti jopa hyvin kriittisen Aamulehden kriitikon Eino Salmelaisen laskemaan Elon maan ensimmäisten teatterinjohtajien lukuun.

Kokeileva teatteri ei kuitenkaan vetänyt yleisöä mukaansa. Toisin oli operettien laita. Elon linjana oli pitää vakituinen yleisö - järjestöaktiivit sekä näyttelijöiden sukulaiset ja ystävät - tyytyväisenä operettien, kuten Kreivitär Mariza, avulla. Myös komediat, kuten merimiesnäytelmät, vetivät täysiä katsomoita. Toivo Pekkalan näytelmät ja Aleksis Kiven Seitsemän veljestä olivat yleisön suosikkeja.

1920-luvun lopussa Tampereen Työväen Teatterilla oli sama asema työväen piirissä kuin Kansallisteatterilla porvariston piirissä.