Pispalan liitos

Kaupungin kunnallisissa elimissä esikaupunkiliitoksen ottivat puheeksi Birger Federley ja Yrjö Raevuori jo vuonna 1920. Syynä innokkuuteen ratkaista asia nopeasti oli pelko, että valtio voisi tuolloin valmisteilla olevan lain myötä pakkoliittää kaupunkeihin niiden liepeillä olevia esikaupunkeja. Federley ja Raevuori ehdottivat Pispalan, Tahmelan, Epilän, Järvensivun ja Aitolahtea lukuunottamatta koko Messukylän pitäjän liittämistä Tampereeseen. Valtuusto asetti ongelmaa selvittämään komitean, mutta sillä ei ollut kiire, sillä vasta seitsemän vuotta myöhemmin komitea antoi lausuntonsa. Järvensivu oli jo vuonna 1922 liitetty kaupunkiin ja komitea ei ollutkaan vielä innostunut muun Messukylän liittämisestä kaupunkiin. Sen sijaan mainitut läntiset alueet sekä Ylöjärven kuntaan kuulunut Lielahti olisi komitean mielestä voitu liittää kaupunkiin.

Tampereen rahatoimikamari arveli liitoksen tulevan maksamaan enemmän kuin oli laskeskeltu. Rahatoimikamari piti liitosta keinotekoisena, sillä olihan kaupungin ja Pispalan välissä sentään Pyynikin metsäalueet, ja ne voitaisiin pitää tulevaisuudessakin asumattomina. Tampereen kaupunginvaltuuston mielestä Pispala kuului elimellisesti Tampereeseen, suuri osa työikäisestä väestöstä työskenteli Tampereella ja olihan Tampereelle, palveluiden ääreen, paljon lyhyempi kuin Pohjois-Pirkkalan keskustaan Nokialle. Tampereen läntisten esikaupunkien liittäminen emäkaupunkiinsa sai kannatusta myös Pohjois-Pirkkalassa, mutta pispalalaiset eivät olisi halunneet Tampereen yhteyteen.

Laman myötä muuttuivat kaupungin valtuustonkin asenteet kielteisiksi, sillä lamakausi ja sen aiheuttamat vaikutukset ja kustannukset rasittivat kaikkien kuntien taloutta, koettiin työläisten asuttama Pispala painolastiksi molemmissa kunnissa. Tampereen kaupunginjohtaja Kaarle Nordlund mukaan talouslaman aikana painoivat realiteetit. Tampereen historian III osan kirjoittaja Eino Jutikkala toteaakin sarkastiseksi: "sosiaalidemokraattinen Tampere ei lausunut Pispalan köyhälistöä tervetulleeksi".

Pispalan asemakartta vuodelta 1937. Lähde: Tampereen kaupungin arkiston karttakokoelma.

Vaikka liitos viivästyikin, Tampereen kaupungin valtuusto ja kaupunginhallitus joutuivat taipumaan. Valtioneuvosto määräsi seitsemän Pohjois-Pirkkalan kylää liitettäväksi pääosiltaan Tampereen kaupunkiin vuoden 1937 alusta lukien. Tampere ei saanut vaatimaansa Lielahtea. Pohjois-Pirkkalan ei tarvinnut suorittaa mitään rahallista korvausta Tampereelle, ja Pispalan kouluissa opettaneet opettajatkin saivat pitää virkansa. Tampereen kaupunki olisi nimittäin halunnut erottaa kaikki liitosalueen koulujen opettajat ja valita tilalleen pätevimmät mahdolliset. Yhden vaatimuksistaan Tampereen päättävät elimet saivat kuitenkin läpi: vapaasti ilman asemakaavaa tai muuta suunnitelmaa rakentunut Pispala julistettiin heti rakennuskieltoon. Rakennuskieltoa jatkettiin lyhyin ajanjaksoin aina vuonna 1946 vahvistettuun asemakaavaan saakka. Kaavaa ei kuitenkaan toteutettu, vaan vuonna 1950 alueelle vahvistettiin uusi kaava.