Kaksi valtalehteä

Tampereella ilmestyi kaikkien muiden puolueiden paitsi maalaisliiton äänenkannattaja puoluerakenteen selkiinnyttyä eduskuntauudistuksen aikana. Vanhasuomalainen Aamulehti ilmestyi vuosisadan alussa kuusi kertaa viikossa, sosialidemokraattien Kansan Lehti kolme kertaa (1906 lähtien kuudesti), ruotsalaisen puolueen Tammerfors Nyheter neljä kertaa, uudelleen 1905 syyskuussa perustettu nuorsuomalainen Tampereen Sanomat kuusi kertaa ja sen aatteellinen edeltäjä Tampereen Uutiset 5-6 kertaa. Puoluesidonnaisuus olikin lehdille keskeinen tehtävä, ne toimivat osana puolueiden valistustyötä ja propagandaa. Paitsi lehden toimittaminen, myös tilaaminen oli poliittinen kannanotto.

Vaikka lehtien takana olivatkin yritysmuotoiset organisaatiot, ei niiden tavoitteena siis ollut ensisijaisesti liiketoiminta. Aamulehti tosin tuotti lähes poikkeuksetta voittoa ja jakoi osinkoa omistajilleen. Myös Kansan Lehden taustayhtiö pystyi kääntämään alkuvuosien jatkuvat tappiot voitollisiksi, mutta se sai myös jatkuvaa tukea työväenjärjestöiltä. Aamulehteä oikeistolaisempien Tammerfors Nyheterin ja Tampereen Sanomien perusongelma oli vähäinen levikki ja sen myötä rajalliset resurssit. Vaikka kummankin takana oli merkittäviä liikemiesryhmiä, jotka myös ilmoittivat lehdessä.

Levikkitiedot tältä ajalta ovat puutteellisia ja perustuvat lehtien omiin dokumentteihin. Kahden suurimman tamperelaislehden tiedot oheisessa taulukossa ovat Suomen Lehdistön historiasta. Kansan Lehden levikin nousu oli jo ennen suurlakon innostusta huomattava ja lakko lähes kaksinkertaisti sen. Kansan Lehti saattoi hyvinkin olla tuona aikana ykköslehti Tampereella. Aamulehden levikistähän vähintään puolet meni maakuntaan. Muiden Tampereen lehtien painos oli enimmillään pari-kolmetuhatta, Tammerfors Nyheterin muutama sata.

Kiista Aamulehden linjasta

Aamulehden päätoimittajana toimi vuodesta 1884 lähtien Kaarlo Viljakainen. Kuopion lyseosta ylioppilaaksi kirjoittanut lehtimies oli opiskellut kielitieteitä, mutta ei suorittanut loppututkintoa. Ottaessaan tehtävän vastaan Viljakainen oli vasta 30-vuotias. Viljakainen oli perustamassa Tampereen suomalaista klubia ja valtuuston jäsen vuodesta 1895 sekä valtiopäivämiehenä jo 1894.

Kaarlo Viljakainen oli vakaumuksellinen raittiusmies ja hän ajoi raittiusaatetta järkähtämättömästi ja itsepäisesti. Tämän takia hän oli vaarassa menettää paikkansa pariinkin kertaan, kun Tampereen rikkaat väkijuomakauppiaat yrittivät yhdessä ruotsinmielisten kanssa vaientaa Aamulehden arvostelun.

Kaarlo Viljakainen oli Aamulehden päätoimittajana yli 20 vuotta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Viljakainen vaihtoi leiriä useamminkin suomalaisen puolueen sisällä, mutta nuorsuomalaisuus vakiintui vakaumukseksi, joka näkyi hänen mukanaolossaan nuorsuomalaisen Päivälehden perustamishankkeessa ja riidoissa Aamulehden johtokunnan vanhasuomalaisen enemmistön kanssa. Viljakainen ei silti hyväksynyt esimerkiksi Päivälehden senaatin kansallismielisiin jäseniin kohdistamaa kärkästä arvostelua, vaikka muuten toimikin perustuslaillisella linjalla ensimmäisen sortokauden ajan. Viljakaisen toimintaa arvosteleva julkinen vastalause kerättiin 1903 ja seuraavana vuonna hyökkäsi lehden avustajana toiminut myöntyväisyysmies lehtori E.S. Yrjö-Koskinen yhtiökokouksessa päätoimittajaa vastaan lehden uutisoinnista, joka oli unohtanut tärkeän vanhasuomalaisten kokouksen Helsingissä. Päätoimittaja ilmoitti ettei lehteä ollut kokoukseen kutsuttu.

