Tampereen Konetehtaan historia

Uusia tuotteita ja uusi nimi "Kone ja Terä Oy "

Suurin osa Sommers, af Hällström & Waldensin työväestä osallistui vuoden 1918 kansalaissotaan, joten sodan aikana töitä ei tehty normaaliin tapaan. Kansanvaltuuskunnan hallituskaudella tehtaan työnjohtaja ja pari virkailijaa pidätettiin muutaman päivän ajaksi, ja Tampereen taistelujen aikana tehtaan rakennukset kärsivät lieviä vaurioita. Tehtaan toimintaa jatkettiin kuitenkin normaalisti hyvin pian sodan jälkeen.

Sota-ajan kohonneiden elinkustannusten vuoksi yhtiö pyrki helpottamaan työntekijöidensä toimeentuloa myöntämällä näille oikeuden ostaa tehtaalta halkoja, joista oli suuri puute. Perheelliset saivat ostaa niitä kaksi syltä ja perheettömät yhden sylen hintaan 100mk/ syli. Myös palkkoja nostettiin. Kahdelle sotaan osallistuneelle virkailijalle yhtiö maksoi puolet sotakuukausien palkasta.

Vuonna 1925 yhtiö valmisti viimeisen laivansa matkustaja-alus Hämeenlinnan. Sisävesi- liikenteeseen ei enää kaivattu uusia aluksia. Yhtiön varastorakennukset Naistenlahden telakalta purettiin, ja yhtiö irtisanoi telakka-alueen vuokrasopimuksensa. Rautatievaunujen tuotanto oli päättynyt jo 1916, vaikka yhtiössä vielä v. 1915 suunniteltiin tuotantokapasiteetin nostamista 500 vaunuun. Ajatuksena oli viedä vaunuja Venäjälle. Venäjältä ei kuitenkaan saatu tilauksia, kuten ei Valtion Rautatieltäkään, sillä valtion oma Pasilan Konepaja pystyi jo toimittamaan vaunuja tarpeeksi.

Matkustaja-alus Hämeenlinna liikennöi 1930 -luvulla Näsijärvellä.

Maaliskuussa 1927 puhkesi Turussa Chrichton-Vulkanin laivatelakalla ja Sjölundin konepajassa lakko, ja toukokuussa oli lyhytaikaisia lakkoja myös muissa metalliteollisuuslaitoksissa. Työehtoneuvottelut eivät johtaneet sopimukseen, vaan kaikki metalliteollisuuslaitokset julistettiin 21.5. alkaen sulkutilaan, joka kesti joulukuun puoleen väliin saakka. Myös Tampereella työt olivat pysähdyksissä koko seitsemän kuukauden ajan.

Vuonna 1929 alkoi olla pulaa työstä. Saha- ja rakennusteollisuus, jonka käyttöön Sommers, af Hällström & Waldens oli toimittanut sahakoneita, vähensi tuotantoaan eikä tilauksia saatu entiseen tapaan. Myöskään maataloudet eivät rahanpuutteen vuoksi hankkineet uusia koneita. Tehtaalta täytyi vähentää työvoimaa ja työviikkoa lyhennettiin. Vuonna 1930 yhtiöllä oli työntekijöitä oli enää 36, kun heitä normaalisti oli noin 150. Koska vanhojen tuotteiden menekki laski jatkuvasti, alkoi yhtiön johto etsiä uusia valmistukseen otettavia tuotteita.. Vuoden 1931 lopulla yhtiö päätti aloittaa autonkorien valmistuksen, ja turkulaisen autotehtaan konkurssipesästä ostettiin autonkorien valmistukseen tarvittavia koneita. Mutta jo vuonna 1933 yhtiö lopetti autokorituotannon kannattamattomana ja myi osaston koneet ja raaka-aineet.

