etusivu
info
haku
muistatko?

KAUPUNKI 1918-40

ALUE

Torit
Teksti Miina Jokela

KAUPPATORI - KESKUSTORI 1918 - 1940

Keskustori 1918-40 | Liikenteen keskus | Rakennuskanta muuttuu | Politiikan näyttämö | Tempon talo

Ilmakuva Keskustorista

Kauppatori-Keskustori Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Keskustori säilytti kaupungin laajentuessakin alkuperäisen keskeisen asemansa. Paria uudisrakennusta lukuun ottamatta myös torin seudun ilme säilyi varsin perinteisenä. Torilla pidettiin suuret kansalaiskokoukset, mielenosoitukset, valtiolliset muistojuhlat, sotilasparaatit ja muut yleisötilaisuudet. Vuoden 1918 kansalaissodan seurauksena torilla juhlittiin koko maailmansotien välisen ajan Tampereen valtauksen vuosipäivää, erityisesti 10-, 15- ja 20-vuotismuistojuhlia.

Ajanjaksona 1918-1940 tori koki kuitenkin eräitä merkittäviä muutoksia. Kauppatori-nimi muutettiin vuonna 1936 Keskustoriksi. Nimenmuutosta oli edeltänyt torin funktion selkeä muutos. Jo vuonna 1901 torin läheisyyteen valmistunut kauppahalli oli vähentänyt torilla harjoitettua kauppaa. Kun vuoden 1923 torijärjestyksessä vielä mainitaan, että Kauppatorillakin saavat maatilan haltijat ja kauppapuutarhurit myydä tuotteitaan, on lupa vuoden 1930 torijärjestyksestä poistunut. Uuden torijärjestyksen mukaan Kauppatorilla sai myydä ainoastaan joulukuusia ja harjoittaa tilapäistä hevos- ja karjakauppaa. Varsinainen torikauppa siirtyi Keskustorin II kaupunginosan puoleisesta osasta Laukontorille Nalkalaan. Suurin syy torikaupan hiljentymiseen ja nimen vaihtumiseen oli vuosien mittaan tapahtunut torin muuttuminen tärkeäksi liikennekeskukseksi. Linja-autot ottivat torin tukikohdakseen Keskustorin eteläisen Nalkalan puoleisen pään ja väenpaljous lisääntyi.

Vuonna 1930 kaupunginhallitus päätti elvyttää sittemmin unohtuneen vanhan tavan tuoda Keskustorille joulukuusi. Myös uuden vuoden vastaanotto järjestettiin kaupunkilaisille vuosittain Keskustorilla. Uuden vuoden aattona 1938 oli lauha talvisää houkutellut torille arvioiden mukaan n. 9000 henkeä. Vanhan kirkon torninkellon lyötyä kaksitoista viritti työväenyhdistyksen soittokunta virren "Jumala ompi linnamme". Tämän jälkeen piispa Aleksi Lehtinen piti puheen kaupungintalon parvekkeelta. Puheen päätyttyä soittokunta soitti vielä Suomen laulun sekä lopuksi Maammelaulun, johon väkijoukko yhtyi.

Joulukuusi Keskustorilla

Joulukuusi Vanhan kirkon edessä vuodenvaihteessa 1936-37. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.



Lähteet:
Jutikkala, Eino, Tampereen Historia 3, Tampere 1979, s.108-112, 696-697.
Kertomus Tampereen kaupunginhallituksen toiminnasta vuodelta 1930, s.122, 234-235.
Sinisalo, Uuno, Tampereen kirja, Kuvaus Tampereen vaiheista ja nykyisestä kaupungista,
Tampere-Seuran julkaisuja 8, Tampereen kirjapaino-osakeyhtiö 1947, s.361.
Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampereen kaupungin ympäristötoimi,
kaavoitusyksikkö, julkaisuja 2/98, s.63.
Tampereen kaupungin torijärjestys 1923 (Tampereen kaupungin kunnallinen asetuskokoelma
1923-24, s.158-160.
Tampereen kaupungin torijärjestys 1930 (Tampereen kaupungin kunnallinen asetuskokoelma
1930-31, s.294-296.
Aamulehti 1.1.1939.
 
koski 1918-1940 työ 1918-1940 arki 1918-1940 valta 1918-1940 liikkuminen 1918-1940 kulttuuri 1918-1940 kaupunki lyhyesti Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1900-1918 kaupunki 1870-1900