Suurlakko

Tampere tapahtumien keskellä

24.10. "Valtiolliset tapahtumat ajavat kiirein toisiaan. Nyt on rautatieliike Venäjällä pysähtynyt! Witte on pitänyt suuren puheen, jossa hän ilmoittaa keisarin tahtovan perustuslailliseksi hallitsijaksi. Kansan Lehdessä on pääartikkelina 'Kansalliskokous toimeen'." (Kaarlo Tiililän päiväkirja) Kaarlo Tiililä toimi Tampereen Suomalaisen Yhteiskoulun rehtorina vuodesta 1899 kuolemaansa asti 1936. Hän oli innokas kansallisasiamies, minkä hän toi voimakkaasti esiin myös virassaan: "Rehtori Tiililä on osannut herättää sekä opettajatovereissaan että oppilaissaan sen aatteellisen hengen, sen kansallisen innostuksen, joka häntä itseäänkin elähdyttää", kuvasi eräs kollega Tiililää. Tiililän poliittinen aktiivisuus löysi henkisen kodin Tampereen Suomalaisesta Klubista, jolle hän kirjoitti ohjelmia ja julistuksia.

Tilanne Venäjällä 1905 oli kehittynyt tulenaraksi. Maa oli joutunut taisteluun Japania vastaan 1904 ja yhteiskunnallisten uudistusten hitaus maassa synnytti tyytymättömyyttä niin työväestön kuin tsaarin hallintoon kyllästyneiden porvarien piirissä. Sisäiset levottomuudet maassa kasvoivat. Suomessa poliittinen tilanne oli kärjistynyt vuonna 1899 annetun helmikuun manifestin seurauksena. Vuosisadan vaihteen jälkeen Suomessa elettiin poliittisen radikalisoitumisen aikaa, ja puolueiden väliset erot korostuivat niiden erilaisessa suhtaumisessa venäläistämistoimenpiteisiin. Puolueeksi 1899 organisoitunut työväestö alkoi hahmottaa itseään yhteiskunnan yhtenä valtaryhmänä. Se laati Forssassa 1903 radikaalimman ohjelman ja muutti nimensä Suomen työväenpuolueesta Sosialidemokraattiseksi puolueeksi.

Erityisen negatiivisesti sortotoimenpiteisiin suhtautuivat nuorsuomalaiset ja ruotsalaiset sekä työväestö. Ne halusivat toimittaa vanhan myöntyväisyyssenaatin pois virasta ja palauttaa maahan lailliset olot. Työväestölle tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä vastajärjestäytyneen puolueen sisällä oli erimielisyyttä siitä, pitäisikö työväen lainkaan pyrkiä sopeutumaan porvarilliseen yhteiskuntaan ja vallitsevaan poliittiseen järjestelmään. Työväestön tavoitteeksi tulikin uudistaa kansanedustuslaitoksen rakenne kansanvaltaiseksi uudistamalla äänioikeus yleiseksi ja yhtäläiseksi. Kun asiaa käsiteltiin valtiopäivillä vuoden 1905 alussa, päättivät säädyt kuitenkin perustuslaillisten johdolla 14.4. seuraavasti: "Koska laillinen järjestys ei ole vielä maahan palautettu, on äänioikeuskysymyksen ratkaisu lykättävä ensi tuleville valtiopäiville ja silloin ratkaistava, jos silloin on laillisuus maahan saatu." Nuorelle työväen puolueelle tulos oli iso pettymys.

