Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Anarkistit
Bakuninin, Kropotkinin ja Tolstoin henkilöiden ja kirjoitusten kautta Venäjä on luultavasti vaikuttanut anarkismin teorioihin enemmän kuin mikään muu maa. Siksi anarkistien rooli Venäjän vuoden 1917 vallankumouksissa vaikuttaakin varsin niukalta.
Venäjältä maanpakoon 1860-luvun alussa lähteneitä zapadnikkeja Herzeniä ja erityisesti Bakuninia pidetään eräinä anarkismin perustajista. Itse Venäjälle anarkistinen liike ilmaantui kuitenkin vasta 1890-luvulla maanpaossa olleiden anarkistien salakuljetettua maahan anarkistista kirjallisuutta. Tämänkin jälkeen anarkistit pysyivät pienimpänä vallankumouksellisten ryhmänä jääden maaseudulla sosialistivallankumouksellisten ja kaupungeissa mensevikkien ja bolsevikkien varjoon. Anarkistisen liikkeen hajanaisuudelle, voidaan hakea syitä anarkismin auktoriteetti- ja puoluekielteisyydestä sekä siitä että johtavat anarkistit olivat paljolti intellektuelleja yksityisajattelijoita.
Sekä Venäjällä että maanpaossa eläneiden anarkistien toiminta vaikeutui ensimmäisen maailmansodan aikana. Anarkistien rooli Maaliskuun vallankumouksessa 1917 olikin lähes olematon. Vasta Maaliskuun vallankumouksen jälkeen monet maanpaossa eläneet anarkistit alkoivat palata Venäjälle ja kesän 1917 aikana liike kokosi uudelleen rivinsä. Heinäkuussa 1917 Amerikasta Pietariin palannut runoilija ja anarkisti Volin kertoo, ettei kaupungissa tuolloin ilmestynyt yhtään anarkistista julkaisua. Moskovassa tilanne oli jossain määrin parempi. Siellä anarkistit julkaisivat päivittäin ilmestyvää Anarhia-sanomalehteä.
Muutamilla sotilasyksiköillä Moskovassa ja monilla Kronstadtin merimiehistä oli anarkistisympatioita. Erityisen voimakasta anarkistien kannatus oli kaupunkien tehdasneuvostoissa. Nämä neuvostot olivat syntyneet alunperin Pietarin tehtaissa vuoden 1905 lakkojen aikana ja syntyivät nyt uudestaan Maaliskuun vallankumouksen myötä. Neuvostojen arvovalta oli suuri myös Lokakuun vallankumouksen alkuvaiheissa.
Monet anarkistit osallistuivat Lokakuun vallankumoukseen sen harhaluulon vallassa, että vallankumous todella johtaisi heidän ihanteidensa kaltaiseen lopputulokseen. Syksyn 1917 aikana anarkistien toiminta lisääntyi ja johti mm. uuden sanomalehden perustamiseen Pietariin. Anarkistiset ryhmät tekivät myös propagandatyötä Keski-Venäjän maaseudulla.
Anarkistit jakautuivat kuitenkin pian suhteessaan bolsevikkeihin. Monet rinnastivat bolsevikkihallituksen puoluediktatuuriin. Myös neuvostojen valta osoittautui kuplaksi bolsevikkien muuttaessa ne politiikkansa välineiksi. Osa anarkisteista oli kuitenkin suopeita bolsevikkihallitukselle, osa jopa kääntyi kommunisteiksi. Bolsevikit eivät kauaa sietäneet anarkismipropagandaa ja huhtikuussa 1918 hallitus alkoi sulkea anarkististen järjestöjen toimitiloja ja kielsi niiden toiminnan.
Viimeisen hetkellisen loistonsa venäläinen anarkismi saavutti Etelä-Ukrainassa, jossa vankilasta vapautunut talonpoika Nestor Mahno äänestettin paikallisen talonpoikaisneuvoston johtoon kesällä 1917. Hän onnistui luomaan alueelle vahvan taloudellis-sotilaallisen anarkistisen talonpoikaisjärjestön, jonka valta-alue kattoi suurimmillaan laajan yli seitsemän miljoonan ihmisen asuinalueen. Talonpojat puolustivat aluettaan niin saksalais-itävaltalaista miehitysarmeijaa kuin bolsevikkikomissaarejakin vastaan. Hetkellisesti alueella sovellettiin käytäntöön - ensimmäistä kertaa historiassa - anarkistisen kommunismin periaatteita. Kuitenkin vuoden 1920 lopussa Mahnon talonpoikien oli lopulta luovuttava alueistaan taistelussa ylivoimaista puna-armeijaa vastaan.
Kuva: Anarkisteja tehdasneuvostossa. Lähde: Anarcism and the Russian Revolution -www-page.
Kirjallisuutta
Woodcock George, Anarchism, Penguin Books, 1975.
Guérin Daniel, Anarkismi, Weilin&Göös, 1970.
Kirjallisuusluettelo
Internet-linkkejä
Tekijä: Jouni Keskinen <jk54415@uta.fi>
