Tampereen Työväenyhdistys

Työläisten oma liike

Vuosi 1896 merkitsi murrosta suomalaisen työväenliikkeen taipaleella. Wrightiläinen työväenliike väistyi, kun liikkeen johtoon nousi jyrkempää suuntaa edustavia miehiä. Merkittävässä roolissa oli Toinen työväenyhdistyksen edustajainkokous, joka pidettiin kyseisenä vuonna Tampereella. Kokouksessa ehdotettiin mm. varallisuuteen perustuvan ääniasteikon kumoamista ja siirtymistä ääni per henkilö periaatteeseen. Yleisemmin ottaen murroksessa oli kysymys työväenliikkeen asteittaisesta siirtymisestä pois sivistyneistön huomasta kohti sosialismin oppeja.

Kuvassa Tampereen Työväenyhdistyksen Lentolehtikomitea, joka toimi vuosina 1897-1900. Komitean työ oli pohjana Kansan Lehden alkutaipaleella, joka alkoi vuonna 1897. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Myös Tampereen työväenyhdistyksen kurssi jyrkkeni. Tämän seurauksena useat paikkakunnan sivistyneistöön kuuluneet Suomalaisen Klubin edustajat erosivat seurasta. Muutenkin vuodet 1896-1898 näyttävät olleen Tampereella aikaa, jolloin työväenyhdistys jätti taakseen suomalaisuusliikkeen ajajat, sillä vielä vuonna 1896 yhdistykseen jääneistä nuorsuomalaisista suuri osa lähti vuonna 1898, kun kaksi vuotta toiminut nuorsuomalainen puheenjohtaja Atte Törnqvist jätti työväenyhdistyksen.

Tampereella työväenliikkeen murrosvaihe tuli esiin äänioikeuskysymyksessä, joka kaupungissa oli tehdastyöläisten näkökulmasta huonommassa tilassa kuin missään muualla. Tehtaan palkolliset eivät näet pitkään saaneet äänestää kunnallisissa vaaleissa, vaikka olisivatkin maksaneet vaaditun summan veroja äänioikeuden saamiseksi. Tehdastyöläisten nähtiin olevan tehtaanomistajien isäntävallan alaisia, toisin kuin ulkotyöläiset, joilla vakituista työnantajaa ei aina ollut. Tämä oli myös yksi tekijä, joka johti erillisen Ulkotyöväenyhdistyksen perustamiseen.

Vuonna 1898 tilanne muuttui, kun tamperelaiset tehdastyöläisetkin saivat äänioikeuden kunnallisissa vaaleissa. Äänioikeusolojen uudistaminen säilyi kuitenkin työväenliikkeen asialistan kärkipäässä aina suurlakkovuoteen 1905 asti. Silloin saavutetun eduskuntauudistuksen jälkeenkin työtä riitti, sillä kunnallisissa vaaleissa oli edelleen voimassa "kukkarovalta", eli suuremmilla tuloilla sai enemmän ääniä käytettäväkseen.

Merkittävä asia työväenyhdistyksen historiassa on Kansan Lehden perustamien vuonna 1899. Tullessaan se toi tamperelaiselle työväestölle kanavan, jota pitkin levittää työväenliikkeen sanomaa. Työväenyhdistyksen toimesta perustettiin myös paikallinen Tampereen työväenpuolue vuonna 1898 ja tamperelaiset olivat mukana perustamassa valtakunnallista työväenpuoluetta seuraavana vuonna Turussa.

Tampereella kunnallispoliittisesti tärkeä asia oli väkijuomakysymys. Työväenyhdistys linjasi vuonna 1898, että raittiuskysymys ja työväenkysymys kulkevat käsi kädessä. Useat työväenyhdistyksen vaikuttajat olivatkin innokkaita raittiusmiehiä ja toimivat useissa alan yhdistyksissä. Raittiuskysymys oli myös 1900-luvun alkuvuosina Suomalaista Klubia ja työväenyhdistystä yhdistävä asia.

Suomalaisen työväenliikkeen tavoitteet selkeytyivät Forssan kuuluisassa kokouksessa vuonna 1903, jolloin liikkeen suunta muuttui selkeämmin kohti sosialismia. Tamperelainen työväenliike sai merkittävää huomiota Forssassa, kun Yrjö Mäkelin lausui radikaalin äänioikeusjulistuksensa. Mäkelin painotti, ettei harvainvallan säätämät lait velvoittaneet työläisiä muuten kuin pakon edessä. Mäkelinin julistuksen ansiosta äänioikeusasia nousi tehokkaasti esiin ja samalla alkoi hahmottua Mäkelinin ympärille rakentunut työväenliikkeen kansallismielinen, tamperelainen linja.

Osa Forssan tavoitteista toteutui jo kahden vuoden kuluttua vuoden 1905 suurlakossa, jonka seurauksena työväestö sai lupauksia mm. äänioikeusolojen uudistamisesta. Suurlakko oli myös tärkeä näyttö muille ja itsellekin työväestön joukkojen voimasta. Erityistä huomiota sai Yrjö Mäkelinin luoma punainen julistus, jonka keskeinen asia oli vaatimus suomettarelaisen senaatin eroamiseksi ja yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen nojaavan perustuslakia säätävän kansalliskokouksen koollekutsuminen.

