Tehtaat ja tehdasteollisuus

Autonomian vuosina ja erityisesti aikakauden lopulla, ensimmäisen maailmansodan aikana, tamperelainen tehdasteollisuus eli vahvasti Venäjän markkinoiden kysynnän varassa. Toki teollisuustuotteita myytiin jatkuvasti yhä enemmän myös kotimarkkinoille. Joka tapauksessa vuosina 1917-1918 tapahtuneet Venäjän vallankumoukset lopettivat suomalaisten tuotteiden viennin Neuvosto-Venäjälle lähes kokonaan. Kesti kauan, ennen kuin "kotimarkkinateollisuutena" tunnetut teollisuudenhaarat saivat kasvatettua viennin osuutta.

Tehtaan valoa. Frenckellin ja Finlaysonin tehtaita 1930-luvun lopulla. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Viennin tyrehtyminen ei aiheuttanut kuitenkaan suurta ongelmaa. Kysyntää alkoi löytyä kotimaastakin, sillä toki itsenäistynyt ja vaurastuva maa tarvitsi jatkuvasti muun muassa uusia metalliteollisuuden tuotteita. Ihmiset alkoivat enenevässä määrin pukeutua tehdasvalmisteisiin vaatteisiin ja kenkiin. Tietenkin ommeltiin myös kotona, mutta vaatteet syntyivät kotimaassa valmistetuista kankaista. Kotimaiset nahkatehtaat valmistivat raaka-aineen tamperelaisillekin kenkätehtaille. Tamperelainen teollisuus oli 85-prosenttisesti kotimarkkinateollisuutta.

Vuosi	1920	1930	1940
Työntekijöitä	14248	16023	25625
Osuus kaupungin ammatissa toimivasta väestöstä	55,8%	54,8%	53,5%

Tamperelainen, tehtaan työläinenkin, saattoi 1930-luvulla ajaa Kone ja Terän valmistamalla polkupyörällä töihin. Hänen vaatteensa oli ommeltu Tampereen pukutehtaalla, joka saattoi käyttää materiaalinaan tamperelaisten tekstiilitehtaiden kankaita. Hän saattoi ravita itsensä Lidmanin leipomossa leivotulla leivällä ja Wigrenin makkaratehtaassa jalostetulla makkaralla. Matkustaessaan linja-autolla, hän nousi yleensä onnikkaan, jonka kori oli rakennettu Tampereella. Ja suunnatessaan pidemmälle, junanvaunujen eteen valjastettiin Lokomon tai Tampellan konepajan valmistama veturi. Tamperelainen näki ja koki kättensä työn joka päivä.