Bobrikovin murhaa koskevan uutisen tuotettua lehden määräaikaisen lakkautuksen, johtokunta antoi Viljakaiselle viimeisen varoituksen. Johtokunta ei kuitenkaan ollut yksimielinen. Viljakainen taas vaati johtokuntaa erottamaan nuorsuomalaisia pakinassaan pilkanneen toimittaja Räisäsen. Vuonna 1905 Viljakainen lopulta erotettiin. Hän sai puolen vuoden palkan, mutta hänen jäähyväistekstiään ei lehdessä julkaistu.

Vuosien 1904-1905 aikana nuorsuomalaiset jäsenet erosivat ja johtokunnasta tuli selkeästi vanhasuomalainen. Suomalainen puolue järjestäytyi samaan aikaan paikallistasolla Hämeessä ja ns. Itä-Satakunnassa, ja arvioi kokouksissaan sopisiko Aamulehti puolueen paikalliseksi äänenkannattajaksi. Puolueaktiivit päätyivät hyväksymään lehden sen muuttuneen linjan ansiosta.

Eetu A. Alha Aamulehden oli Aamulehden päätoimittajana 1913-1926. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Aamulehden päätoimittajaksi Viljakaisen jälkeen valittiin lehden toimitussihteeri, maisteri Aukusti Alhovuori, joka toimi tehtävässä kuolemaansa 1912 saakka. Alhovuoren jälkeen vuonna 1913 päätoimittajaksi tuli maisteri Eetu A. Alha, kanttorin poikana Pihlajavedellä syntynyt ja Vesilahdella lapsuutensa elänyt klassisten kielten maisteri, jonka päämääränä oli ollut opettajan ura. Alha oli toiminut opettajan sijaisuuksien ohella Uudessa Suomettaressa toimitusharjoittelijana ja Hämeen Sanomien päätoimittajana. Vaikka Alha oli sitä mieltä, ettei toimittajien sopinut osallistua valtiolliseen tai kunnalliseen päätöksentekoon, hän toimi aktiivisesti kunnallispolitiikassa, puolueessa ja mm. presidentin valitsijamiehenä.

Aamulehti siirtyi omaan taloon vuonna 1900, jolloin ostettiin tontti Kuninkaankadun ja Hallituskadun kulmasta. Tällä paikalla lehti toimi 1970-luvun lopulle saakka. Lehden talouden suurin uhka tällä kaudella oli 1905 lopussa alkanut ilmoitusboikotti, jossa perustuslailliset suomen- ja ruotsinmieliset kauppiaat sopivat ilmoittelun lopettamisesta vanhasuomalaisissa lehdissä. Aamulehden ilmoitustuloihin boikotti puri pahasti 1905 ja 1906, mutta sen päätyttyä lehden asemaa Tampereen ja ympäristön porvarillisena ykköslehtenä ei uhannut mikään.

Kun lehti hankki 1909 rotaatiopainokoneen, jolla voitiin painaa 16-sivuisia lehtiä muiden tamperelaislehtien neljän sivun asemesta, oli Aamulehden kilpailuasetelma tässäkin omaa luokkaansa, vaikka lehti sitten sotavuosina rajoittikin sivumäärää taloudellisista syistä.

Kansan Lehti - Tampereen työväestön ykköslehti

Kansan Lehti sai oman toimitalon vuonna 1915. Sitä aikaisemmin se toimi lähinnä työväentalossa.

Kansan Lehti kilpaili helsinkiläisen Työmiehen ja turkulaisen Länsisuomen Työmiehen kanssa työväenliikkeen johtavan äänenkannattajan asemasta. Yrjö Mäkelin tuli vuonna 1900 Kansan Lehden päätoimittajaksi. Hän oli toiminut sitä ennen Porin seudulla agitaattorina, mutta osoittautui aikansa johtavaksi sosialidemokraattiseksi lehtimieheksi.

Yrjö Mäkelin ja samalla myös Kansan Lehti asettivat suomalaisuuden luokkataistelun edelle. Helsinkiläiset moittivat tällaista kansallismielisyyttä Edvard Valppaan Työmiehen johdolla revisionismiksi. Päätoimittajat olivat erimielisiä myös säätyvaltiopäiville osallistumisesta: Työmies tuki puolueen vaalilakkoa, Kansan Lehti oli sovittelevampi. Mäkelin itsekin osallistui valtiopäiville, tosin Oulusta valittuna. Vaikka Mäkelin nosti Kansan Lehden kiistattomaksi sosialidemokraattien kakkoslehdeksi, puolueen paineet kävivät raskaiksi, ja hän erosi syyskuun lopussa 1906. Hänen lyhytaikaiset seuraajansa Timo Korpimaa (1906-1907) ja Kaapo Murros olivat päätoimittajana jyrkemmän suunnan miehiä, mutta käänsivät molemmat myöhemmin takkinsa ja siirtyivät porvarileiriin.

