Tampereen Naisyhdistys

[Tampereen Naisyhdistys] [Tampereen Työväenyhdistyksen Naisosasto] [Naisjärjestöt ja äänioikeus]

Tampereen Naisyhdistys perustettiin vuonna 1890. Naisyhdistyksen säännöiksi hyväksyttiin Suomen Naisyhdistyksen säännöt, ja näin ollen siitä tuli valtakunnallisen Naisyhdistyksen haaraosasto. Järjestykseltään se oli neljäs Suomessa. Tampereen Naisyhdistystä oli perustamassa 36 naista. Tampereen Naisyhdistyksen haaraosasto oli kantajärjestönsä tavoin luokkasidonnainen järjestö. Kaikki perustajajäsenet kuuluivat keski- tai yläluokkaan. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi nimitettiin Rouva Leila Genetz. Tampereen Naisyhdistys ei ollut jäsenmäärältään kovinkaan suuri. Jäseniä oli 1900-luvun alussa vuosittain noin viitisenkymmentä.

1800-luvun lopulla naisen asema yhteiskunnassa oli huomattavasti heikompi kuin miehen. Laki määräsi naiselle miesholhoojan, joka esimerkiksi päätti naisen rahankäytöstä. Naisilla ei ollut miesten kanssa yhtäläiset oikeudet saada koulutusta tai osallistua työelämään. Tampereen Naisyhdistys oli valtakunnallisen Naisyhdistyksen tavoin emansipatorinen järjestö. Toiminnan päämääränä oli naisen irrottaminen miehen holhouksesta, ja hänen nostaminen miehen kanssa samaan yhteiskunnalliseen asemaan. Naisyhdistyksessä tavoiteltiin käytännössä samoja yhteiskunnallisia oikeuksia, kuten äänioikeutta ja mahdollisuutta kouluttautua ja hankkia kodin ulkopuolinen työ. Sen lisäksi, että Naisyhdistys pyrki käytännön toiminnan avulla helpottamaan naisten ahdinkoa, se otti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Naisyhdistys halusi esimerkiksi suojella naisia juoppoudelta ja väkivallalta vaatien näitä hyväksyttäviksi syiksi avioeroon. Juoppouden vastustaminen olikin paikkakunnalle sopiva toimintamuoto sillä Tampere oli 1800-luvun loppupuolella kuuluisa laajasta väkijuomateollisuudestaan. Varmasti yksi merkittävimmistä tavoitteista Naisyhdistyksen piirissä oli saada myös naisille valtiollinen äänioikeus. Suurlakon jälkeen Naisyhdistys osallistui erilaisiin äänioikeuskokouksiin, ja järjesti niitä itse. Tampereen Naisyhdistys osallistui myös Helsingissä järjestettyyn kaikkien naisten yhteiseen äänioikeuskokoukseen.

Yhtenä Naisyhdistyksen tavoitteena oli myös tarjota tytöille samanlaiset sivistysmahdollisuudet kuin pojille. Tästä johtuen Naisyhdistys kannatti yhteiskoulun perustamista Tampereelle. Tämä toteutuikin, kun Suomalainen Yhteiskoulu avasi ovensa vuonna 1896. Tampereelle perustettiin Naisyhdistyksen toimesta myös nuorisokirjasto nuorten sivistämiseksi vuonna 1893, sekä naisasiakirjasto vuonna 1904. Naisasianaiset korostivat naisen vastuuta hyvän yhteiskunnan luomisessa. He näkivät, että naiset osallistuivat terveen kansakunnan luomiseen ja ylläpitämiseen muun muassa lapsenkasvatuksen kautta. Ajateltiin, että hyvässä kodissa kasvaa hyviä ja terveitä kansalaisia jotka puolestaan rakentavat kansakuntaa oikeaan suuntaan. Muun muassa raittius, siveellisyys ja äidillisyys olivat ominaisuuksia joita naisella tuli olla jotta hän kykeni opettamaan lapsilleen oikeita arvoja.

Naisasianaisten omaksumat tavoitteet näkyivät Tampereen Naisyhdistyksen toiminnassa. Huomiota kiinnitettiin esimerkiksi terveydenhoitoon ja terveysvalistukseen. Tarkoituksena oli, että hygieniaa ja ruokavaliota parantamalla kansalaisista tulisi hyvinvoivia ja terveitä. Naisasianaiset pyrkivät edistämään myös siveellisyyttä ja raittiutta. Monet Tampereen Naisyhdistyksessä toimineet naiset olivat jäseninä myös tamperelaisissa raittiusjärjestöissä. 1900-luvun alkuvuosina Tampereen Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys perusti Siveellisyyskomitean, johon otettiin mukaan myös Naisyhdistyksen edustaja. Komitean tavoitteena oli lopettaa prostituutio paikkakunnalta.

