Tampereen Työväenyhdistyksen Naisosasto

[Tampereen Naisyhdistys] [Tampereen Työväenyhdistyksen Naisosasto] [Naisjärjestöt ja äänioikeus]

Tampereen Sosialidemokratisen naisyhdistyksen jäseniä ompelemassa 1910-luvun alussa. Kuva: Työväen keskusmuseo

Tampere oli 1900-luvun alussa muiden kaupunkien tavoin väestöltään naisenemmistöinen kaupunki. Myös työväestöstä suurin osa oli naisia. Tämä tilanne luultavasti lisäsi työväenyhdistyksen yhteyteen perustettavan naisosaston kysyntää ja edesauttoi sen toiminnan onnistumista.

Tampereen Työväenyhdistyksen naisosasto perustettiin vuonna 1899, kaksitoista vuotta työväenyhdistyksen perustamisen jälkeen. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi nimitettiin Sandra Välimaa. Johtokuntaan valittiin yhdeksän jäsentä joista kaksi oli miehiä. Kaikki loput olivat työläisnaisia, iältään melko nuoria. Puheenjohtaja Sandra Välimaa oli naisista vanhin eikä hän ollut vielä täyttänyt kolmeakymmentäkään. Ensimmäisenä vuonna naisosasto keräsi 305 jäsentä. Näin ollen naisosastosta tuli heti yksi työväenyhdistyksen suurimmista osastoista. Naisosasto kuului työväenyhdistyksen tavoin puolueeseen. Se oli siis työväenyhdistyksen emäyhdistyksen, ja muiden työväenyhdistykseen kuuluvien osastojen kanssa työväenluokan yhteisten tavoitteiden takana.

Jo ennen Työväenyhdistyksen naisosaston perustamista naiset olivat järjestäytyneet erilaisissa seuroissa. Esimerkiksi Tampereella kokoontui 1890-luvun alussa lukuseura, jossa naisia oli jäseninä. Työläisnaiset ottivat osaa myös ompeluseuroihin jotka oli pääasiassa yläluokan naisten järjestämiä. Vuosisadan loppua kohden työläisnaisten ja yläluokan naisten välit alkoivat kuitenkin viiletä ja näin ollen työläisnaiset järjestäytyivät mieluiten työväenliikkeen järjestämissä tapaamisissa. Työläisnaisten osuus oli merkittävä myös 1870-luvulla kulkeneessa juomalakkoliikkeessä sekä 1880-luvulla alkaneessa raittiusliikkeessä. Tällaisia työväestön sivistysharrastuksia voidaan pitää eräänlaisina työväenliikkeen valmentajina joiden kautta moni työläisnainen tuli mukaan työväenliikkeeseen.

Naisosaston perustamisen jälkeen ensimmäisinä vuosina toiminta keskittyi pääasiassa siihen, että mahdollisimman moni työläisnainen saataisiin liittymään naisosastoon. Naisosasto ikään kuin kilpaili jäsenistä Työväenyhdistyksen kanssa. Moni nainen kuului emäyhdistykseen, muttei naisyhdistykseen. Suurlakon jälkeen työväenyhdistyksen alaisuuteen perustettavat ammattiyhdistykset alkoivat yleistyä. Myös näiden kanssa naisosaston tuli kilpailla jäsenistä.

Tampereen Työväenyhdistyksen naisosaston toiminnan tarkoituksena oli parantaa työläisten, ennen kaikkea naisten, ja sitä kautta työläisperheiden asemaa yhteiskunnassa. 1900-luvun alussa työläisperheet kärsivät monista sosiaalisista ongelmista. Usein perheiden hyvinvointi riippui vanhempien tuloista ja työolosuhteista. Työläisnaisten tarjoama halvempi työvoima laski myös miesten palkkoja, jolloin vaikutukset näkyivät koko perheessä. Naisten tehdessä pitkiä työpäiviä heidän mahdollisuutensa hoitaa kotia ja lapsia heikkenivät. Joskus myös lapset jouduttiin lähettämään töihin elannon saamiseksi. Muun muassa tällaisiin työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen liittyviin ongelmiin naiset pyrkivät löytämään ratkaisuja. Myös koulutusta, ja lasten ja nuorten kasvatusta haluttiin parantaa.

