Tamperelainen teatteri 1940-60

Esitys Pispalan Työväen näyttämöllä vuonna 1951. Kuva: Kosonen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Näytteleminen on ollut tamperelaisten perinteinen harrastus ja kaupungin seuranäyttämöt toteuttivat vuosien mittaan myös suurimittaisia projekteja. Samalla ne kouluttivat esiintyjiä kaupungin kahteen laitosteatteriin. Tampereen Työväen Teatteri oli saanut alkunsa työväenjärjestöjen teatteritoiminnasta, Tampereen Teatterin taas perusti Kaarle Halme kaupungin liikemiesten avustamana.

Irma Seikkula esitti pitkään jääkärin morsianta. Kuva: Arvi Tikkala,Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kaupunki tuki teatteritoimintaa, ja sen avustusmäärät kasvoivat selvästi 40-luvun kuluessa. Lisäksi harrastusteatterit saivat edullisia toimitiloja kaupungilta. Laitosteatterit saivat kumpikin kaupungilta avustusta noin 10 % menoistaan, ja lisäksi kertaluonteisia avustuksia eri projekteihin. Samaan aikaan Tampereen Teatteri sai noin 14 % ja Työväen Teatteri vajaa 10 % menoistaan valtionapuna. Lipputulojen osuus oli Tampereen Teatterilla yli 70 % ja Työväen Teatterilla yli 60 % rahoituksesta.

Sotien aikana teatteritoiminta oli tärkeä mielialan kohottaja kaupungissa. Talvisodan alkaessa Suojeluskuntain Yleisesikunnan urheiluosaston päällikkönä toimi Emil Levälahti. Hän antoi ohjeen, jonka mukaan työväentaloa ei saa päästää autioitumaan. Pommitusten aikana Työväen Teatteri olikin Suomen ainoa toimiva teatteri.

Jatkosodan aikana teatterit tasapainottelivat aatteellisten ja katsojia huvittavien näytelmien välillä. Työväen Teatterin johtaja Edvin Laine toimi myös sotarintaman viihdytyspäällikkönä ja järjesti kiertueita hämäläisjoukkojen rintamaosilla. Tampereen Teatterin henkilökunta kävi viihdyttämässä sotasairaalan potilaita.

Muutosten aika

Tampereella aloitettiin normaalit teatterinäytännöt ensimmäisenä Suomessa jatkosodan jälkeen, mutta katsojamäärät vähenivät. Samaa näytelmää voitiin esittää vain muutamia kertoja, eikä uusia käsikirjoituksia enää ilmestynyt entiseen tahtiin. Teatterijohtajat vaihtuivat usein mikä aiheutti muutoksia myös henkilökunnan kokoonpanoon. Kahden suuren teatterin välillä vallitsi kuitenkin sekä kehitystä vauhdittava kilpailu että hedelmällinen yhteistyö. Se korostui, kun alkoi kahden pitkäaikaisen johtajan kausi. Tampereen Teatterissa toimi Glory Leppänen (1943-1949), Suomen tunnetuimman näyttelijättären Aino Actén tytär ja Työväen Teatterissa pitkän linjan teatterimies Eino Salmelainen vuodesta 1943 alkaen.

Salmelaisen johdolla perustettiin Tampereen teatterikerho 11. päivänä maaliskuuta 1945. Se alkoi toimia kaupunkilaisten teatteriharrastuksen ja tiedon lisäämiseksi järjestämällä kerhoiltoja ja hankkimalla varoja teatteritoimintaan. Toukokuussa se jakoi ensimmäistä kertaa kunniakirjat päättyneen näytäntökauden parhaista suorituksista.

Näytelmä Satu Nekalan koululla 26.9.1951. Kuva: Kosonen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Salmelainen elvytti myös lastennäytäntöjen perinteen. Vielä 1930 -luvun alkupuolella esitykset lapsille ja nuorille olivat merkittävä osa toimintaa, mutta nyt jäljelle oli jäänyt vain jokavuotinen tapaninpäivän näytäntö. Ensimmäisenä kokeiluna esitettiin Grimmin sadun mukaan sovitettu klassikko Hannu ja Kerttu, jossa lapsirooleihin otettiin näyttelijät teatterin ulkopuolelta. Myöhemmin kaupunki määräsi ilmaisten koululaisnäytäntöjen järjestämisen teatteritukensa ehdoksi.

Tampereella panostettiin uusien näyttelijöiden kouluttamiseen. Salmelainen järjesti näyttelijäkurssit molempien teatterien aloittelijoille. Tämä "Salmelaisen koulu" oli oppilaille ilmainen. Myöhemmin järjestettiin myös maksullisia erikoiskursseja. Glory Leppänen piti omia näyttelijäkurssejaan ja Klaara Näre-Keskinen puheilmaisun kursseja. Syksyllä 1945 järjestettiin ensimmäinen naamiointikurssi, jonka ohjasi Ossi Korhonen.

