Tampereen Kaupunkilähetys järjestäytyy ja laajenee (1900-1918)

Diakoniatyön Tampereella vuonna 1884 käynnistäneen ompeluseuran työtä oli ryhtynyt seurakuntakin tukemaan vuodesta 1896 alkaen. Vuoden 1901 piispantarkastuksen kertomuksessa pastori Fontell kertoi diakonissan olevan yhdistyksen palveluksessa. Tämä varmaan miellytti piispa Herman Råberghia, sillä hän oli aktiivisesti mukana Helsingin diakonissalaitoksessa ja kannatti yhdistysmuotoista diakoniaa.

Tampere kasvoi niin alueellisesti kuin asukasmäärältään kovaa vauhtia, niinpä Tammelan asukasmäärän nousi vuonna 1900 yli 7000:n. Kaupunkilähetys siirsi sisar Mellbergin toimipisteen Tammelaan syksyllä 1900.

Vuonna 1901 Hanna Mellberg alkoi pitää ompelukerhoa pääsiäisen jälkeen Luterilaisen Rukoushuoneen sakastissa köyhille naisille, jotta he voisivat ommella vaatteita omalle perheelleen. Kerhon tehtävänä ei ollut kerätä varoja kaupunkilähetystyölle, vaan päinvastoin, se sai diakonissan kautta varoja kankaisiin ja muihin tarpeisiin. Turun Kaupunkilähetys oli aloittanut vastaavanlaisen toiminnan jo keväällä 1893.

Tuolta vuodelta on tilastotietoja diakonissan työmäärästä: 964 kotikäyntiä 175 perheessä, sairaanhoitoa 55 hengelle, joista 17 miestä, 27 naista ja 11 lasta. Kuolemantapauksien kanssa Mellberg oli kyseisenä vuonna tekemisissä 23 kertaa. Äitien ompelukerhoa oli pidetty viikoittain 8 kuukauden ajan. Mellberg oli jakanut köyhäinapua 81 perheelle rahana, ruokana tai vaateapuna.

Vuonna 1903 Maria Sumelius lahjoitti diakoniatyöhön 5 000 markkaa ja Kaupunkilähetys rohkeni hankkia toisenkin diakonissan ja näin työ jakaantui kahdeksi piiriksi, molemmin puolen koskea.

Messukylän kirkkoherra Josef Grönbergin kuoltua Tampere pääsi itsenäistymään seurakunnallisesti ja valitsemaan kirkkoherraa. Fontell hävisi politisoituneen vaalin vuonna 1904 Oulun tuomiorovasti A. W. Wallille ja hakeutui perheineen Espoon kirkkoherraksi. Tämän johdosta kaupunkilähetystoiminta piti järjestää uudelle pohjalle, sillä laajeneva pyhäkoulu- ja diakoniatoiminta tarvitsi käytännön toimeenpanijoita Fontellien lähtiessä paikkakunnalta.

Syksyllä 1906 osa Tampereen papeista ja muita aktiivisia seurakuntalaisia, kuten E.S. Yrjö-Koskinen ja Sofia Länkelä, laativat ja lähettivät sääntöehdotuksen senaattiin hyväksyttäviksi, tietämättä ettei näitä enää tarvinnut hyväksyttää erikseen. Pastori Kustaa Hallio perusti omissa nimissään Tampereen Kaupunki-lähetys -nimisen lehden, joka alkoi säännöllisesti ilmestyä viikoittain vuoden 1907 alusta.

Tampereen Kaupunki-lähetys -lehden ensimmäisen virallisen numeron kansilehti. Kuva: Ali Kulhia.

Keväällä tuli äkillinen kiire ja tarve perustaa virallinen yhdistys, sillä NNKY:lle, NMKY:lle ja kaupunkilähetysväelle oli tarjottu yhteisesti ostettavaksi Bauerin hotelli-ravintolaa rautatieasemaa vastapäätä.

Kirkkoherra Walli kutsui ihmisiä perustavaan kokoukseen 28.5.1907 ja ensimmäiseen johtokuntaan valittiin kolme miestä ja kolme naista sekä seurakunnan pappeja. Maallikkojen valinnassa on nähtävissä sukupuolten tasapuolisuuden tavoittelu. Pappien osallistuminen oli vaihtelevaa. Heillä oli oikeus olla toimivaltaisia jäseniä, mutta vain muutama kerrallaan käytti tätä asemaa.