Monet Naisyhdistyksen toimintamuodoista keskittyivät rahvaan valistamiseen ja auttamiseen. Tampereella valtaosa väestöstä oli työläisiä. Työläisperheet asuivat usein ahtaasti, lapsia saattoi olla monta, ja niukan toimeentulon takia joskus myös lapset joutuivat käymään töissä. Työläiset saattoivat olla kouluttamattomia, naisaisanaisten mukaan sivistymättömiä. Tästä syystä naisasianaiset kokivat, että heillä oli osaamista, jota tulisi siirtää alempien luokkien naisille. Naisyhdistys organisoikin työläisnaisille erilaisia kursseja. Näillä kursseilla työläisnaiset saivat ohjausta muun muassa lukemisessa ja laskemisessa, mutta myös kodin hoitoon liittyvissä asioissa. Työläisnaisia neuvottiin, miten lapsia tuli kasvattaa ja miten raha saatiin riittämään säästeliäisyyden avulla. Vuodesta 1905 alkaen Naisyhdistys antoi neuvontaa puutarhanhoidossa. Talvisin, kun puutarhatoimintaa ei voitu harjoittaa, tarjolla oli kotitalousneuvontaa. Erityisesti 1910-luvulla Naisyhdistyksen toiminnassa painopiste oli työläiskodissa.

Vuonna 1898 Tampereelle perustettiin ensimmäinen lastenseimi. Lastenseimen tarkoituksena oli toimia eräänlaisena päiväkotina työläisäitien lapsille. Lapset voitiin jättää lastenseimeen päiviksi, joskus jopa öiksi, jolloin äidit saattoivat rauhassa käydä esimerkiksi töissä. Palveluista tuli maksaa pieni maksu, mutta jos rahaa ei ollut, seimi oli ilmainen. Lastenseimestä tuli suosittu, esimerkiksi vuonna 1906 hoidettavana oli keskimäärin 12 lasta päivässä. Vuonna 1907 Naisyhdistys luovutti vastuun lastenseimestä Lastenhoitoyhdistykselle. Naisyhdistyksen ylläpitämät kesäsiirtolat olivat myös suosittuja. Kesäsiirtoloiden tarkoituksena oli antaa lapsille virkistyä ulkoilmassa ja saada vaihtelua kotitöiden sijaan. Ensimmäinen kesäsiirtola avattiin 1891, ja se toimi yhtäjaksoisesti 29 vuotta. Vain sotavuonna 1918 siirtolaa ei avattu. Kesäsiirtola oli tarkoitettu kansakoulun oppilaille. Ensin siirtolaan otettiin vain tyttöjä, myöhemmin pojat saivat osallistua. Myös työläisnaisille perustettiin oma kesäsiirtola vuonna 1899. Tätä ei kuitenkaan ollut mahdollista jatkaa ensimmäisen vuoden jälkeen. Lastenseimi ja kesäsiirtola ovat esimerkkejä Naisyhdistyksen hyväntekeväisyystoiminnasta. Niiden avulla oli tarkoitus voimistaa tamperelaisia koululaisia ja auttaa työläisnaisia vaikeissa tilanteissa.

Tampereen Naisyhdistys oli yhteydessä valtakunnalliseen Naisyhdistykseen ja muihin haaraosastoihin. Pääyhdistyksestä tuli silloin tällöin naisia esitelmöimään Tampereelle. Tampereen Naisyhdistys järjesti kokouksia, joihin saapui naisia muista haaraosastoista. Tällaisia yleiskokouksia pidettiin 1903 ja 1915.

Naisyhdistyksen perinteisimmät toimintamuodot jatkuivat aktiivisesti vuoden 1920 paikkeille. Tällöin Naisyhdistys luopui kesäsiirtolatoiminnan järjestämisestä, talousneuvonta- ja kasvitarhatyön järjestäminen siirrettiin niin ikään pois Naisyhdistyksen vastuulta. Vuonna 1920 Naisyhdistyksen puheenjohtaja oli kuitenkin luottavainen; aatteellisen toiminnan tuli jatkua, ja yhä löytyisi uusia toimintamuotoja joihin keskittyä.

Tampereen Naisyhdistyksen järjestämä puutarhanäyttely syyskuussa 1913. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.