Forssan kokous ja suurlakko merkitsivät Tampereen työväenyhdistykselle myös sitä, että valtakunnallinen puoluejohto otti vahvemman otteen paikallisosastoista. Vaalijärjestelyt, ammattiliittojen keskusjärjestöjen perustaminen ja eduskuntatyö sitoivat sitten lopullisesti tamperelaisen liikkeen Suomen työväenliikkeeseen.

Venäläistämisvuosien aikana työväenyhdistys lähentyi paikallisia perustuslaillisia piirejä. Työväenyhdistyksestä Mäkelin ja Matti Vuolukka toimivat venäläistämistyön vastustusjärjestö Kagaalin riveissä kierrellen pitkin maaseutua agitaatiomatkoilla. Yhteistyötä tehtiin erityisesti kutsuntalakkojen organisoimisessa. Sekä perustuslaillisille, että työväestölle oli hyötyä yhteistyöstä. Perustuslailliset ymmärsivät, ettei laajaa kansallista rintamaa venäläistämistoimia vastaan voitu luoda, ellei työväestön asemaa kohoteta. Työväenliike puolestaan vastusti asevelvollisuutta jo pelkästään pasifistisen lähtökohtiensa takia. Ennen pitkää kuitenkin työväestön sosialistinen ideologia irtaannuttu sitä perustuslaillisista.

Suurlakon jälkeen suomen työväenliikkeen sisällä oli suuntaristiriitoja. Toiset halusivat keskittyä eduskuntauudistuksen toteuttamiseen, kun toiset ajoivat aktiivista osallistumista maanalaiseen toimintaan yhdessä venäläisten vallankumouksellisten kanssa. Tampereen työväenyhdistys oli Yrjö Mäkelinin mukana aktiivista toimintaa vastaan. Mäkelin oli osallistunut työläisaktivistien ja jopa nuorsuomalaisen Kagaalin toimintaan ennen suurlakkoa, muttei hyväksynyt suurlakon jälkeisiä väkivaltaisuuksia.

Poliittinen painotus Tampereen työväenyhdistyksessä väheni suurlakon jälkeen toiminnan painopisteen siirtyessä ammattiosastoihin. Painopisteen siirtymiseen oli yhtenä sytykkeenä suurlakosta vuoteen 1908 asti kestänyt lakkoliike, joka ei useastikaan tuonut työväen oloihin parannusta. Yhteiskunnalliset ristiriidat kasvoivat suurlakon jälkeen niin suuriksi, ettei työväestö enää juhlapäivinä marssinut porvarien kanssa yhteisessä suomalaisuusrintamassa. Esimerkiksi J. W. Snellmanin 100-vuotispäivänä vuonna 1906 Työväenyhdistys, Ulkotyöväenyhdistys ja ammattiosastot järjestivät oman porvarillisesta tapahtumasta erillisen juhlan.

Ns. toisena sortokautena tunnettuna ajanjaksona venäläistämistoimet alkoivat uudestaan. Tällä kertaa ne keskittyivät aikaisempaa enemmän työväenliikkeen toimintaan. Paino- ja kokoontumisvapautta rajoitettiin ja vuodesta 1910 työväenyhdistysten toimintaa alettiin seurata tarkemmin. Viranomaisten toimet koskettivat Tampereen Työväenyhdistystäkin, sillä sen toiminta vaikeutui ja yhdistyksen äänitorvena toiminut Kansan Lehti sai useita majesteettirikostuomioita. Ensimmäinen maailmansota sytyttyä vuonna 1914 kansalaisten oikeudet ja vapaudet kapenivat entisestään.

Vapaudet palautuivat maaliskuun vallankumouksen syöstyä Venäjän tsaarin vallasta vuonna 1917. Tampereen työväenyhdistys organisoi tällöin Tampereelle tehtaat pysäyttäneen lakon. Työväenyhdistys oli myös hyvässä yhteisymmärryksessä kaupungin muiden seurojen ja yhdistysten kanssa järjestämässä juhlakulkuetta vallankumouksen kunniaksi, johon osallistui noin 30 000 ihmistä. Marraskuussa 1917 järjestettiin toinen lakko, jolloin työväestön mielialat olivat jo jyrkentyneet pääosin huonon elintarviketilanteen ja kärsityn eduskuntavaalitappion myötä.

Vuosina 1917-1918 Tampereen työväenyhdistys oli mukana vallankumouksellisessa järjestäytymisessä ja myöhemmin myös toiminnassa. Itse kansalaissodassa yhdistys kärsi suuria tappioita. Yhdistyksen omaisuutta ryövättiin kasapäin, eikä osaa siitä saatu koskaan takaisin. Sodan jälkeen työväenyhdistyksen johtokunnan 14:sta henkilöstä neljä oli vapaana ja kahdeksan vangittuna. Kahdesta kuolleesta toinen oli teloitettu.