Ehkä keskeisintä naisosaston toiminnan kannalta olivat naisosaston kokoukset. Naisosasto järjesti kuukausikokouksia suurin piirtein kerran kuukaudessa. Johtokunta kokoontui myös omiin kokouksiinsa. Tarvittaessa kokouksia voitiin järjestää myös muulloin. Esimerkiksi ennen eduskuntauudistusta 1905 naisosasto järjesti äänioikeuskokouksia, jotka saivat runsaan osanoton. Kuukausikokouksissa käsiteltiin muun muassa seuraavanlaisia asioita; siveellisyyskysymys, lastenkasvatus, turvattomien lasten kohtelu, Ihanneliittojen toiminta, naisten työsuojelukysymys jne.

Naisosasto pyrki siis toimimaan naisia paikallisesti ja valtakunnallisesti koskevien ongelmien ratkaisemiseksi. Eräs työväenliikkeelle tyypillinen toimintamuoto oli puhujaseurojen perustaminen. Tällainen perustettiin pian 1900-luvun alussa myös Tampereen Työväenyhdistyksen naisosaston yhteyteen. Puhujaseurassa keskusteltiin naisia koskevista asioista, miehille osallistuminen oli kiellettyä. Naisosastolla oli myös oma ompeluseura, joka usein osallistui käsityötuotteillaan myös arpajaisten järjestämiseen. Naisosasto järjesti erilaisia illanviettoja ja osallistui työväenyhdistyksen illanviettoihin. Samoin kävelyretket ja myyjäiset olivat osa naisosaston toimintaa. Naisosaston piirissä kokoonnuttiin ns. vaimoinkokouksiin, joissa käsitöitä tehtäessä luettiin runoja ja pidettiin esitelmiä.

Kesäsiirtola oli naisosaston ylläpitämä, työläisten keskuudessa kannatusta saavuttanut toimintamuoto. Ensimmäisen kerran kesäsiirtola avattiin Tampereella vuonna 1908. Tarkoituksena oli tarjota työläisille mahdollisuus lomailuun ja virkistäytymiseen. Jo seuraavana vuonna kesäsiirtolaan saapui niin paljon vieraita, että rahat loppuivat ja siirtola piti sulkea aiottua aikaisemmin.

Sen lisäksi että Tampereen Työväenyhdistyksen naisosasto toimi paikallisesti, se oli myös yhteydessä valtakunnalliseen työläisnaisliikkeeseen. Tampereen naisosasto oli läsnä, kun Suomessa perustettiin valtakunnallinen naisosastojen ja naisten ammattiyhdistysten keskusjärjestö Työläisnaisliitto vuonna 1900. Tampereen naisosasto myös osallistui edustajiston kokouksiin aktiivisesti alustamalla keskusteluja, ja järjestettiinpä Tampereellakin Naisliiton edustajakokous vuonna 1905. Tampereen naisosasto tarjosi valmiudet osallistua myös varsinaiseen valtakunnanpolitiikkaan. Esimerkiksi alun perin viipurilainen ompelijatar Anni Huotari, joka oli aktiivinen toimija tamperelaisessa työläisnaisliikkeessä, tuli valituksi Tampereelta eduskuntaan vuosiksi 1907-1909 ja 1911-1918.

Vaikka Tampereella oli paljon työläisnaisia, suurin osa heistä jäi työläisnaisliikkeen ulkopuolelle. Ensimmäisenä vuonna, kun jäseniä oli 305, jäsenmäärä oli korkeimmillaan. Tampereen naisosasto ei siis ollut jäsenmäärän mukaan kovin suuri kun ajatellaan sitä kuinka paljon Tampereella oli työläisnaisia. Toiminta oli siitä huolimatta monipuolista ja aktiivistakin, ja tähtäsi kaikkien tamperelaisten työläisnaisten olojen kohentamiseen, myös niiden joilla ei syystä tai toisesta ollut halua tai mahdollisuutta itse osallistua.