Suomalaisen työn viikko Tampereella vuonna 1913

Eripuraa sanomalehdistössä

Suomalaisen työn viikon juhlallisuuksissa yhdistyivät liike-elämän edut ja suomettarelainen kansanvalistusajatus. Se oli mitä parhain markkinointitilaisuus kauppiaille, mutta toisaalta taas mahdollisuus kansallisen innostuksen levittämiseksi toisen venäläistämiskauden hiljentämässä Suomessa.

Kotimaisen työn liiton suunnittelema voimakas panostus sanomalehti-ilmoitteluun toteutui Suomalaisen työn viikolla. Kuvassa sanomalehtimainoksia viikon ajalta. Lähteet: Aamulehti ja Kansan Lehti 27.9-4.10.1913.

Suomalaisen työn viikko oli poikkeuksellisen näkyvästi esillä myös sanomalehdissä. Aamulehti kantoi koko viikon ajan nimensä alla Suomalaisen työn viikon teemaotsikkoa. Viikon alkajaisiksi Aamulehdessä julkaistiin Rafael Haarlan jo vuotta aikaisemmin lehdistön tehtäväksi antama "voimakas pääkirjoitus", jossa vedottiin kuluttajien isänmaallisuuteen ja velvollisuudentunteeseen.

Laajan kirjoituksen pääsisältö oli, että kotimaisen työn menekin lisäämiseksi kaikilla on parantamisen varaa. Tehtaanomistajat eivät olleet tehneet itseään tunnetuksi eivätkä usean tehtaan ulkomaalaisperäiset nimet viitanneet lainkaan kotimaisuuteen. Kauppiaat ottavat liian herkästi ulkomaalaisia tuotteita myyntiin kotimaisten sijasta, eivätkä muutenkaan aseta suomalaisia tuotteita tarpeeksi hyvin esille. Kansan taas todettiin olevan kuin suuri lapsi, joka ei itse omaa etuaan ymmärrä, vaan tuhlaa rahansa ulkomaalaisiin tuotteisiin. Aamulehden näkökulma oli siis ylhäältä alas kansaa valistava. Enimmäkseen se sysäsi vastuun kotimaisten tuotteiden menekin lisäämisestä teollisuudelle ja kaupalle, koska kansa nähtiin syyntakeettomana ja ajattelutavaltaan lapsenomaisena.

Myös liikeyritysten ilmoittelu oli poikkeuksellisen mittavaa. Tampereen Suurimmat teollisuuslaitokset julkaisivat sivujen pituisia ilmoituksia, joissa esiteltiin tehtaan tuotteita, toimintaa ja historiaa. Monet ilmoitukset olivat myös tavanomaisia innovatiivisempia. Ilmoituksia riitti myös kitkerästi Suomalaisen työn viikkoon suhtautuneeseen Kansan Lehteen, jossa oli toistuvasti ilmoitus, jonka mukaan kaikkia artikkeleita ei ollut saatu mahtumaan päivän sanomalehteen ilmoitusten poikkeuksellisen suuren määrän takia.

Kansan Lehti ei kuitenkaan mielistellyt ilmoittajiaan, sillä heti avajaispäivän jälkeen lehti kertoi juhlan ja lauletun Maamme-laulun tehneen mitä laimeamman vaikutuksen torilla olleeseen suureen kansanjoukkoon: "kuunneltiinhan ja katseltiinhan vaan korvat höröllään ja suut selällään, mitä ne herrat nyt oikein meinaavat". Lehti mainitsi myös, että esitelmätilaisuuksiin oli eksynyt perin vähän väkeä.

Erityisen huomion sai Aamulehden Aatun kirjoitus, josta oli otettu sitaatti Kansan Lehden sivuille. "Nämä ovat suomalaisen työn juhlapäiviä. Kansan tulee olla niissä mukana. Saapukaa kukkaro pullollaan, sillä nyt ei ainoastaan katsella, millaisia suomalaisen työn tulokset ovat, vaan niitä myös ostetaan". Ironisesti Kansan Lehti totesi sen harvinaisen osuvasti ja kansantajuisesti kertovan, mistä Suomalaisessa viikossa oli kysymys.