		Autonkorien sijaan yhtiö keskittyi polkupyörätuotantoon, joka aloitettiin v. 1933. Vuonna 1935 polkupyörän runkoja valmistettiin jo lähes 10 000. Yhtiö pyrki tekemään pyöriään tunnetuksi levittämällä mainos- kilpiä. Tunnettu mainoslause oli mm. "Ketterästi polkee faari, faarilla on Jaguaari". Polkupyörillä oli kysyntää ja niitä tuotettiin yhä enemmän. Suurin osa vuonna 1936 valmistuneesta lisärakennuksesta päätyikin polkupyöräosaston käyttöön. Paljolti polkupyörien hyvän menekin ansiosta yhtiön vuosituotanto kohosi 50%:lla edellisvuodesta ja tehtaan työntekijöiden lukumäärää lisättiin 275:een.
Kone ja Terä Oy valmisti myös Tammer- ja  Peto -merkkisiä pyöriä. Kansan Lehti 14.4.1938.

Kaikkien tehtaan valmistamien polkupyörien runkoihin painettiin yhtiön uusi nimi Kone ja Terä Oy. Vanhasta nimestä luovuttiin, koska se oli pituutensa vuoksi epäkäytännöllinen, ja koska tehdas yleisesti tunnettiin nimellä Tampereen Konetehdas, mikä aiheutti usein sekaannuksia. Varmuuden vuoksi kaikkiin yhtiön painotuotteisiin merkittiin uuden nimen alle sulkeisiin "Ent. Sommers, af Hällström & Waldens".

Polkupyörien valmistusta Tampereen Konetehtaan eli Kone ja Terä Oy:n tiloissa.
Kuva: Mauno Mannelin, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tammikuussa 1938 syttyi tehtaan entisessä vaunuverstaassa tulipalo. Koko rakennus tuhoutui niin, että vain sen ulkoseinät jäivät pystyyn. Tuhoutunut rakennus kunnostettiin huoltoasemaksi suomalaisen Gulf Oil Co Oy:n käyttöön, joka vuokrasi rakennuksen. Yhtiölle itselleen rakennettiin lisää tilaa jatkamalla edellisenä vuonna valmistunutta rakennusta.

Kone ja Terä Oy:n uutta ja vanhaa rakennusta.
Kuva: Mauno Mannelin, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kone ja Terä Oy:n polkupyörät, jotka olivat olleet varsin suosittuja, lakkasivat yhtäkkiä menemästä kaupaksi v. 1939, sillä ulkomailta alettiin tuoda halvempia ja ilmeisesti ostajien mielestä myös tyylikkäämpiä polkupyöriä. Polkupyöräosastolla työväki teki lyhennettyä työviikkoa ja osittain ihmisiä myös lomautettiin, vaikka armeija ostikin osan varastossa olleista siviilipyöristä. Yhtiö sai armeijalta pyörätilauksen, mutta se ei pystynyt toimittamaan kaikkia tilattuja sotilaspyöriä raaka-ainetoimituksen myöhästymisen vuoksi.

Sodan syttymisen jälkeen siirrettiin turvallisuussyistä lähes koko tehtaan koneosasto lähelle Oriveden asemaa, Ensi Oy:n kenkätehtaan uuteen rakennukseen. Orivedellä aloitettiin ammusten valmistus, jota varten Kone ja Terä Oy:n käyttöön toimitettiin kahdestatoista eri konepajasta tarpeellisia laitteita. Tuotanto Tampereella hiljeni melkoisesti, vaikka polkupyöriä valmistettiin edelleen paljon puolustusvoimille. Tehtaan toimintaa hankaloitti yleinen työvoimapula.

Lähteet:

Jutikkala, Eino: Tampereen historia III, Vuodesta 1905 vuoteen 1945. Tampereen keskuspaino 1979. Riipinen, Ale-Einari: Kone ja Terä OY, (Ent. Osakeyhtiö Sommers, af Hällström & Waldens), 1897-1947. Kone ja Terä Oy, Tilgmannin Kirjapaino, Helsinki 1948.