Walli heittäytyi rohkeasti hotelli-ravintola-hankkeen taakse ja otti omalla vastuullaan valtavan pankkilainan, jotta kauppa saatiin tehtyä. Sofia Länkelä antoi liikkeelle nimen Emmaus. Tämä liikeyritys maksoi itsensä pian ja ryhtyi jakamaan taloudellista tukea osakasyhdistyksilleen.

Tampereen Kaupunkilähetyksen pyhä- kouluopettajien käsinkirjoittaman lehden "Tuike" kansi vuodelta 1918. Kuva: Ali Kulhia.

Kaupunkilähetys palkkasi syksyllä 1907 miesdiakonin, erityisesti poikatyöhön. Tähän saatiin seurakunnalta tukea laittamalla diakonin toimenkuvaan heikkolahjaisten rippikoululaisten apuopetusta. Työ oli vaikuttavaa ja pian palkattiin toinenkin diakoni, he jakoivat kaupungin piireikseen kosken molemmin puolin. Samoihin aikoihin palkattiin kolmas diakonissa jakamaan kaupungin hätää.

Kustaa Hallion aloitteesta diakonissa Mathilda Hjon alkoi vuonna 1914 järjestää köyhille naisille töitä siten, että ostettiin työtarpeita ja valmistuneet tuotteet laitettiin myyntiin. Toiminnan tappioihin käytettiin yhdistyksen varoja. Vuonna 1915 onnistuttiin järjestämään ompelutyötä noin sadalle naiselle, joista kolmannes oli saanut siitä säännöllisen elantonsa. Tällä toiminnalla lienee ollut vaikutusta työnvälityksen kehitykseen, sillä Tampereelle perustettiin vuonna 1920 naisten kunnallinen työnvälitys.

Hallion ehdotuksesta Kaupunkilähetys ryhtyi vastaanottamaan hylättyjä, mutta kunnostettavia vaatteita, huonekaluja ja muita esineitä joita työllistettävät kunnostivat myyntiä varten. Helsinkiin Murukokoelma oli tullut vuonna 1911 Helsingin Kaupunkilähetyksen johtajan B.H. Päivänsalon tutustuttua Fr. Bodelschwinghin perustamiin työmuotoihin Saksassa, Bielefeldissä. Tämä Murukokoelma-toiminta on käynnissä nykyäänkin Tampereella Muruset -nimellä, Tukholmassa Små Smulor -nimellä. Tämä toiminta on nykyaikaisen kierrätyskeskuksen historiallinen perikuva.

Diakonissojen aloitteesta Kaupunkilähetys aloitti Tammelassa alle kouluikäisten lasten ruokkimisen vuonna 1915. Tätä toimintaa oli Turun kaupunkilähetyksessä harrastettu vuodesta 1909 alkaen lahjoitusten ja kaupungin avustuksen rahoituksella. Diakonissa Mathilda Hjonin sisko Sandra toimi Turun Kaupunkilähetyksessä. On todennäköistä, että hanke sai mallinsa juuri Turusta.

Kuva lastenruokailusta vuodelta 1915. Kuvassa keskellä diakonissa Selma Valtonen. Kuva: Tampereen kaupunkilähetys

Diakonit järjestivät myös aikuisille työpajoja ja toimintapiirejä. Kustaa Hallio aloitti Bodelschwinghin inspiroimana miestenpiirit, joissa oli esitelmiä ja miehekästä askartelua.

Diakonien palkkataso oli heikko, ja he ottivat itselleen erilaisia talonmiehen ja jopa kirkonkellonsoittajan sivuvirkoja pystyäkseen elättämään perheensä. Loppuvuonna 1917 molemmat diakonit siirtyivät muihin töihin, eikä Kaupunkilähetys varsinkaan kansalaissodan jälkeen palkannut enää kokopäiväistä poikatyöntekijää. Diakoni Hurme ja hänen vaimonsa jatkoivat Kaupunkilähetyksessä kuitenkin vapaaehtoisina pyhäkoulunopettajina.