Aamulehden vastaus oli suomalaisen viikon loputtua julkaistu laaja maisteri Eino Kuusen luento Työväestö ja kotimaisen työn suosiminen, jossa tieteellisesti todisteltiin kotimaisen työn suosimisen myönteisiä vaikutuksia työväen elintasoon.

Viikon loputtua Aamulehti totesi "sosialistilehtien" olleen koko viikon ajan täynnä pilkkaa ja herjauksia Suomalaista viikkoa kohtaan. Erityisesti Aamulehti kiinnitti huomiota Kansan Lehden lauseisiin, joiden mukaan työläisen työ "ruokkii koko maata" ja on "tämän maan hyvinvoinnin luoja", eikä "työläinen tästä saa kuin nälkää, kalpeutta ja hikeä". Aamulehti puolusteli hyvinvoinnin epätasaista jakaantumista lauseilla "Kyllä se ihminen joka on keksinyt kirveen on tehnyt ihmiskunnalle paljon suuremman työn kuin tavallinen halonhakkaaja" ja "Nero se on joka maailmaa johtaa. Joka alalla henki on enemmän kuin ruumis". Lisäksi Aamulehti ihmetteli, että työnantajat ja liikemiehet olivat olleet niin hellämielisiä, että olivat Suomalaisen työn viikon aikana lihottaneet pilkallista Kansan Lehteä ilmoituksillaan.

Syynä Kansan Lehden kitkeryyteen näyttää olleen erilainen käsitys viikon nimessä olevasta käsitteestä "työ". Tämä tuli esiin Kansan Lehdessä 2.10.1913: "Juhlitaan kotimaiselle työlle, suomalaisen työläisen tekemälle. Mutta juhlivatko herrat tosiaankin sille työlle, jota tehtaiden pimeissä, kolkoissa komeroissa suorittavat kymmenet tuhannet suomalaiset raatajat?" Kansan Lehdessä nähtiin, että kotimainen työ oli juuri työläisten ainoa omaisuus, jonka he joutuivat myymään tuotantolaitokset omistaville tehtailijoille liian halvalla. Suomalaisen työn viikon markkinahenkisyys ja tavarapaljous toivat Kansan Lehden mukaan esille ristiriidan: työläiset, jotka ovat "kotimaisella työllään" tavarat valmistaneet joutuvat suosimaan kotimaista työtä ostamalla ne kaupoista kalliilla hinnalla.

Viikon järjestäjille kauppias- ja teollisuuspiireille suomalainen työ taas merkitsi nimenomaan sitä, että sen tuottamat tavarat olivat Suomalaisten teollisuuslaitoksien tuottamia ja kotimaisten kauppiaiden myymiä. Tästä saadun edun nähtiin koituvan koko kansan onneksi. Aamulehden suomettarelaiselle linjalle Kotimaisen työn viikko oli ennen kaikkea isänmaallinen hanke. Kotimainen työ oli Aamulehdelle ponnistelua yhteisen isänmaan hyväksi.

Sanomalehdistön suhtautumista Suomalaisen työn viikkoon väritti myös se, että ne hyötyivät suuresti viikon tuottamista ilmoitustuloista. Toisaalta etenkin Kansan Lehden kirjoittelu oli osoitus lehden vahvasta asemasta, se kun pystyi tölvimään lähes päivittäin tärkeimpiä ilmoittajiaan. Aamulehden linja oli valistava. Sen mukaan syy kotimaisten tuotteiden huonoon menekkiin oli kaikissa: tuottajissa, myyjissä ja kuluttajissa. Lääkkeeksi Aamulehti tarjosi myös itselleen erittäin hyvin sopivaa ratkaisua: sanomalehti-ilmoitteluun panostamista.