Ratinan sosiaaliset olot - Kehittyvä kaupunginosa

Ratinan kaupunginosaa voisi sosiaalisten olojen ja hyvinvoinnin mittarien osalta maailmansotien välisenä aikana luonnehtia sanalla kehittyvä. Vielä vuonna 1920 Ratinassa asuttiin varsin ahtaasti. Yli 42% kaupunginosan asukkaista asui asunnoissa, joissa asukasluku huonetta oli kolme tai enemmän. Luku ylitti koko kaupungin keskiarvon muutamilla prosenteilla. Lisäksi peräti 10% Ratinan asukkaista asui erittäin ahtaasti eli vähintään kuusi asukasta huonetta kohti. Tämä luku oli vuonna 1920 korkein koko Tampereella ja johtui todennäköisesti Sorinahteen vanhasta puutaloasutuksesta ja Ratinan niemelle suvannon rannoille ilman varsinaista kaavaa syntyneestä asutuksesta. Asunnot olivat 1920 Ratinassa tyypillisesti yhden huoneen ja keittiön asuntoja. Myös useamman perheen osuuskeittiöt olivat yleisiä, sillä niitä oli lähes kolmanneksessa kaupunginosan asunnoista.

Kuvaajan otsikko: Viimeinen mökki Sorinahteen päällä. Kuvatun kaltainen puutaloasutus hävisi Sorinahteelta 1920-luvun puolivälin jälkeen kivitalojen tieltä. Kuva: Hannu Rantakallio noin 1927, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tultaessa vuoteen 1930 tilanne oli kuitenkin jo varsin toisenlainen. Suuri merkitys oli vuodenvaihteessa 1928-29 Hatanpään valtatie 12.sta valmistuneella suurella peräti 84 huoneistoa käsittäneellä kerrostalolla. Vuonna 1930 enää alle 16% ratinalaisista asui ahtaasti, eli vähintään kolme henkilöä samassa huoneessa, kun koko Tampereella vastaava luku oli vielä hieman yli 19%. Erittäin ahtaasti ei Ratinassa käytännössä asuttu enää ollenkaan. Tilastojen mukaan 0,6% kaupunginosan väestöstä asui vielä vähintään kuusi henkilöä samassa huoneessa, mutta todellisuudessa tämä tarkoitti Ratinan reilun tuhannen asukkaan väestöstä vain yhtä suurperhettä. Yleisin asuntotyyppi oli vuonna 1930 edelleen yhden huoneen ja keittiön asunto. Osuuskeittiöt olivat kuitenkin vuosikymmenessä vähentyneet kolmeen prosenttiin. Huomattavasti olivat lisääntyneet 3 huoneen huoneistot, joita oli nyt yli kolmannes kaikista asunnoista. Hatanpään valtatie 12:n kerrostalossa suuri osa asunnoista olikin juuri kolmen huoneen asuntoja.

Myös kunnallistekniikan ja mukavuuksien suhteen Ratina oli vielä 1920 varsin kehittymätön. Vesijohto tuli vain reiluun neljännekseen kaikista huoneistoista ja WC löytyi hieman alle neljäsosasta asunnoista. Koko kaupungin alueelle vesijohto kulki jo samaan aikaan 57% talouksissa, tosin puucee oli vielä yhtä yleisessä käytössä kuin Ratinassakin. Lähes kaikkiin tamperelaistalouksiin jo vuonna 1920 kuulunut sähkövalokin puuttui vielä 10%:sta Ratinan talouksista mikä oli pari prosenttia enemmän kuin koko Tampereella. Tultaessa vuoteen 1930 ilman juoksevaa vettä oli Ratinassa kuitenkin enää vain reilu viidennes talouksista, WC löytyi jo yli 70%:sta ja erillinen kylpyhuonekin yli neljänneksestä kaikista asunnoista. Koko Tampereen alueella vesijohto kulki noin 74% talouksista, mutta WC löytyi 40%:sta ja kylpyhuone vain reilusta 10% talouksista. Ratinan korkeat luvut selittyvät paljolti Hatanpään valtatie 12:n kerrostalosta, jossa suuri osa huoneista oli varustettu mm. kylpyhuoneella. Vuosikymmenessä Ratina oli mukavuuksilla mitaten siirtynyt kaupunginosien joukossa takapajuisimmasta neljänneksestä kehittyneimpään kolmannekseen.

Ratinan jonkinlaista statuksen nousua osoittavat myös 1930-luvun työttömyystilastot, jotka kertovat kaupunginosan selvinneet lamakaudesta suhteellisen vähällä. Korkeimmalla työttömyysprosentti oli heti 1931-32, jolloin se nousi 9,3%:in. Muuten Ratinan työttömyys noudatteli 1930-luvun puoliväliin asti aika lähelle sitä lähinnä olleiden kosken itäpuolisten Kyttälän kaupunginosien lukuja. Vuosina 1935-37 Ratinan työttömyys laski jopa niitä nopeammin ja vuoden 1937 työttömyysprosentti 0,6 merkitseekin käytännössä täystyöllisyyttä.

Veroluetteloiden perusteella Ratina jäi 1920-luvun puoliväliin asti selvästi koko Tampereen alapuolelle vertailtaessa verotettuja tuloja henkeä kohti. Vuosina 1926-28 tapahtuneen jyrkän nousun ansiosta ratinalaisten keskiansiot nousevat koko Tampereen keskiarvon tasolle ja seurailevat sitä pienin poikkeamin läpi koko 1930-luvun. Aivan rikkaimpien kaupunginosien tasolle ratinalaisten keskiansiot eivät kuitenkaan nousseet. Esimerkiksi Ratinan pohjoisessa naapurissa Kyttälän eteläosassa keskiansiot olivat selvästi korkeammat.

Rasilan mukaan Sorinahde oli vuosisadan vaihteessa yhä saneeramatonta numerotorpparialuetta. Veroluetteloiden ja rakennuslaskennan perusteella alueelle näyttäisi kerääntyneen varsin köyhää ja ahtaasti asuvaa väestöä, joka kuitenkin joutui siirtymään muualle vuoden 1926 aikana kaupungin vuokrattua Sorinahteen tontit uusien kerrostalojen rakennuspaikoiksi. Tämä selittäisi Ratinan väestön tilapäisen vähenemisen vuonna 1927 ja samanaikaisen henkeä kohti laskettujen verotulojen huomattavan nousun. Myös Ratinan niemen kärkeen ilman asemakaavaa syntynyt asutus ilmeisesti väheni 1920-luvun puolivälin jälkeen. Vielä 1920-luvulla Ratinanniemessä rakennettiin myös proomuja. Kun Sommers, af Hällström & Waldensin konepaja vuonna 1925 rakensi viimeisen aluksensa Hämeenlinnan Pyhäjärven liikenteeseen, toimi Ratinanniemessä tilapäistelakka. Laivanrakennus kuitenkin hiipui laman ja laivaliikenteen vähenemisen myötä. Myös Ratinan käyttö soranottopaikkana esti tehokkaasti asutuksen lisääntymisen niemellä. Näin Ratinan niemi pysyi autiona ja oli sopiva paikka kun uudelle linja-autoasemalle haettiin tiloja 1930-luvun puolivälistä. Näin Ratina muuttui maailmansotien välisenä aikana vesille suuntautuneesta köyhästä puukaupunginosasta kivitalojen muodostamaksi autokaupunginosaksi.