Kansakoulut

Aleksanterin kansakoulu oli yksi kolmesta 1900-luvun alussa Tampereelle valmistuneista uusista kansakoulurakennuksista. Kuva: Arthur Laurent, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

1900-luvun alussa Tampereen kansakoululaisten lukumäärä nousi yli kolmentuhannen. 1910-luvulle mennessä luku kasvoi ja vakiintui 4000 oppilaan paikkeille. Samalla oppilaiden sosiaalinen tausta muuttui kirjavammaksi eli nyt myös sivistyneistö laittoi lapsensa kansakouluoppiin kotiopetuksen sijaan. Koska oppilaiden määrä nousi, tuli tilantarvekin suuremmaksi. Se johti siihen, että 1902 päätettiin johtokunnan esitysten pohjalta rakentaa kaksi uutta kansakoulurakennusta. Vuonna 1904 valmistui länsipuolelle Aleksanterin koulu. Itäpuolelle rakennetusta 1906 valmistuneesta koulusta tuli Johanneksen koulu. 1911 valmistui kolmas uusi kansakoulu Tammelaan. Sen jälkeen voitiin luopua useimmista vuokralla olleista kouluhuoneistoista.

Kansakoulu oli yhteensä kuusivuotinen. Se jakautui kaksivuotiseen alakouluun ja neljä luokkaa sisältäneeseen yläkouluun. Yläkoulussa tyttöjen ja poikien opetus oli eriytetty. Lähes kaikki lapset olivat kansakoulussa, mutta kaikki eivät käyneet sitä yläkoulun loppuun asti. Kansakoulu aloitettiin keskimäärin seitsemän vuotiaana ja yläkoulun lopetettuaan oppilaat olivat hieman yli 12 vuotiaita.

Kansakoulun sisällä opetustarjonta laajeni useammille kuntalaisille. Usean vuoden keskustelun jälkeen päätettiin syksyllä 1907 aloittaa apukoulu. Se oli yksiluokkainen kansakoulu heikkolahjaisimmille oppilaille. Lisäksi kansanvalistuskomitean vuodesta 1899 lähtien pidetyt iltakurssit siirtyivät kansakoulun osaksi vuonna 1902. Kurssi muutettiin iltakouluksi, joka oli tarkoitettu yli 15-vuotiaille henkilöille, joilla kansakoulun suorittaminen oli jäänyt kesken. Iltakoulussa annettiin opetusta 1. ja 2. vuositason oppilaille 10 tuntia viikossa ja 3. ja 4. luokille 12 tuntia. Oppilaita oli paljon, vaikka opetusajat saattoivat olla illalla seitsemän ja yhdeksänkin välillä. Kansakouluopetusta annettiin vielä myös niin sanotuissa tehtaankouluissa, jotka oli tarkoitettu niille tehtaissa työskenteleville lapsille ja kaupunkilaisille, jotka eivät työnsä vuoksi voineet käydä normaalisti kansakoulua.

Kaupungissa toimi myös kansakoulun jatkokouluja. Ne oli tarkoitettu ylemmän kansakoulun suorittaneille. Jatkokoulut pyrkivät laajentamaan oppilaiden tietoja ja herättämään edistyshaluja. Opetusta annettiin päivittäin kaksi tuntia ja se oli ainekeskeistä eli kutakin oppiainetta varten oli oma opettaja. Oppiaineina olivat uskonto, äidinkieli, ainekirjoitus, Suomen historia, laskento, luonnontieto ja laulu. Lisäksi opetusta annettiin monissa käytännön aineissa kuten talouden hoidossa ja käsitöissä. 1907 kirjanpito lisättiin jatkokoulun oppiaineisiin ja uusi ohjesääntö valmistui myös. Talousosaston käytännön opetuksen sisältö määriteltiin ja oppilaat jaettiin opetusta varten perhekunniksi. Oppilaita jatkokoulussa oli keskimäärin 300, mikä oli eniten koko Suomessa.

Keväällä 1915 yksityiset opettajat ja tarkastaja tekivät ehdotuksen jatkokoulun uudistamisesta. Esitys jakoi jatkokoululle kaksi tehtävää, yleissivistyksen ja käytännön taitojen antamisen. Uudistuksen mukaisesti muodostettiin ainekeskeisiä itsenäisiä osastoja, joita olivat äidinkieli-, piirustus-, liike- ja laskentaosastot sekä historia-, luonnontiede- ja kasvatusosastot. Lisäksi perustettiin musiikki- ja terveysoppiosasto.

Lue lisäksi [Kansakoulut: Opetus] [Kansakoulut: Vapaa-aika ja avustustoiminta]

Lähteet:
Rasila, Viljo: Tampereen kaupungin historia III, Tampere 1932.
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1909.
Telemäki, Matti: Tampereen kansakoulun historia 1872 - 1976. Tampere 1979.
Voionmaa, Väinö: Tampereen historia II, Tampere 1984.