Tammerkontu - Tampereen ensimmäinen puolikunnallinen

Tampereelle asetettiin vuonna 1920 sosiaalilautakunta kunnallisten työväen- ja asumusasiain sekä vähävaraisia kuntalaisia koskevien kysymysten käsittelyä varten. 1920-luvulla oli asuntotilanne Tampereella huono ja kaupunki joutuikin hätämajoittamaan ihmisiä vanhoihin venäläisten kasarmeihin ja pahimpina aikoina jopa kansakouluihin. Ensimmäisen kerran kiinnitti sosiaalilautakunta valtuuston huomion ns. puolikunnalliseen rakennustoimintaan vuoden 1924 lopulla. Puolikunnallisella asuntotuotannolla tarkoitettiin tapaa, jossa kaupunki merkitsi osakeyhtiön osakkeet luovuttaakseen ne asuntojen vuokralaisille, kun nämä ovat vähittäismaksuin lunastaneet huoneistonsa osakkeet. Valtuusto kehotti lautakuntaa selvittämään asiaa ja tekemään ehdotuksen puolikunnallisen rakennustoimintamuodon soveltamisesta käytäntöön. Sosiaalilautakunta antoi ehdotuksensa 3.2 1925, sanoen mm. "tällaista rakentelua voidaan pitää varsin onnistuneena siinä suhteessa, että kunta täten menetellen saa ainakin suureksi osaksi takaisin ne pääomat, mitä se on rakennukseen sijoittanut ja ostaja pääsee asunnon omistajaksi maksamalla vähittäin sen osan rakennuspääomasta, joka hänellä muuten tulisi olla kertakaikkiaan".

Asunto Oy Tammerkontu sijaitsee Pyynikintorin itäreunalla osoitteessa Pyynikintori 4-6. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Lausunnossaan lautakunta tosin totesi myös vuokran lyhennyksineen olevan liian suuri pienituloisille, joiden keskuudessa asuntohätä oli suurin. Siten lautakunnan mielestä voitiin puolikunnallinen asuntotuotanto aloittaa vasta kun pahin asuntopula oli voitettu. Kaupunginvaltuusto antoi helmikuussa 1925 rahatoimikamarille tehtäväksi edelleen selvittää puolikunnallista rakennustoimintaa. Rahatoimikamarilta asia siirtyi jälleen sosiaalilautakunnalle, joka teki uuden yksityiskohtaisemman selvityksen. Se esitti rakennettavaksi n. 100 huonetta käsittävän kivirakennuksen joko V tai VII kaupunginosaan esittäen myös ensimmäisen alustavan rahoitussuunnitelman käyttäen esikuvanaan Helsingin Vallilaan rakenteilla ollutta puolikunnallista projektia. Lautakunnan järjestämässä koemerkinnässä ilmoittautui 88 henkilöä, jotka olivat halukkaita huoneistojen merkitsijöiksi. Ennen jatkotoimenpiteitä halusi rahatoimikamari kuitenkin selvittää olisiko kaupungin jo rakentamia työväenasuntoja mahdollista myydä vuokralaisten muodostamille asunto-osakeyhtiöille. Rahatoimikamari antoi suunnitelman kuitenkin raueta, kun sosiaalilautakunta ilmoitti järjestelyn aiheuttavan suuria vaikeuksia.

Puolikunnallinen rakennustoiminta tuli uudelleen ajankohtaiseksi loppuvuodesta 1926, jolloin sosiaalilautakunta esitti rahatoimikamarille, ettei pelkästään entisiä keinoja käyttämällä saataisi kaupungin asunto-oloja tyydyttäviksi. Lautakunta tiedusteli samalla missä vaiheessa puolikunnallisen rakennusyhtiön perustaminen oli. Rahatoimikamari antoikin 22.11 1926 sosiaalilautakunnalle tehtäväksi edelleen valmistella kysymystä sopivaksi katsomallaan tavalla. Sosiaalilautakunta esitti 6.10 1927 valtuustolle rakennuskonttorin arkkitehtiosaston tekemät piirustukset ja rahatoimikamarin summittaisen kustannusarvion VII kaupunginosaan rakennettavasta 3 tai 4 kerroksisesta kivitalosta. Lautakunta ehdotti perustettavaksi puolikunnallista rakennusyhtymää, jonka nimi olisi Tampereen kaupungin rakennusosakeyhtiö, ja jonka yhtiöjärjestys olisi pääosin samanlainen kuin Helsingissä toimineiden yhtiöiden yhtiöjärjestykset. Esitystään lautakunta perusteli mm. sillä että tällä tavalla kaupungin asuntotuotantoon sijoitetuilla varoilla saatiin huomattavasti suurempi asuntomäärä kuin jos harjoitettaisiin täysikunnallista tuotantoa. Myös sijoitettu raha tulisi näin nopeammin uudelleen käytettäväksi. Sosiaalilautakunta esitteli myös yksityiskohtaisesti perustettavaksi ehdotetun rakennusosakeyhtiön yhtiöjärjestyksen, rakennussuunnitelman, rakennuksen hinnan, rahoitussuunnitelman, kannattavuuslaskelman, vuokrat ja osakkeiden lyhennysmaksut, huoneistojen lukumäärän ja suuruuden, sekä rakennuspiirustukset, joihin lautakunta ehdotti joitain muutoksia. Lautakunta ehdotti myös kaupungin merkittäväksi 3000 kappaletta 400 markan suuruisia osakkeita. Lautakunta ehdotti osakkeisiin käytettäväksi koko vuoden 1927 kaupungin rakennusmäärärahan 1 000 000 mk, ja loput 200 000 mk otettavaksi seuraavan vuoden budjetista. Lisäksi tuli kaupungin taata 1,7 Mmk:n suuruinen kiinnelaina.

