etusivu
info
haku
muistatko?

KAUPUNKI 1940-60

VÄESTÖ

Sukupuoli, ikä ja siviilisääty
Teksti Satu Kettunen

Sukupuolijakauma

[Siviilisääty] [Ikärakenne] [Sukupuolijakauma]

Tampere on ollut yleisesti tunnettu naisten kaupunkina, koska kaupunkiin muodostui tekstiiliteollisuuden ansiosta jo 1800-luvun puolivälissä huomattava naisenemmistö. Vaikka Pispalan liitos pudotti naisten osuutta väestöstä vuonna 1937, vuonna 1940 naisia oli 57,8 prosenttia väestöstä.

Miesvaltaiset teollisuudenalat kehittyvät Tampereella varsinkin jatkosodan aikana. Vaikka metalliteollisuus kasvoi, tekstiiliteollisuus pysyi pinnalla. Itse asiassa tekstiiliteollisuuden osuus kasvoi vuoteen 1955 asti. Vasta vuonna 1956 se joutui jättämään asemansa pääelinkeinona Tampereella. Kaupungin naisvoittoisuus siis jatkui. Sodan jälkeen vuonna 1945 naisten osuus oli edelleen 57,1 % väestöstä.

1950-luvulla väestön sukupuolijakauma alkoi hiljalleen normalisoitua. Absoluuttisina lukuina tarkasteltuna naisten enemmistö pysyi suurin piirtein samana koko kauden ajan (1940-60). Heitä oli noin 11 000 enemmän kuin miehiä. Kaupungin väestön jatkuvasti kasvaessa naisenemmistö kuitenkin supistui suhteellisesti. Vaikka naisia oli edelleen vuonna 1960 Tampereella n. 11 000 enemmän kuin miehiä, heidän osuutensa väestöstä oli enää n. 55 %.

Tampereen väestön sukupuolijakauma 1940-60

Tampereella oli v. 1940 kaikissa ikäluokissa huomattavasti enemmän naimattomia naisia kuin miehiä. Tilanne varmasti paheni entisestään, kun n. 1000 miestä kaatui sodan aikana taisteluissa. Ilmeisesti kaupungin naisenemmistö takasi edelleen sen, että miesten oli helpompi päästä naimisiin kuin naisten. Kaikille naisille taas ei ainakaan tilastojen valossa riittänyt puolisoa.

Naisia mattopyykillä Tampereen Alarannassa kesällä 1958

Naisia mattopyykillä Alarannassa kesällä 1957. Kuvaaja R. Branthin, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Lähteet:
Rasila, Viljo, Tampereen historia IV, Tampere 1992
 
työ 1940-60 arki 1940-60 valta 1940-60 liikkuminen 1940-60 kulttuuri 1940-60 kaupunki lyhyesti kaupunki 1918-1940 Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1870-1900 kaupunki 1900-1918