Loiston aika

Määrätietoisen työn tuloksena kaupungin teatteritoiminta elpyi nopeasti ja sodan aikana katkenneita yhteyksiä solmittiin uudelleen. Tampereen teatterijärjestöt liittyivät kansainvälisen Teatteri-instituutin (ITI) jäseniksi. Teatterien näyttelijät vierailivat ulkomailla esittäen sekä kansainvälisiä että suomalaisia klassikkoja. Kun Minna Canthin patsas paljastettiin Hämeenpuistossa syyskuun 27. päivänä 1951, tilaisuutta juhlistivat kirjailijan näytelmien ensi-illat molemmissa teattereissa.

Näytelmien ohjaajina teatterinjohtajat aukoivat uusia uria sekä modernien näytelmien että uusien tulkintatapojen kohdalla. Jokavuotisilla valtakunnallisilla teatteripäivillä herättivät tamperelaisten näytännöt suurta huomiota.

Tampereen Teatterissa eniten katsojia kerännyt Murheesta nousee Elektra esitettiin vuoden 1948 teatteripäivillä. Pääroolissa vieraili Ella Eronen. Kuva: E.M.Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Ensimmäiset Helsingin ulkopuolella pidetyt teatteripäivät olivat Tampereella keväällä 1944. Silloin kaupunkiin saapui arviolta 450 teatterilaista eri puolilta maata. Seuraavat Tampereella pidetyt teatteripäivät vuonna 1952 keräsivät enemmän osallistujia kuin koskaan aikaisemmin. Suomen Näyttämöiden liitto täytti samaan aikaan 25 vuotta ja Suomen teatterijärjestöjen keskusliitto 10 vuotta. Tampereen teatterikerhon puheenjohtaja Olavi Veistäjä teki aloitteen, jonka mukaan kaikki Suomen 15 teatterikerhon edustajat sopivat yhteistyön tehostamisesta. Suurimmat, noin 300 jäsenen kerhot toimivat Tampereella ja Turussa.

Tampereen teatteritoiminta oli suuren huomion kohteena 30. teatteripäivillä vuonna 1957 Helsingissä. Merkittävin esitys oli islantilaisen Stefanssonin "Kultainen portti", jota sen kotimaassa oli esitetty yli 300 kertaa täysille katsomoille. Työväen Teatterin esityksessä kunniavieraina olivat presidenttipari ja Islannin kansallisteatterin päähjohtaja. Uudessa Suomessa olleessa arvostelussa Yrjö Soini tiivisti mielipiteet: "Tamperelaiset löivät koko Suomen muun teatterimaailman..Sellaista innostusta, riemua, tömistystä ja voittoa ei …ole kultu vuosikausiin…" Salmelaisen sanottiin vahvistaneen asemansa suomalaisen teatterimaailman ruhtinaana.

Tampereen maine teatterikaupunkina toi katsojia pitkienkin matkojen päästä ja yleisömäärät nousivat. Tampereen Teatterissa ne kaksinkertaistuivat vuosikymmenen kuluessa ja olivat sen lopulla yli 80 000. Työväen Teatterissa kävi silloin yli 100 000 katsojaa vuosittain. Monista tamperelaisista näyttelijöistä tuli suosittuja koko Suomessa.

Vuosikymmen vaihtuu

Uusien kotimaisten näytelmien ilmestyminen väheni selvästi 1950 -luvun loppupuolella. Silloin Eino Salmelainen esitti idean näytelmäkilpailusta, josta kiinnostuivat heti Teatterikerho, Tampereen teatterin johtaja Sakari Puurunen (1955-1959) ja kaupunginjohtaja Erkki Lindfors. Lokauussa 1957 julistettiin kilpailu, jossa Tampereen teatterien uusia kotimaisia näytelmiä seurattiin kolmen vuoden ajan. Sitten niistä valittiin paras kokonaisuus. Palkintolautakunta joutui äänestämään voittajasta, ja päätyi Valentin Chorell´in näytelmään "Ruoho". Sen oli ohjannut Sakari Puurunen (1955-1959) Tampereen teatterissa. Ylimääräisen palkinnon sai Lauri Kokkonen näytelmästä "Viimeiset kiusaukset". Se oli Salmelaisen ohjaus Työväen Teatterissa, jossa hurmahenkistä lahkolaissaarnaajaa esitti Veikko Sinisalo. (Linkki henkilökuvaan)) Kilpailu toi myös esille Leena Härmän kolme näytelmää, joista "Virtaset ja Lahtiset" muodostui koko kansan suosikiksi.

Nuorten katsojien huomioon ottamiseksi perusti Eero Kosteikko keväällä 1959 Pikkuteatterin, joka esitti lasten ja nuorten näytelmiä. Tamperelainen kesäteatteri tuli entistäkin suositummaksi ja tunnetummaksi Pyynikin pyörivän katsomon myötä vuosikymmenen lopulla.