Lippujupakka

Toukokuun 25. päivä 1933 Tampere oli valmistautunut ottamaan vastaan Sosialidemokraattisen Puolueen puoluekokoukseen osallistujat. Hämeenkatu oli juhlaliputettu kaupunginhallituksen luvalla. Myös toimivaltaisesta luvanmyöntäjästä oltiin eri mieltä, sillä yleensä luvan liputukseen myönsi maistraatti, eikä "poliittisesti valittu" kaupunginhallitus. Kadulle oli pystytetty lipputankoja, joihin vedettiin Suomen valtakunnan lippu ja sosiaalidemokraattisen puolueen lippu. Kunnioittaakseen Suomen lippua puolueen lippu oli sijoitettu salkoon Suomen lipun alapuolelle ja se oli kooltaan pienempi. Yleensä valtakunnan lipun kanssa ei kuitenkaan samaan salkoon vedetty muita lippuja. Monen mielessä heräsi myös kysymys, miksi liputus sallittiin nyt ja vielä punalipuilla lisättynä, kun se oli kielletty esimerkiksi Tampereen valtauksen vuosipäivinä.

Hämeenkadulle oli pystytetty lipputankoja. Eräät talonomistajat, joiden talojen eteen lipputankoja oli pystytetty, katsoivat että lipputankoja varten katuun kaivetut kuopat vahingoittivat heidän vastuullaan olevaa katuosuutta. Tämän vuoksi talonomistajat kaatoivat lipputangot ja täyttivät kuopat. Osan lipputangoista kaatoivat liputusta vastustaneet "kansalaiset". Jotta liputus olisi ollut mahdollinen, lipputangot pystytettiin uudelleen vasta ensimmäisen puoluekokouspäivän aamuna tai aamuyöllä.

Ennen puoluekokousta Aamulehti kertoi mielialan olevan erittäin kiihtynyt liputuksen johdosta ja vaati hallitusta kieltämään liputuksen. Sosialidemokraattisen Kansan Lehden mielestä liputus osoitti kokousvieraille, että he olivat erittäin tervetulleita viettämään puoluekokousta Tampereelle. Niin sosialistien kuin ei-sosialistienkin leirissä odotettiin puoluekokousta. Oikeisto aikoi estää liputuksen ja sosialistit aikoivat suojella lippujaan. Kumpikin leiri halusi esitellä hieman voimiaan ja näyttää millainen kaupunki Tampere todellisuudessa oli.

Poliisimestari Luukanen oli yrittänyt saada liputuksen järjestäjää luopumaan liputuksesta, jotta suuremmalta yhteenotolta vältyttäisiin. Poliisimestari oli tiedustellut myös maaherralta, miten liputuksen suhteen olisi toimittava. Maaherra Mattson oli antanut poliisimestari Luukaselle ohjeen, että luvallista liputusta oli suojeltava. Myös maan hallitukselle oli esitetty pyyntö liputuksen kieltämisestä.

Vasemmassa kuvassa punalippua vedetään alas lipputangosta. Selvästi Suomen lippua pienempi punalippu oli sijoitettu lipputankoon alemmaksi. Oikealla siniristilippua nostetaan takaisin salkoon Hämeenkadulla Tampereen teatterin vieressä miesten osoittaessa kunnioitustaan ottamalla lakit päästään. Kuvat: E.M. Staff, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Suojeluskuntaupseereita oli kokoontunut Tampereelle pidettyyn kritiikkipalaveriin, jossa käsiteltiin aiemmin keväällä pidettyä sotaharjoitusta. Tämä noin 150 suojeluskuntaupseeria käsittänyt joukko piiripäällikkönsä everstiluutnantti Pajarin johdolla poisti punaliput saloista noin kello 11. Suojeluskuntatalolta suljetussa järjestyksessä joukko marssi Hämeenkadulle ja poisti kaikki punaliput saloista sotilaallisessa järjestyksessä. Tämän jälkeen suojeluskuntaupseerit palasivat suojeluskuntatalolle ja Pajari lähetti saloista otetut punaliput poliisilaitokselle. Lippujen poistaminen oli tapahtunut yleisön hurratessa ja jos joku yritti estää lippujen alasottamista oli yleisö tämän nyrkeillä pahoinpidellyt. Seuraavan päivän Aamulehdessä oltiin tyytyväisiä, että liputus oli saatu estetyksi. Kansan Lehti lippujen poistamista oikeiston yrityksenä provosoida uutta Mäntsälää. Lippujen poistamisen oli suorittanut "oikeistolehtien kiihoittama huligaanijoukko".

