Viikko 12
17.3. - 23.3.1917
Selaa viikkoja
Edellinen
Seuraava
Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Sortokausi päättyy
Tällä viikolla tieto Venäjällä tapahtuneesta vallankumouksesta levisi Suomeen, missä se otettiin innolla vastaan. Suomelle vallankumous merkitsi helmikuun manifestin kumoamista, mutta myös sisäisiä levottomuuksia.
Venäläinen sotaväki kapinoi
17.3. Tieto Pietarissa tapahtuneesta vallankumouksesta ja väliaikaisen hallituksen valtaannoususta levisi Suomeen. Helsingissä venäläiset Itämeren laivaston sotilaat siirtyivät vallankumouksen puolelle ja ryhtyivät kapinoimaan päällystöään vastaan. Upseereja surmattiin, heidän joukossaan myös Itämeren laivaston komentaja vara-amiraali A. I. Nepenin.
Väliaikaisen hallituksen Helsinkiin lähettämät edustajat, F. I. Roditshev ja M. I. Skobolev, saivat kuitenkin tilanteen rauhoittumaan. He puhuivat väkijoukolle Helsingin rautatietorilla. Helsinkiin, Viipuriin ja Turkuun perustettut sotilasneuvostot muodostivat järjestyksen ylläpitämiseksi sotilaspartioita. Myös sosiaalidemokraatit päättivät alkaa järjestysmiesten hankkimisen ja järjestämisen.
Uusien vallanpitäjien ensiaskeleet
18.3. Helsingin sosiaalidemokraatinen kunnallisjärjestö päätti muodostaa kaikkia puolue- ja ammattiosastoja kokoavan elimen, Helsingin työväen eduskunnan. Porvarillisten puolueiden valtuuskunta (nuor- ja vanhasuomalaiset, Maalaisliitto ja Ruotsalainen kansanpuolue) puolestaan antoi julistuksen, jossa se ilmoitti päämääränään olevan Suomen perustuslaillisten oikeuksien palauttamisen. Porvarit halusivat kumota helmikuun manifestin (1899), joka oli edelleen virallisesti voimassa. Vuonna 1905 helmikuun manifestin soveltaminen oli keskeytetty vain väliaikaisesti.
19.3. Venäjän väliaikainen hallitus nimitti Suomen uudeksi kenraalikuvernööriksi suurtilanomistaja Mihail Stahovitshin. Väliaikainen hallitus pyrki nimityksellään palauttamaan suuriruhtinaskuntaan järjestyksen, sekä rauhoittelemaan suomalaisten mieliä. Hallitus tiesi suomalaisten saksalaissympatioista ja pelkäsi Saksan maihinnousua.
Kenraalikuvernöörin virka ei venäläisiä houkutellut. Tehtävää tarjottiin aluksi kadettipuolueen johtohahmolle V. Nabokoville, sitten paroni von Rosenille, mutta molemmat kieltäytyivät. Heillä oli syytä pelätä hankaluuksia sekä suomalaisten että kapinoivien venäläisten sotilaiden taholta.
Stahovitsh kuului maltilliseen oikeistopuolueeseen, niin sanottuihin lokakuulaisiin. Hän oli duuman jäsenenä ollessaan puolustanut suomalaisten oikeuksia. Stahovitsh tunnettiin leppoisana ja hyväntahtoisena miehenä, joka kuitenkin piti Venäjän eduista tiukasti kiinni.
Suomelle koittaa porvarillinen vapaus
20.3. Väliaikainen hallitus kumosi helmikuun manifestin. Uusi, niin sanottu maaliskuun manifesti, kumosi kaikki vuoden 1899 jälkeen annetut perustuslainvastaiset lait ja asetukset. Väliaikainen hallitus julisti manifestissa olevansa täyden valtiovallan haltija, mutta vakuutti samalla, ettei se tulisi puuttumaan Suomen sisäisiin asioihin.
Manifestin pohjaksi tuli porvarillisten puolueiden laatima luonnos. Sosiaalidemokraattien ehdotus yhteiskunnallisine uudistuksineen hylättiin sillä perusteella, että se olisi merkinnyt sekaantumista Suomen oloihin.
Väljemmät olot näkyivät myös jokapäiväisessä elämässä. Kirjesensuuri kumoutui sensuuriviranomaisten lopettaessa työnsä. Tiukennettu sensuuri oli ollut voimassa koko maailmansodan ajan, ja sen kynsiin olivat joutuneet niin siviiliposti kuin painotuotteetkin.
Suomen kaupunkeihin perustettiin kansanmiliisejä poliisivoimien tilalle, joiden venäläinen henkilökunta joutui välittömästi eroamaan. Aloitteet uuden järjestyksen luomiseksi lähtivät kunnanvaltuustoilta ja järjestäytyneeltä työväeltä, jotka muodostivat järjestyslautakuntia ja -toimikuntia. Miliisi koostui pääasiassa työläisistä.
23.3. Itämeren laivaston uusi komentaja, vara-amiraali Maksimov, kehotti suomalaisylioppilaita tukemaan Venäjän sotaponnistuksia. Maksimov halusi muodostaa uudelleen suomalaiset sotajoukot korvatakseen niillä tottelemattomat venäläissotilaat. Lisäksi hän toivoi suomalaisten sotilaiden lähentävän suuriruhtinaskuntaa Venäjään, mikä vähentäisi suomalaisten saksalaismielisyyttä. Suomalaisten vastaus oli kuitenkin varovaisen epämääräinen.
Kuva: Kenraalikuvernööri Stahovitshin tulo Helsinkiin. Lähde: Helsingin Sanomat 21.3.1917
Kirjallisuutta
Apunen, Osmo: Rajamaasta tasavallaksi. Teoksessa Suomen historia: sortokaudet ja itsenäistyminen. Osa 6. Espoo 1987.
Polvinen, Tuomo: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917-1920. Osa I: helmikuu 1917 - toukokuu 1918. Porvoo 1967.
Salkola, Marja-Leena: Työväenkaartien synty ja kehitys punakaartiksi 1917-18 ennen kansalaissotaa. Osa 1. Helsinki 1985.
Kirjallisuusluettelo
Tekijät: Ilpo Jäppinen < hiilja@uta.fi> ja Erik Tirkkonen <hierti@uta.fi>