imagemap
muistatko?1918-40 etusivu

1931
Pääsivu
Jarmo Peltola

Kylmä lamavuosi

[KYLMÄ LAMAVUOSI]  [SOSIALIDEMOKRAATTISJOHTOISTA KUNNALLISPOLITIIKKAA]

Kylmä ja sateinen sää

Vuoden keskilämpötila jäi alle 3,5 asteen, kun se saattoi poikkeuksellisen lämpiminä vuosina nousta kuuteenkin asteeseen. Ero vaikuttaa pieneltä, eikä välttämättä vaikuttanut sanottavammin ihmisten arkipäivään. Toisaalta pitkät sadekaudet ja poikkeuksellisen kylmä, tai lauha sää talvella jätti merkkejä kyllä ihmisten elämään.

Vuoden 1931 Tamperetta muutamaa päivää ennen joulua. Kuva: Aamulehti, Tampereen museoiden
kuva-arkisto.


Aikakautena 1918-1939 kylmempää oli ainoastaan vuosina 1919, 1922 ja 1923. Jo tammikuu aukesi kylmänä, elohopea putosi keskimäärin kymmeneen miinusasteeseen. Näsijärvi oli jäätynyt jo ennen joulua, 18.12.1930. Aikakauteen 1918-1940 verrattuna keskimääräistä kylmempää säätä jatkui aina huhtikuun loppuun saakka. Toukokuussa kevät alkoi tulla nopeasti: aurinko paistoi, jäät lähtivät Näsijärvestä 8.5. ja sateensuojiakaan ei tarvittu siinä määrin kuin kesän kynnyksellä yleensä. Kuukauden keskilämpötila - 11 astetta - asettui pitkäaikaisen keskilämpötilan yläpuolelle. Toiveet lämpimästä kesästä oli syytä haudata kuitenkin jo suvivirren jälkeen. Kesäkuu oli keskimääräistä koleampi ja sateisempi, ja heinäkuussakin elohopea kohosi vain aikakauden keskiarvoon saakka. Syksyn myötä palattiin normaaliin: niin elo, syys-, kuin lokakuukin olivat keskimäärin kylmempiä, syyssateiden jäädessä tosin verraten vähäisiksi. Talven tulo viivästyi marraskuun myötä, joka oli tavallista lämpimämpi ja poikkeuksellisen kuiva. Joulukuu oli jälleen kylmä ja sateinen. Sade tuli hyvin pitkälti lumena ja Näsijärvikin jäätyi jo 13.12.. Satamakonttorin toimintakertomuksen mukaan sää ei kuitenkaan aiheuttanut sanottavampia ongelmia vuoden 1931 aikana.

Koleaa talvisäätä vuodelta 1931. Kuva:Aamulehti,
Tampereen museoiden kuva-arkisto.


Poikkeuksellinen väestövuosi

Tampereella syntyi ja kuoli suurin piirtein yhtä paljon. Lapsia syntyi yhteensä 725. Poikia syntyi 372 ja tyttöjä 353. Kuolleita oli 701. Kuolleista 668 kuoli tauteihin, 27 tapaturmaisesti ja 24:ssä tapauksessa kuolinsyy oli itsemurha. Terveydenhoitolautakunnan toimintakertomuksen mukaan "lukuunottamatta lavantautivuotta 1916 ja sotavuotta 1918 ja 1919 ei luonnollinen väestön lisääntyminen ole ollut näin alhainen koko terveydenhoitolautakunnan toiminta-aikana, eli 50 vuoteen. Siihen on vaikuttanut sekä alhainen syntyneisyys ja korkea kuolleisuus."

Lamakaupunki ei vetänyt väkeä. Muuton myötä tilastoitu väestönlisäys oli tosin poikkeuksellisen korkea, 1200 henkeä, "mutta lienee tapahtunut etupäässä nyt paperilla, mutta todellisuudessa jo edellisinä vuosina. Korkeat muuttavien määrät johtunevat pääasiallisesti uudesta voimaanastuneesta, muuttokirjoja koskevasta asetuksesta". Vuonna 1931 tilastoitu väestönlisäys lisäsi naispuolista väestöä, joka kasvoi virallisestikin 1505 hengellä. Sen sijaan miesten määrän vähentyminen yli kolmellasadalla (305) kertoo miesten työmarkkinoilla vallinneesta vaikeasta tilanteesta. Eli muualle aikoinaan muuttaneet ottivat muuttokirjansa Tampereelta, ja tänne muuttaneet eivät siirtäneetkään muuttokirjoja kaupunkiin vaan muuttivat pois. Osittain tämän suuntaisella kehityksellä oli varmasti vaikutusta myös syntyneisyyteen ja avioliittoisuuteen.


Lama syveni

Tammikuussa 1931 kaupungin työnvälitystoimiston ovenripaa koitteli 1004 miestä ja 472 naista. Miehistä paikkakuntalaisia oli 961 ja muualla kirjoilla olevia 43. Perheellisiä heistä oli 612 ja yksinäisiä 392. Naisista paikkakuntalaisia oli 382 ja muualla kirjoilla olevia 90. Naisista perheellisiä oli vain 119 ja yksinäisiä 353. Miehille oli tarjolla 291 työpaikkaa, ja ne kaikki kelpasivatkin. Naisille oli tarjolla 153 työpaikkaa, ja ne täyttyivät 95-prosenttisesti. Vuoden kuluessa tilanne vain huonontui: Joulukuussa työnvälitystoimistossa työtä kärkkyi 1702 miestä ja 786 naista. Miehille oli tarjolla töitä vähemmän kuin tammikuussa ja naisille 152 paikkaa. Ei ole ihme, että vuoden 1931 työnvälityslautakunnan toimintakertomuksessa pidettinkin tilannetta epätoivoisena. Katso myös ammattientarkastajan kertomus vuodelta 1931.



info haku etusivu vuosi 1918 vuosi 1919 vuosi 1920 vuosi 1921 vuosi 1922 vuosi 1923 vuosi 1924 vuosi 1925 vuosi 1926 vuosi 1927 vuosi 1928 vuosi 1929 vuosi 1930 vuosi 1931 vuosi 1932 vuosi 1933 vuosi 1934 vuosi 1935 vuosi 1936 vuosi 1937 vuosi 1938 vuosi 1939 vuosi 1940