Paluu rauhantilaan - kaupunginhallinnon toiminta kansalaissodan jälkeen

Tampereen kaupunginvaltuusto aloitti toimintansa jo samana päivänä, kun kaupunki antautui. Sen tavoitteena oli palauttaa kaupunki mahdollisimman pikaisesti normaalitilaan kriisiajan jälkeen: valtuuston huomiota vaativat esimerkiksi elintarvikeasiat sekä kaupungin puhdistus- ja järjestyslaitos.

Rankaisutoimet kunnallishallinnossa

Kun kaupunginvaltuusto kokoontui ensimmäisiä kertoja heti Tampereen valtauksen jälkeen, ryhtyi se toimiin sellaisia kaupungin virka- ja palvelusmiehiä vastaan, jotka olivat osallistuneet kumoushallinnon "sotilaallisiin ja hallinnollisiin toimiin toisilla aloilla kuin mihin kaupunki oli heidät valinnut". Tällaiset virkamiehet pidätettiin virantoimituksesta. Rankaisutoimia laajennettiin vielä siten, että valtuusto päätti pidättää toimistaan kaikki ne kunnan virkailijat, jotka ylipäänsä olivat osallistuneet kunnallisiin toimiin kapinan aikana. Huhtikuun lopulla valtuusto päätti myös, että kaikki johonkin rikokseen syyllistyneet - vaikkeivät he suoranaisesti olisi punakaartin toimissa olleetkaan - erotettaisiin kunnan palveluksesta ja asetettaisiin rikoksistaan syytteeseen.

Monet virastaan pidätetyt pääsivät Tampereella kuitenkin vähitellen takaisin entisiin toimiinsa. Poikkeuksiakin oli: työnvälitystoimiston johtajaa Emil Viljasta ei otettu takaisin toimeensa, vaikka hänet oli vapautettu kaikista syytteistä. Kuin kohtalon oikusta Viljasesta tuli seuraavan vuoden alusta kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Emil Viljanen. Toimitusjohtaja ja kunnallismies. Valtuuston puheenjohtaja 1919-1920. Kansanedustaja 1919-1922. Teki pitkän päivätyön Tampereen työnvälitystoimiston ja köyhäinhoitolautakunnan palveluksessa. Kuva: Voionmaa, Väinö, Tampereen historia, IV osa. Tampere 1935.

Kunnallistalous

Huhtikuun jälkipuolella valtuusto asetti erityisen toimikunnan tutkimaan kumouksen aikana tapahtunutta taloudenhoitoa kunnallisten laitosten hallinnossa. Tutkimuksessa selvisi, että kapinan aikaisella kunnallishallinnolla oli ollut menoja 4 532 476 markkaa, joista 221 666 markkaa todettiin sellaisiksi menoiksi, jotka eivät olleet asiallisia ja tarkoituksenmukaisia. Väärinkäytösten määrä osoittautui siis lopulta varsin vähäiseksi. Mainittakoon, että kaupunki ei katsonut velvollisuudekseen palauttaa punavallan takavarikoimia Suomen Pankin varoja, joiden määrä oli yli 700 000 markkaa.

Vuoden 1918 menot ylittivät lopulta menoarvion lähes 5 miljoonalla markalla, ja ylimääräisiä menoja kertyi vuodelta lisäksi 18,6 miljoonaa markkaa. Tulot pysyivät kuluneen vuoden poikkeuksellisista tapahtumista huolimatta hyvin tuloarvion mukaisina - kunnallisverotuksen tuotossa oli 15 000 markkaa ylimääräistäkin. Ylimääräisiä tuloja vuonna 1918 oli 14,7 miljoonaa markkaa. Elintarvikelautakuntaa lukuun ottamatta voitiinkin tilivelvollisille tilintarkastajain ehdotuksesta myöntää täydellinen tili- ja vastuuvapaus.

Elintarvikekysymys

Kapinan päätyttyä kaupungin elintarviketoimikuntaan valittiin uudet miehet. Heillä riittikin töitä, sillä elintarvikeasiat oli koettelemusten vuonna 1918 yksi kunnallisviranomaisten suurimmista huolenaiheista. Jo ennen vuoden 1918 sodan alkua oli kaupungin elintarviketilanne ollut huono, mutta sisällissota kärjisti sitä entisestään. Keväästä aina vuoden loppuun asti maassa vallitsi jopa suoranainen nälänhätä.

Yhdessä vaiheessa näytti jopa siltä, että leipäviljan saanti kaupunkiin loppuisi kokonaan. Niinpä elintarvikelautakunta alkoi suunnitella erilaisten vastikkeiden käyttämistä: se tilasi muutamista tehtaista näytteitä selluloosa- ja pettuleivästä. Näitä ei kuitenkaan sen enempää ryhdytty ostamaan, paitsi koetteeksi pieni erä selluloosaleipää. Sen sijaan elintarvikelautakunta hankki 60 000 kg pellavansiemenjauhoja ja noin 10 000 kg virnaa, jota sekoitettiin kauranjauhoihin - niiden käyttäminen leivän valmistusaineina ei ollut kovinkaan edullista, mutta paremman puutteessa niihin oli tyydyttävä.