Sosiaalilautakunnan puheenjohtaja ja kaksi jäsentä liittivät kuitenkin esitykseen vastalauseensa, jonka mukaan niin kauan kuin kaupungissa asui ihmisiä kasarmeissa ja jopa "ihmisasunnoiksi kelpaamattomissa suojissa, varastohuoneissa, pesutuvissa jne.", oli kaupungin jatkettava täyskunnallista asuntotuotantoa ja siis kunnalliseen rakentamiseen varattu 1 000 000 mk oli käytettävä työväenasuntojen rakentamiseen. Vastalauseen tekijöiden mielestä puolikunnallinen rakennustoiminta ei saanut syrjäyttää täysikunnallista ennen kuin pienituloisten asuntopula oli ratkaistu. Rahatoimikamari käsitteli asiaa 17.10 1927 suhtautuen positiivisesti puolikunnalliseen rakennushankkeeseen, mutta katsoi samalla ettei vuoden 1927 rakennusmäärärahoja voitu käyttää osakkeiden merkitsemiseen, vaan piti myös välttämättömänä täysikunnallisen rakentamisen jatkamista pääosin samoista syistä kuin sosiaalilautakunnan vähemmistö. Rahatoimikamarin mukaan myös rahoitussuunnitelma vaati tarkastusta ja urakkatarjous oli hankittava rakennuskustannusten selvittämiseksi. Kaupunginvaltuusto käsitteli asiaa 1.11 1927 keskustellen siitä pitkään. Vasemmiston valtuutetut olivat samaa mieltä kuin sosiaalilautakunnan vähemmistö, eli ettei täysikunnallista asuntotuotantoa voi lopettaa ennen kuin kasarmit ovat tyhjät. Siten äänin 24-14 päätti valtuusto ettei vuoden 1927 määrärahoja käytetä puolikunnallisen projektin osakkeiden merkintään. Vasemmistollakaan ei ollut mitään puolikunnallista asuntotuotantoa vastaan kunhan siihen ei käytetty talousarvion rahoja.

Maaliskuun 20. päivänä 1928 hyväksyi kaupunginvaltuusto sosiaalilautakunnan tekemän ehdotuksen sellaisenaan. Lautakunta muutti rahatoimikamarin tekemien huomautusten johdosta rahoitussuunnitelmaa ensiksi siten että 1,2 Mmk:n osakkeiden merkitsemiseen oli otettava kaupungin rakennus- ja järjestämisrahastosta ja toiseksi siten että kaupungin oli mentävä omavelkaiseen täytetakaukseen yhtiön 1,7 Mmk:n lainasta. Lautakunta esitti yhtiölle vuokrattavaksi tonttia n:o 86/VII kaupunginosasta 16 markan neliömetrivuokrasta vuodessa. Rakennussuunnitelma ja urakkatarjoukset jätti lautakunta yhtiön johdon päätettäväksi, jotta yhtiön toiminta saisi kehittyä kyllin vapaasti.