Valtiopäiväin päätöksen jälkeen kansalliskokouksesta tuli työväestön iskusana, esimerkki perustuslakia säätävään kansalliskokoukseen haettiin Ranskan vallankumouksesta. Säätyvaltiopäivien tilalle katsottiin tarvittavan uusi lainsäädäntöelin, joka perustuisi yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Kun venäläiset aloittivat lakkonsa lokakuun lopulla perustuslailliset ja työväenliike näkivät mahdollisuuden ajaa läpi tavoitteitaan, Suomalainen puolue sen sijaan jatkoi varovaista linjaansa ja halusi Suomen oman etunsa nimissä pysyvän erossa Venäjän liikehdinnästä. 30. lokakuuta julistettiin Helsingissä alkaneeksi lakko, joka käsitti muutamaa alaa lukuunottamatta kaikki elämän alat, myös virastot. Seuraavana päivänä Tampereen työväenyhdistyksen johdolla organisoidussa kansalaiskokouksessa julistettiin Tampereella alkaneeksi suurlakko. Perustuslailliset ja työväki yhdessä nousivat lakkorintamaan. Tavoitteet olivat yhä myöntyväisyyssenaatin ero, laillisten olojen palauttaminen ja kansalaisvapauksien takaaminen, mutta nyt myös perustuslailliset asettuivat - joskin vastahakoisesti - työväestön ensisijaisen tavoitteen, valtiopäiväreformin taakse. Puolueita erotti kuitenkin yhä uudistuksen toteuttamisaikataulu, eli tuliko äänioikeus- ja eduskuntauudistus toteuttaa laillisten olojen palauttamisen jälkeen perustuslain säätämässä järjestyksessä säätyvaltiopäivillä vai pitäisikö koolle kutsua samantien perustuslakia säätävä kansalliskokous. Vastustaessaan kansalliskokousta perustuslailliset vetosivat siihen, että Suomen laki, johon oltiin oikeustaistelussa vedottu, ei tuntenut muita lainsäädäntöelimiä kuin säätyvaltiopäivät. Vanhasuomalaisten poliittinen linja hyväksyi kansalliskokouksen eduskuntauudistuksen toteuttajaksi, mutta laillisuuden säilyttämiseksi oli säätyjen ensin myönnettävä tähän lupa. Suomalainen puolue oli kuitenkin lakon alettua joutunut poliittiseen paitsioon ja 31.10., samana päivänä kun suurlakko julistettiin Tampereella alkaneeksi, pyysi myöntyväisyysmiesten muodostama senaatti eron.

Marraskuun 1. päivänä saapui Kauppatorille sankoin joukoin kansaa kuulemaan Raatihuoneen parvekkeelta luettavaa punaista julistusta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Perustuslaillisten yhteistyö työväen kanssa sai kuitenkin takaiskun, kun ruotsinkieliset eivät hyväksyneet vaatimusta yksikamarisesta eduskunnasta. Tilanteesta suivaantuneena Tampereen työväenliikkeen johto kirjoitti 31.10. ja 1.11. välisenä yönä vallankumousjulistuksen, joka seuraavana päivänä luettiin Tampereen Raatihuoneen parvekkeelta. Julistus, jota myöhemmin alettiin kutsua punaiseksi julistukseksi, kiteytti työväenliikkeen huhtikuusta asti kehkeytyneet tavoitteet ja sisälsi vaatimuksen kansalliskokouksen koollekutsumisesta. Perustuslailliset suhtautuivat julistuskirjaan vaihdellen eri puolilla Suomea, mutta lopulta irtisanoutuivat sen sisällöstä. Samaan aikaan Venäjällä alkoi tilanne rauhoittua, sillä tsaarin lokakuun lopulla antaman julistuksen määrittelemät maan valtiollisen elämän uudet perusteet taittoivat poliittiselta vastarinnalta sen terävimmän kärjen. Tässä tilanteessa Suomen maltilliset perustuslailliset sekä vanhasuomalaiset katsoivat hetken koittaneen saada Venäjä suostumaan valtiopäivien tai kansalliskokouksen koollekutsumiseen ja laillisten olojen palauttamiseen. Sekä vanhasuomalaiset että perustuslailliset esittivät omia ehdotuksiaan hallitsijan manifestin luonnokseksi, ja 4. marraskuuta tsaari Nikolai II allekirjoitti perustuslaillisen Leo Mechelinin tekstiin pohjautuvan ns. marraskuun manifestin, jolla keskeytettiin helmikuun manifestin toimeenpano. Samana päivänä muodostettiin väliaikainen hallitus. 5. ja 6. marraskuuta lakko lopetettiin koko maassa.

Suurlakon seurauksena helmikuun manifesti kumottiin ja sen jälkeen annetut laittomat asetukset kumottiin. Maassa alettiin nopeasti valmistella valtiopäiväuudistusta, jonka keisari vahvisti jo seuraavan vuoden heinäkuussa. Radikaali uudistus sisälsi valtiopäivien muuttamisen yksikamariseksi eduskunnaksi sekä äänioikeuden laajentamisen kaikkiin 24 vuotta täyttäneisiin. Vaikka uudistus oli työväelle voitto, olivat aiemmat tapahtumat kiristäneet työväen ja muiden puolueiden välejä. Suurlakosta lähtien työväenpuolue alkoi ajaa jäseniensä etuja yhä voimakkaammin. Perinteisen sääty-yhteiskunnan muutos luokkayhteiskunnaksi kiihtyi.