Kansan Lehti jakoi päätoimittajan ja vastaavan toimittajan tehtävät Murroksen siirryttyä muualle 1909. Tämä käytäntö jatkui aika-ajoin. Santeri Nuorteva hoiti molempia tehtäviä vuodet 1909-1911 ja hän joutui odottelemaan painokanteiden käsittelyä raastuvanoikeuden odotussalissa niin usein ja kauan, että alkoi tarvittaessa kirjoittaa lehden pääkirjoitukset siellä. Nuortevaa syytettiin painokanteissa yksityisten henkilöiden, organisaatioiden ja viranomaisten kunnianloukkauksista, mutta hän sai vastattavakseen myös kolme majesteettirikossyytettä. Niiden aiheina olivat kirjoitukset, joissa oli "liian ylistävä sävy ollakseen julkaistut sosialidemokraattisessa lehdessä". Jutut nostanut hovioikeuden kanneviskaali G.Schybergson katsoi niillä tarkoitetun jotakin muuta kuin niissä oli sanottu. Oikeuskäsittely kesti niin kauan, koska hovioikeuskin sitä tahallaan venytti, että se raukesi Venäjän vallankumouksen alettua 1917, eikä ennakkopäätöstä ylistävän sävyn sopivuudesta saatu.

Painokanteiden uhkaan kyllästyneenä Nuorteva lähti Amerikkaan joulukuussa 1911. Ajoitus oli sikäli oikea, että hänen karkoittamistaan tai pidättämistään oli ilmeisesti jo harkittu. Seuraava vastaava päätoimittaja K.M. Evä istui 40 vuorokautta Hämeen linnassa poliisimestari Blåfieldin kunnian loukkaamisesta. Evä tuomittiin uudestaan vankeuteen, nyt kolmeksi kuukaudeksi, lehdessä julkaistusta uutisesta venäläisten sotaan osallistumisesta maailmansodan alettua. Sotasensuurin astuttua voimaan kirjoittelun oli oltava varovaista, koska lehden lakkauttaminen oli koko ajan uhkana.

Lehden toimitussihteeriksi vuonna 1906 tullut Anton Huotari jatkoi päätoimittajana 1911-1918 kansalaissodan syttymiseen saakka. Huotarin aikana lehden levikki nousi ja sen asema Pohjois-Hämeen johtavana työväenlehtenä varmistui. Hän palasi Kansan Lehteen myös kansalaissodan jälkeen, mutta siirtyi pian puolueen pää-äänenkannattajan päätoimittajaksi Helsinkiin.

Vekselivedosta vakiintuneeseen toimintaa

Kansan Lehden alkuvaiheet olivat taloudellisesti raskaita ja aika-ajoin vekselivetoisia, mutta sisällissotaan mennessä sen kustantaja Tampereen Työväen Sanomalehti Oy oli ehtinyt hankkia painotalon ja sillä oli myös ravintola ja maatila.

Alkuvuosista vain 1902 ja 1903 tuottivat voittoa. Taloudellisesti vaikein oli vuosi 1907, jonka alussa yhtiöllä oli omaisuutta 70000 markan ja velkoja 115000 markan arvosta. Edessä oli vararikko ellei vappuna kello 12 mennessä löytynyt nimeä uuden vekselin takaajaksi. Kaikki mahdolliset olivat kieltäytyneet, koska olivat varmoja, että joutuisivat vekselin maksamaan. Taloudenhoitaja K.J. Jokisalo löysi entisen johtokunnan jäsenen vappujuhlasta ja ylipuhui tämän kirjoittamaan nimensä uuteen paperiin. Se kelpasi pankille ja vuoden lopussa yhtiö kirjasi jo yli 12000 markan voiton. Seuraavana vuonna lehden tueksi perustettu Työväen osuuskirjapainon osuuskunta hajotettiin ja liitettiin lehtiyhtiöön. Nyt lehdellä oli myös omaisuutta, jota vastaan saattoi hankkia pankkiluottoa. Silti pelkällä liiketoiminnalla lehti ei olisi alkuvuosikymmeninä pärjännyt, työväenjärjestöt avustivat lehteä monilla tavoin mm. keräyksillä ja sijoittamalla lehden osakkeisiin.

Vuonna 1915 lehdelle ostettiin kenkäkauppias Heikki Tannerin avustuksella kiinteistö, Itäinen Puistokatu (nykyisin Hämeenpuisto) 21:stä. Tontille valmistui uusi toimitalo vuodenvaihteessa 1916-1917. Kirjapaino muutti työväentalosta joulun ja uudenvuoden pyhien aikoina. Lehtipainon lisäksi uudessa talossa toimi myös siviilipaino ja sitomo. Sinne hankittiin myös rotaatiopainokone, jolla sivumäärä saatettiin nostaa kahdeksaan.