Kesällä 1918 päivittäinen vilja-annos pienennettiin 80 grammaan ja maanviljelijöiden varaamista siemenviljoista osa luovutettiin korteilla eläjille - näin tuli mahdolliseksi saada vielä viljaa Tampereen kaltaisiin kulutuskeskuksiinkin. Uuden sadon kypsyttyä uutta viljaa saatiin lisää: elokuun puolivälistä päivittäinen vilja-annos voitiin korottaa 100 grammaan ja lokakuun 6. päivästä 160 grammaan. Viljapula kuitenkin jatkui, sillä "elintarvikeviranomaisten ponnistuksista huolimatta ei maanviljelijöiltä saatu kertymään viljaa riittävästi suurempia kulutuskeskuksia varten". Marraskuun joinakin viikkoina kaupungissa voitiin jakaa leipäviljaa vain puolet kuponkien edellyttämästä määrästä. Loppuvuonna valtuuston täytyi lähettää edustajiaan ympäröiviin maalaiskuntiin ottamaan viljatilanteesta selvää, ja useista kunnista onnistuttiinkin hankkimaan Tampereelle lisää viljaa. Tästä huolimatta tilanne oli huono:

Suuria vaikeuksia tuotti elintarvikelautakunnalle vuoden loppupuolellakin viikoittaisen viljamäärän hankkiminen. Säädetyt korttimäärät voitiin kuitenkin jakaa, vaikka toisinaan tapahtuikin, että voitiin antaa ainoastaan parin päivän annos kerrallaan.

Muidenkin elintarvikkeiden osalta tilanne oli vuonna 1918 heikko. Sokeria jaettiin tamperelaisille vuoden aikana vain kuusi kertaa, henkeä kohti yhteensä 1 850 grammaa, kun määrä edellisenä vuonna oli ollut 5 700 grammaa ja seuraavana vuonna 6 600 grammaa. Myös maidosta oli pulaa. Huhti-kesäkuussa 1918 jouduttiin kaupunkiin hankittu maito jakamaan ensin sotaväelle, ja se vähä mitä jäi muulle väestölle, "jaettiin ainoastaan lasten korteilla".

Kun lapsillekaan ei riittävästi saatu maitoa, annettiin heille sokeria ja voita. Jonkun verran enemmän saapui maitoa heinä-syyskuulla. Silloin voitiin, paitsi etuoikeutetuille maidonsaajille, lapsille ja sairaille, jakaa myös pienemmässä määrässä aikuisille.

Elintarviketilannetta alkoi vuoden 1918 lopulla helpottaa se, että ruoka-apua alettiin saada Yhdysvalloista. Tilanne parani pian Tampereellakin - ruista ja vehnää oli saatavilla korttiannoksiin tarvittava määrä, ja maaliskuussa 1919 saatettiin leipävilja-annoksia voitiin korottaa. Vuoden 1919 aikana saatettiin vapauttaa säännöstelystä kokonaan muun muassa maito, voi, liha ja perunat. Leipäviljan ja sokerin säännöstely sen sijaan jatkui vuoden 1921 kevääseen saakka.

Kuningasvaltaisia tuulahduksia

Kysymys hallitusmuodosta nousi valtuustossa esiin ensimmäistä kertaa jo ensi kokoontumisessa 6.4.1918. Vielä tuolloin valtuusto ei kyseenalaistanut sitä, että Suomi oli tasavalta. Kesällä aihe alkoi nousta yhä enemmän pintaan - yhä useampi valtuustoedustaja alkoi kääntyä kuningasvallan kannalle. Sekä valtuuston puheenjohtajana kesään asti toiminut varatuomari Einar Ahlman että häntä tehtävässään heinäkuussa seurannut insinööri Magnus Lavonius osoittautuivat kuningasvallan kannattajiksi. Loppukesästä valtuuston valmisteluvaliokunnassa käytiinkin jo kiivasta polemiikkia kuningaskysymyksestä ja suunniteltiin jo sitä, miten Tampereella juhlistettaisiin tulevan kuninkaan maihinnousua Suomeen. Kun kuningashanke loppusyksyllä alkoi romuttua, joutui valmisteluvaliokuntakin vähin äänin luopumaan kuninkaan maihinnousun juhlavalmisteluista.

Päätös vapaudenpatsaan pystyttämisestä

Lokakuussa 1918 kaupunginvaltuusto päätti 20 äänellä 13:a vastaan pystyttää valloituksen muistomerkiksi vapaudenpatsas Esplanadille. Jutikkalan mukaan päätös muistomerkistä ajettiin läpi ripeästi - tietäen että vuoden lopulla valittava uusi valtuusto ei muistomerkkiä hyväksyisi. Myöhemmin monumentista kiisteltiinkin: syksyllä 1920 koostumukseltaan muuttunut valtuusto ehdotti, että pystyttämishanke keskeytettäisiin rahataloudellisista syistä. Tällöin valtuuston menettelystä kuitenkin valitettiin maaherralle, ja lopulta maaherran sekä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksillä kaupunki velvoitettiin viemään muistomerkkityö päätökseen.

Ensimmäiset kunnallisvaalit

Vuoden 1918 lopulla päästiin Suomessa toimittamaan ensimmäiset uusien kunnallislakien mukaiset kunnallisvaalit. Tampereen vaalien äänestysprosentti oli 55,3. Työväestön aktiivisuuden jatkumista alkuvuoden tapahtumien jälkeenkin kuvasti se, että yhden vaaliliiton muodostaneet porvarilliset puolueet saivat vaaleissa 16 valtuustopaikkaa, sosiaalidemokraatit 26 paikkaa ja Kristillinen työväenpuolue 3 paikkaa. Oikeiston ja vasemmiston paikkojen suhde pysyi samanlaisena seuraavissa vuoden 1920 vaaleissakin. Tampere oli yksi niistä muutamasta kaupungista, joiden valtuustoon tuli sosiaalidemokraattinen enemmistö, kun yleinen kunnallinen äänioikeus otettiin käyttöön. Kuten jo mainittiin, vuoden 1919 alusta toimeensa astuneen valtuuston puheenjohtajakin oli sosiaalidemokraatti - toimitusjohtaja Emil Viljanen.