Kauppa kävi Tammelantorilla 1918-40

Kaupan käynnin alettua Tammelantorilla käytiin kauppaa aluksi vain maanantaisin ja lauantaisin, eikä nykyisin niin kuuluisa mustamakkarakaan kuulunut vielä torin valikoimiin. Kauppahallin valmistuminen keskustaan muutti torikaupan luonnetta. Tammelantori veti kauppatorilta puoleensa rihkama- ja käsityökauppiaita sekä ammattimaisia elintarvikekauppiaita. Tammelalaiset saivat toriltaan oikeastaan kaiken, mitä tarvitsivat. Alkuvuosina vain vihanneksia ja konditoriatuotteita oli saatavana heikommin. Torilta löytyi myös peltiä, puuta, posliinia, jalkineita, kankaita ja vaatteita. Tammelantorilla kävi kauppa vilkkaana myös talviaikaan, sillä se oli Pyynikintorin ohella ainoa tori, jossa sai myydä halkoja, heiniä ja olkia. Kesäaikaan taas suolakala toi torille omintakeisen tuoksunsa. Usein torituotteet olivat myös laadultaan parempia kuin epähygieenisissä kivijalkojen pikkukaupoissa, joissa ei ollut nykyaikaisia jäähdytyslaitteita. Työläisperhe tekikin lähes kaikki ostoksensa torilta.

Mustamakkara on liitetty kiinteästi tamperelaisuuteen ja nimenomaan Tammelantoriin. Tämä perinneruoka on samalla työntänyt muut lihaherkut syrjään. Torin alkuvuosikymmeninä ostettiin myös lämmintä ja punertavaa hevosenmakkaraa sekä halpaamakkaraa eli hampuusia, joka sai nimensä edullisesta hinnastaan. Tarjolla oli myös veripalttua, kaalikääryleitä, maksalaatikkoa ja höystöä, joka oli suolavedessä keitettyjä teurastuksen sivutuotteita kuten maksaa, mahalaukkua ja munuaista. Mustamakkaraa sai Tammelantorilta ainakin 20-luvun alusta asti, jolloin sitä möi Alfred Backman, joka valmisti tuotteensa itse yhdessä vaimonsa kanssa, ei kuitenkaan Tammelassa. Backmanin poika, Armas, jatkoi isänsä perinteitä myyden eri liikeiden makkaroita aina 50-luvulle asti. Lopulta Tammelassa oli monta muutakin mustamakkaran tekijää ja myyjää. Alunperin köyhän kansan ruuaksi kehitelty herkku olikin sopivaa evästä työväen kaupunginosassa, jonka torielämä oli usein vilkkaimmillaan sitä ympäröivien tehtaiden ruokatuntiaikaan.

Tammelantorin kauppa kasvoi tasaisesti aina 50-luvun alkuun, jolloin hygienian takia tehdyt myyntikiellot muun yhteiskuntakehityksen ohella alkoivat hiljentää toreja. Kaupan kriisiaikoja olivat ensimmäinen maailmansota, joka vei voin ja lihan säännöstelyyn. Sisällissodan aikana torikauppa loppui kokonaan. Seuraava yleimaailmallinen pulakausi koettiin Tammelassakin 20- luvun lopulla. Ihmisillä ei ollut rahaa edes peruselintarvikkeisiin. Lihanmyyntiä yritettiin kaupungin toimesta jo vuonna 1930 kieltää toreilla kokonaan. Tammelantorilla myynti kuitenkin sallittiin , koska sillä puolella kaupunkia ei ollut lainkaan hallia. Kauppahallin mallin mukaan sellaista oli kyllä Tammelaankin suunniteltu, mutta torin lounaislaidalle, Ilmarinkadun ja Pinninkadun kulmaan rakennetusta yksikerroksisesta liiketalosta sitä ei suunnitelmista huolimatta koskaan tullut. Toinen maailmansota jätti vastuun torikaupasta naisille. Ennen sotia Tammelantorin lihakauppa aiottiin kieltää, kuten kiellettiin jo maidon, kerman ja piimän myynti terveydellisiin seikkoihin vedoten.