Yhdistysmuotoinen kristillisyys

Vanhaluterilainen kirkollisuus alkoi murtua jo 1800-luvun puolivälissä, kun yhteiskunnan muutos toi Tampereellekin mukanaan uusia ajatuksia myös uskonnosta. Tuolloin herätysliikkeet nostivat päätään eri puolilla Suomea. Tampereella kuitenkin vanhaluterilaisuus säilyi sitkeästi, sillä tehdastyöväestö oli vielä 1880-luvulla voimakkaasti kirkollista. Sen sijaan etenkin kaupungin sivistyneistön parissa myös Tampereella vaikutti jossain määrin etenkin herännäisyys, rukoilevaisuus, evankelisuus, vapaakirkollinen herätys ja lestadiolaisuus. Näiden herätysliikkeiden suurin aalto kuitenkin laantui jo 1800-luvun lopulla, mutta ne loivat pohjan uudenlaiselle kristilliselle toiminnalle, yhdistysmuotoisuudelle. Erityisesti 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku olivat hyvin voimakasta yhdistysmuotoisen kristillisyyden aikaa. Tuolloin vanhaluterilainen kirkollisuus murtui lopullisesti ja yhdistystoiminta oli uusi tapa koota uskovia. Järjestäytyminen oli muillakin yhteiskunnan alueilla erityisen dynaamista, kun vanhakantaisesta luokkayhteiskunnasta alkoi muodostua uusi kansalaisyhteiskunta.

1800-luvun lopussa Tampereelle tuli vapaita uskonnollisia liikkeitä, jotka toimivat protestina perinteiselle luterilaisuudelle ja kirkon kankealle toiminnalle. Tällaisia olivat vapaakirkollisuus, baptismi, metodismi ja pelastusarmeija. Nämä yhdistysmuotoisina toimineet liikkeet saivat kuitenkin melko vähän kannattajia ja niiden vaikutus väheni 1900-luvulle tultaessa. Vapaat uskonnolliset liikkeet eivät siis merkinneet kirkolle sellaista vaaraa, että niitä vastaan juuri olisi taisteltu. Suurempi vaara nähtiin nyt kirkonvastaisuudessa ja uskonnollisessa välinpitämättömyydessä, jota löytyi nyt myös kirkon siihenastisen parhaan tuen, työväestöstä keskuudesta. Erityisesti Vapaakirkollinen yhdistystoiminta toiminta toisaalta pakotti, mutta toisaalta myös opetti muodostamaan myös uusia kirkollisia työmuotoja. Sen vaikutuksesta siis sai alkunsa kirkollinen yhdistystoiminta.

Kirkollisten yhdistysten muodostumisen taustalla oli siis huoli kirkollisten toimintatapojen vanhentumisesta. Yhteiskunta muuttui nopeasti ja näin ollen oli saatava myös uskonnolle uusia kanavia. Tuolloin oli maallistumista vastaan luotava yleisuskonnollisia yhdistyksiä, jotka kokoaisivat laajan jäsenkunnan. Tampereella kirkollisia yhdistyksiä olivat Luterilainen Rukoushuoneyhdistys, Evankelis-luterilainen Nuorisoyhdistys, Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys (NMKY), Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys (NNKY), Rautatieläisten NMKY, Kaupunkilähetys ja Valkonauhayhdistys. Seurakunta tuki mielellään näitä yhdistyksiä ja esimerkiksi monet seurakunnan pastorit toimivat niissä aktiivisesti.

Hyvin usein uskonnollisissa yhdistyksissä toimineet henkilöt olivat yhtäaikaisesti usean yhdistyksen jäseniä. Erityisesti johtohenkilöt saattoivat olla samoja eri yhdistyksillä. Tässä ei vedetty rajaa kirkollisten ja vapaiden liikkeiden välillä, sillä etenkin monet vapaakirkolliset kuuluivat myös joihinkin kirkollisiin yhdistyksiin. Yhdistykset käyttivät samoja tiloja tilaisuuksiinsa, kuten esimerkiksi Luterilaisen Rukoushuoneyhdistyksen rukoushuonetta vuokrasivat lähes kaikki yhdistykset. Yhdistykset tekivät yhteistyötä keskenään, kuten NMKY, NNKY ja Kaupunkilähetys, jotka perustivat yhdessä Osakeyhtiö Emmauksen. Näin ollen voidaan todeta, ettei näiden yhdistysten tarkoitus ollut toimia toisiaan vastaan vaan paremminkin toisiaan tukien. Yhdistysmuotoinen toiminta ei kuitenkaan saavuttanut kuin pienen osan kasvavan teollisuuskaupungin väestöstä. Niiden merkitys voidaan kuitenkin toisaalta nähdä paitsi uskovien kokoojina myös monenlaisen harrastustoiminnan kehittäjinä.

Luterilainen rukoushuone vuonna 1912. Vapriikin kuva-arkisto.