Teksti: Irina Kyllönen
Kyttälän liitos 1877
[Vanha Kyttälä] [Kyttälän liitos 1877] [Kyttälän häädöt ja saneeraus 1892] [Uusi asemakaava]
Kyttälä osaksi Tamperetta 1877
Kyttälän liittämistä kaupunkiin esitettiin ensimmäisen kerran jo 1856, jolloin liitosta perusteltiin kaupungin ahtaudella ja tarpeella saada lisää tonttimaata uusien tehtaiden perustamiseen. Myös Kyttälän moninaiset sosiaaliset ongelmat olivat keskeinen perustelu liitokselle. Liittämällä Kyttälä osaksi Tamperetta se saataisiin Tampereen järjestysvallan alaisuuteen ja sen ongelmiin voitaisiin puuttua. Liitos ei kuitenkaan toteutunut, sillä Hatanpään kartanon pyytämä hinta liitettävästä alueesta oli liian korkea. Lisäksi Kyttälä ja Tampere sijaitsivat vielä tuolloin eri lääneissä.
Liitosasiaa ruvettiin ajamaan uudelleen 1871, jolloin sen tarpeellisuutta perusteltiin paitsi Kyttälän järjestyksenpidon tarpeella, myös taloudellisilla syillä. Kaupunkilaiset vetosivat siihen, että kyttäläläiset saivat nauttia kaupungin eduista ilman velvoitteita. Kaupunkilaiset valittivat, että Kyttälän käsityöläiset ja työmiehet saattoivat polkea hintoja Kyttälän alempien vuokrien ja verojen vuoksi. He valittivat myös siitä, että vaikka kyttäläläiset eivät osallistuneet kirkon rakennus- tai ylläpitokustannuksiin, oli kaupungin kirkko pyhäisin niin täynnä kyttäläläisiä, etteivät kaupunkilaiset itse mahtuneet sisälle.
Erityisen merkittävä seikka oli päätös rautatiestä, joka yhdistäisi Tampereen "koko Eurooppaan" ja joka todennäköisesti linjattaisiin kulkemaan kosken itäpuolta. Tamperelaiset olivat huolissaan, että rautatien myötä kaikki liiketoiminta keskittyisi Kyttälään ja Tampere taantuisi Kyttälän esikaupungiksi. Tällä kertaa senaatti puolsi ja rahoitti Kyttälän maiden ostamista Hatanpään kartanolta, ja keskiputoukselta pohjoiseen sijainneet Ala-Erkkilän maat pakkolunastettiin. Kauppakirjan mukaan Kyttälä siirtyi kaupungille 5.1.1877. Kyttälä liitettiin Tampereen seurakuntaan 1.5.1877 alkaen, ja hallinnollisesti siitä tuli kaupungin osa 1. heinäkuuta 1877. Kyttälän liitos kolminkertaisti kaupungin maa-alan.
Vanhassa Kyttälässä ja Juhannuskylässä tuli rakennusten välisen etäisyyden olla kaksi kyynärää paloturvallisuussyistä. Tulipalot olivat suuri uhka puurakenteisissa kaupungeissa. Huolta aiheuttivat ahtaiden työläiskaupunginosien palovaaralliset saunat ja heikko palontorjunta. Talojen välinen sola Juhannuskylässä 1912, kuvaaja Kaarlo Mäkinen, Vapriikin kuva-arkisto.
Kyttälän saneeraus viivästyy
Kyttälän liitosta suunniteltaessa olivat kaupunginisät lupailleet Kyttälän asuinolojen kohentamista, ja sitä odottivat myös Kyttälän asukkaat. Juuri ennen liitosta oli Kyttälälle suunniteltu vanhan kaupungin mukainen ruutuasemakaava mutta sitä ei voitu panna täytäntöön. Kyttälän ongelmat olivat niin valtavia, sillä 6000 ihmistä asui ahtaissa ja järjestämättömissä oloissa, eikä kaupungilla ollut varaa aloittaa saneeraustyötä. Niin vanha Kyttälä säilyi entisellään aina vuoteen 1890 asti.
Kyttäläläisten kaupungille esittämät korjausvaatimukset osoittavat hyvin millaisissa oloissa alueella elettiin. He anoivat kaupungin katuosin korjaamista ja kivisten tai puisten jalkakäytävien rakentamista pahimpiin liejukohtiin, katuvalaistuksen parantamista ja vedenottopaikkojen avaamista, tulvivan ja likaisen Ronganojan järjestelyä sekä maanpäällisten viemäriojien siivoamista. Asukkaat esittivät myös järjestyksenvalvontaan ja kaupunginosan puhtaanapitoon liittyviä toivomuksia. Ainoa mitä Kyttälä sai, oli lisää kaupungin poliiseja.
Saneerauksen sijaan kaupunki tarjosi numerotorppareille 15 vuoden mittaisia kirjallisia vuokrasopimuksia, jotka päättyisivät vappuna 1892. Samalla torppien vuokrat nousivat, mutta minkäänlaisiin parannushankkeisiin ei ryhdytty. Osa torppareista kieltäytyi solmimasta uutta sopimusta kohoavien vuokrien vuoksi ja heidän kanssaan kaupungin oli solmittava pitkiä, jopa vuoteen 1925 jatkuvia vuokrasopimuksia.
Lähteet:
Rasila, Viljo. Tampereen historia II. Tampere, 1984.
Voionmaa, Väinö. Tampereen historia III: Tampereen historia viime vuosikymmeninä (1856-1905). Tampere, 1910.
|
