Sota-aika

Sotien aikana kansanhuoltoministeriö määräsi tuotannon rajoitettavaksi ja "vahvisti" hinnat. Myös palkkoja säädeltiin. Tuotannosta valtaosa meni armeijan tarpeisiin. Esimerkiksi Tampereen trikoo keskittyi sotilaiden sukkien ja alusasujen tuotantoon.

Tampereen valtateollisuus, kehruu- ja kudontateollisuus käytti raaka-aineinaan puuvillaa, pellavaa ja villaa, jotka hankittiin pääasiassa ulkomailta. Niinpä sodan tullen ja Suomen joutua eristyksiin maahan iski raaka-ainepula. Talvisodan alkaessa oli huomattu tarve suuriin raaka-ainevarastoihin. Jatkosodan alkuun mennessä varastot olikin saatu kartutettua. Uusia raaka- aineita pystyttiin hankkimaan liittolaismaista Saksasta ja Italiasta.

Mustanlahdenkatu 24 pommituksen jäljiltä helmikuussa 1940. Kuvaaja: Yrjö Ingman. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tekstiiliteollisuuden raaka-ainehankinta joutui kuitenkin vaikeuksiin sodan kiristyessä ja Petsamon sataman jouduttua saartoon vuonna 1941. Paremman raaka- aineen puutteessa tehtaat joutuivat turvautumaan kotimaisiin raaka-aineisiin ja korvikkeisiin. Esimerkiksi Verkatehdas ja Klingendahl joutuivat vaihtamaan ulkomaiset raaka-aineet kotimaisiin villoihin ja lumppuihin. Verkatehdas turvautui myös saksalaisiin keinokuituihin. Klingendahlilla alettiin paperilangan ja -kankaan tuotanto.

Raaka-aineiden vähyyden vuoksi työviikkoa lyhennettiin, esimerkiksi Verkatehtaalla siirryttiin nelipäiväisiin työviikkoihin. Pahiten kärsivät täysin ulkomaisen raaka-aineen varassa olleet puuvillatehtaat, Lapinniemi ja Finlayson. Ne joutuivat irtisanomaan suuren osan työntekijöistään. Kahtena viimeisenä sotavuotena vallitsi työväen puute, joka rajoitti tuotantoa jo enemmän kuin raaka-aineen puute; naisvaltaisessa tekstiiliteollisuudessa puute ei kuitenkaan ollut niin paha kuin miesvaltaisilla aloilla.

Kaikenkaikkiaan tehtaiden tuotantoluvut pienenivät, valmistelajitelmat harvenivat ja laadut yksinkertaistuivat sotien aikana. Tekstiiliteollisuuden kehitys polki paikoilleen, kun ei ollut mahdollisuutta uusia konekantaa.