Kansakoulut: Opetus

Uudet ajattelusuunnat toivat ulkomailta esimerkkejä Suomen kansakouluopetukseen. Ne korostivat käytännöllisten aineiden, kuten piirustuksen, tärkeyttä opetuksessa. Lisäksi vuosien 1900-1917 aikana kiinnitettiin useasti huomiota opetusvälineisiin ja opetussisältöihin. Oppikirjoista tuli tärkeitä oppimisen välineitä. Samalla haluttiin kuitenkin lisätä erilaisten havaintovälineiden kuten karttojen ja kuvataulujen määrää opetuksessa. Luonnontieteiden opetusvälinekokoelmia hankittiin yhdet kappaleet niin itä- kuin länsipuolellekin.

Kädentaidot oli yksi uusien opetussuuntien suosimista aineista. Vaikka sen opetuksen lisäämistä korostettiin etenkin pojille, kuului se vakituisena oppiaineena tyttöjenkin kansakouluopetukseen. Tampereen museoiden kuva-arkisto

Myös teorian ja käytännön aineiden määrällisestä suhteesta käytiin keskusteluja niin paikallisella kuin koko maankin alueella. Opetussuunnitelmien tietovaltaisuutta kritisoitiin mm. kasvatusopillisessa yhdistyksessä. Talvella 1914 kouluylihallituksen tarkastaja A. Haapanen tarkasti Tampereen koulut. Sen yhteydessä hän kiinnitti huomiota kansakoulun tuntijakoihin, havainto-opetuksen liian pieneen ja matematiikan tuntien liian suureen määrään. Tarkastajan lausunnon pohjalta opettajainkokous asetti samana vuonna tuntijakokomitean pohtimaan asiaa. Komitea hyväksyi päätöksen, jossa havainto-opetuksen ja piirustuksen tuntimääriä lisättiin alakoulussa. Yläkoulussa lisättiin tunteja piirustuksessa ja kirjallisissa harjoituksissa uskonnon opetuksen kustannuksella. Alemmilla luokilla vähennettiin vielä matematiikan viikko-opetusmäärää. Lisäksi Tampereen johtokunta oli hyväksynyt jo aiemmin opetussuunnitelman, joka lisäsi poikien käsityön opetuksen määrää kansakouluissa.

[Kansakoulut: Opetus] [Kansakoulut: Vapaa-aika- ja avustustoiminta]