Valtioneuvosto vahvisti rakennusyhtiön yhtiöjärjestyksen 17.4 1928 ja yhtiön perustava kokous järjestettiin 23.4, kokouksessa valittiin yhtiölle johtokunta ja isännöitsijä, joksi tuli rahatoimikonttorin kirjanpitäjä Hannes Huhti. Johtokunta sai heti tehtäväksi hankkia rakennussuunnitelman rakennuksesta, jonka tuli olla aikaisemmista suunnitelmista poiketen kuusikerroksinen, koska arkkitehtiosasto oli laatinut Pyynikintorin julkisivukaavion siten että se vaati kuusikerroksisia rakennuksia. Rakennettava kuutiomäärä nousi siten 18 500 kuutiometristä 22 600 kuutiometriin. Johtokunta päätti, että rakennuspiirustuksia tilattaessa oli pyrittävä "mahdollisimman pientä alaa käyttäen luomaan suurimmat mukavuuden ja viihtyisyyden mahdollisuudet rakennukseen kotiutuville perheille". Arkkitehti Martti Välikangas laati piirustukset, jotka olivat valmiina kesäkuun lopussa, ja rakennustyöt alkoivat heinäkuun puolivälissä. Harjannostajaiset olivat 8.12 1928 ja rakennus valmistui kesäkuun 27. 1929, ensimmäisten asukkaiden muuttaessa Tammerkontuun kesäkuun kuluessa. Lopulliset rakennuskustannukset olivat 7,65 Mmk, eli noin 340 markkaa kuutiota kohti. Mukavuuksia talossa olivat wc, keskuslämmitys, lämminvesi, yhteiset radiolaitteet, pesukone ja mankeli. Sähköhella oli vain yhden huoneen asunnoissa. Rakennuskustannukset olivat 7 650 000 mk, ja se rahoitettiin siten, että ensimmäistä kiinnitystä vastaan myönsi Tampereen Säästöpankki lainaa 4,3 Mmk ja toista vastaan 2,2 Mmk. Yhtiön osakepääoma oli 1,22 Mmk. Uuteen rakennukseen oli tulijoita 194, mutta huoneistoja oli vain 60, joten vain noin kolmannes halukkaista sai asunnon. Vuokrat vaihtelivat asunnon koon ja sijainnin mukaan neliövuokran ollessa 16 markasta 10 pennistä 17 markkaan 30 penniin, johon tuli lisäksi lyhennysmaksua kaupunginhallitukselle 3 markkaa neliömetriltä. Eniten rakennettiin yhden huoneen ja yhden huoneen ja keittiön huoneistoja. Vuokrat vaihtelivat niissä 450 ja 1000 markan välillä. Kahden huoneen ja keittiön asunnoissa vuokrat olivat 1025-1200 markkaa ja kolmen huoneen ja keittiön asunnoissa 1825-1975 markkaa. Monille asukkaille vuokrat olivat korkeat, sillä työläisen kuukausiansio oli noin 1500 markkaa.

Koska vain kolmasosa Tammerkontuun halunneista sai asunnon, oli sosiaalilautakunnan mielestä perusteltua laajentaa rakennusyhtiön toimintaa, ja niin vuoden 1928 lopulla valmistui lautakunnassa suunnitelma Tampereen kaupungin rakennusosakeyhtiön toiminnan laajentamiseksi. Suunnitelman mukaan tuli rakenteilla olevan talon etelänpuoleiselle naapuritontille n:o 92/VII rakentaa kuusikerroksinen asuinrakennus. Marraskuussa 1928 ehdotti lautakunta valtuustolle kolmentuhannen uuden osakkeen merkitsemistä ja tontin vuokraamista yhtiölle 16 markan neliömetrivuokrasta vuodessa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ehdotuksen 6.2 1929, ja päätti tilata rakennuksen piirustukset arkkitehti Martti Välikankaalta. Rahoitusta ei sen sijaan kyetty järjestämään ennen kuin vuoden 1930 maaliskuussa, jolloin Tampereen Säästöpankista saatiin lupaus 4 Mmk:n lainan saannista. Urakkatarjoukset pyydettiin välittömästi rahoituksen valmistuttua. Uusi rakennus tehtiin samoin kuin vanhakin, vain välikatot tehtiin betonista, kun ne olivat ensimmäisessä rakennuksessa puusta. Rakennustyöt sujuivat määräajassa ja joulukuussa pidettiin tutustumistilaisuus. Rakennuksessa oli 39 asuinhuoneistoa ja 5 liikehuoneistoa, kun hakijoita oli 62 kappaletta. Huoneistojen vuokrat olivat samansuuruiset kuin vanhassakin osassa. Uuteen osaan rakennettiin 24 huoneen ja keittiön asuntoa, joiden vuokrat olivat 650-800 markkaa, 10 kahden huoneen, keittiön ja alkovin asuntoa, joissa vuokra oli 1275 markkaa, 4 kolmen huoneen, keittiön, palvelijainhuoneen ja alkovin huoneistoa, joiden vuokra oli 1900 markkaa, sekä yksi kolmen huoneen, palvelijanhuoneen ja keittiön asunto, jonka vuokra oli 1450 markkaa. Asunnot saatiin hyvin vuokratuiksi, vaikka pulakausi jo alkoikin olla ovella. Etenkin pienet huoneistot olivat kysyttyjä. Liikehuoneistot sen sijaan tuottivat aluksi yhtiölle jopa tappiota. Uudet huoneistot olivat laatunsa ja varustelunsa puolesta vastaavia vanhojen kanssa. Uusi osa maksoi 4,88 Mmk, ja kuutiota kohden 310 markkaa, ollen siten halvempi kuin vanha osa. Hintaan vaikutti osaksi hintojen ja palkkojen lasku ja osaksi se, että jo valmiin rakennuksen seinää ja keskuslämmityshuonetta voitiin käyttää hyväksi uutta tehdessä. Näin syntyi Pyynikintori 4-6:een Tampereen ensimmäinen puolikunnallinen rakennus Tammerkontu.