Poistettuaan liput Pajaria heiteltiin ilmaan ja hänelle huudettiin "eläköön"-huutoja. Pajari sai myös lukuisia onnittelusähkeitä ympäri maata, jossa häntä kiitettiin punalippujen poistamisesta. Pajari lähetti itse sähkeen Malmbergille, joka oli suojeluskuntain päällikkö. Sähkeessä Pajari kertoo vetäneensä valtakunnan lippua häpäisevät punaiset vaatteet pois lipputangoista.

Sosialidemokraattien kulkue saapumassa Pyynikin pallokentälle. Matkalla työväentalolta pallokentälle kulkueesta yritettiin väkivalloin viedä punalippuja. Kuva: E.M. Staff, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Myös Pyynikin palloilukentällä vietettiin Sosiaalidemokraattisen puolueen juhlaa. Työnväentalolta pallokentälle siirryttiin kulkueessa, jonka kärjessä kulki Suomen lippu ja tämän jäljessä useita punalippuja. Kulkueesta yritettiin ryöstää punalippuja, mutta kulkue pääsi perille Pyynikille. Juhlan kuluessa kentän ulkopuolella oleva väkijoukko heitteli kiviä aidan toisella puolella olevan juhlayleisön sekaan. Väkijoukko olisi halunnut poistaa ja polttaa kentän vierellä olevista lipputangoista punaliput. Poliisi ei kyennyt rauhoittamaan väkijoukkoa edes varoituslaukauksia ilmaan ampumalla ja suojeluskunta kutsuttiin avuksi ylläpitämään järjestystä. Myös Pyynikin pallokentällä sama suojeluskuntaupseereista koostuva joukko johtajanaan everstiluutnantti Pajari poisti punaliput. Lippujen poistaminen rauhoitti väkijoukkoa ja suojeluskunta suojasi juhlan loputtua juhlayleisön poistumisen. Poliisimestari oli lähtenyt hakemaan lupaa lippujen poistamiseen maaherralta, joka oli Nokialla nuijasodan muistomerkin paljastustilaisuudessa.

Heti lippujupakan jälkeen säädettiin laki, jossa punalipun käyttäminen ulkona kiellettiin. Piiripäällikkö Pajari sai korkeimmassa oikeudessa asti käsitellyssä jutussa vain lievän tuomion. Hänet tuomittiin kotiarestiin yhteensä 20 päiväksi. Pajarin katsottiin syyllistyneen sotilaan arvolle sopimattomaan käyttäytymiseen ja oikeudettomaan toimeen.

Lippujupakka katsottiin oikeistoradikalismiksi ja jupakka jyrkensi entisestään Mäntsälän kapinasta ja viimeisistä kyydityksistä alkanutta äärioikeiston merkityksen laskua. Kesällä 1933 pidetyissä eduskuntavaaleissa näkyi tämä revittyjen lippujen varjo ja kokoomuksen ja Isänmaallisen kansanliikkeen edustajapaikat vähenivät kymmenellä. Kunnallisvaaleissa 1933 revittyjä lippuja käytettiin sosialidemokraattisessa vaalikampanjoinnissa ja myös kunnallisvaaleissa kokoomus menetti kaksi paikkaa.