Työväen Teatteri

Teatteri ajan hermolla

Talvisodan ensimmäisten ilmahälytysten aikana istui johtaja Kosti Elo ullakolla hiekkasäkkien kanssa valmiina turvaamaan näytäntöjen jatkumisen. Katsojat istuivat talvitakit päällä lähtövalmiina, sillä toisella puolella kaupunkia paloivat puutalokorttelit. Teatteri tuki sotaponnistuksia omalla tavallaan, kun sotateollisuudessa ahertavat kaupunkilaiset rentoutuivat katsomossa. Ohjelmisto valittiin ajan henkeen sopivaksi, mutta myös piristystä kaivattiin. Siksi näyttelijä Yrjö Hämäläinen kirjoitti pikarevyyn "Eläköön Tampere". Sen laulut sävelsi Helvi Hämäläinen ja niistä "Kotkan ruusu" jäi viihdeklassikoksi.

Pitkäaikaisen johtajan Kosti Elon (1919-1940) kuoltua teatterin johtoon tuli Edvin Laine (1940-1943), joka samaan aikaan toteutti monia sota-ajan elokuvaprojekteja. Niissä korostetiin nationalista isänmaallisuutta ja tämä painoi leimansa myös ohjaajan teatterityöhön.

Itsenäisyyspäivänä 1940 sai ensi-iltansa Lauri Haarlan draama "Kunnian mies", joka kerttoi kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaajasta. Aikaisemmin työväenjärjestöjen vastustajaksi leimautunut Aaro Pajari univormussaan istui eturivissä korostaen kansallista yhtenäisyyttä. Teatteri oli ajan hermolla myös sodan loppuvaiheessa ja rauhanteon aikana. Ohjelmassa oli ensin Toivo Pekkasen "Rakkaus ja rauha" ja sitten Ilmari Turjan komedia "Särkelä itte", jossa Eero Roine hauskutti kaupunkilaisia.

Työtä ja juhlaa

Työväen Teatteri oli erityisasemassa, kun Hella Vuolijoen (1886-1954) uusia näytelmiä esitettiin. Tampereen lähiseudulla asuneella kirjailijalla ja hänen puolisollaan oli kiinteät suhteet sekä tamperelaiseen työväenliikkeeseen että moniin teatterin merkkihenkilöihin. Suomen johtavimpiin draamakirjailijoihin kuuluvan tekijän elokuvien ensi-illat olivat Kansallisteatterissa Helsingissä, mutta Tampereella sama näytelmä esitettiin aina seuraavana päivänä. Kun vuorossa oli "Niskavuoren nuori emäntä" Edvin Laineen ohjaamana, viihtyi kirjailijatar myös esityksen jälkeen vietetyssä railakkaassa juhlassa. Hänet seppelöitiin perinteisellä laakeriseppeleellä.

Sodan takia myöhästynyttä teatterin 40-vuotisjuhlaa vietettiin joulukuussa 1942 Juhlailta alkoi Sibeliuksen "Finlandialla" ja päättyi maamme lauluun. Juhlanäytelmänä oli tanskalaisen Kaj Munkin "Rakkaus". Kirjailija oli talvisodan aikana ottanut voimakkaasti kantaa Suomen puolesta.

Vuoden 1943 keväällä Eino Salmelainen tuli teatterin johtoon. Hän valitsi esitettäväksi monia merkittäviä näytelmiä ja toi useita uutuuksia Tampereelle. Hän tulkitsi näytelmätekstejä omaperäisesti ja karsi niitä rohkeasti. Hella Vuolijoki luotti häneen täysin. Neljännen Niskavuori –näytelmän kenraaliharjoituksissa kirjailija totesi: "Olet jatkanut siitä, mihin minä olen lopettanut".

Salmelainen otti ohjelmaan sekä parhaita klassikoita että kotimaista näytelmäkirjallisuutta. Teatterin lipputulot alkoivat nousta ja sodan aikana romahtanut taloustilanne kohentua. Merkittävä esitys oli unkarilaisen János Kodolányin suuria joukkokohtauksia esittänyt näytelmä "Maanjäristys" kesäällä 1944. Sen ensi-illassa olivat läsnä Unkarin lähettiläs ja lähetystösihteeri.

Työväen teatterin näyttelijät vierailivat Tukholmassa helmikuun puolivälissä vuonna 1950. Viiden päivän aikana oli ohjelmassa useita Strinbergin näytelmiä, sillä kirjailijan kuolemasta oli tammikuussa kulunut 100 vuotta. Kuvassa Elna Hellman, Eero Roine ja Eino Salmelainen lähdössä. Kuva: E. M. Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Näyttelijät saivat tottua maestron vaativaan henkilökohtaiseen opetukseen. Hän ohjasi kovalla kädellä ja vaati täydellistä perehtymistä ja eläytymistä roolityöhön. Tätä kuvaa hänen usein siteerattu lauseensa:"Ilman tunnetta ei ihmisessä tapahdu mitään". Hänen aikanaan monet näyttelijät vakiintuivat tamperelaisten suosikeiksi ja tulivat myös tunnetuiksi koko Suomessa. Mainittakoon Elna Hellman rehevän huumorintajuisena, Rauni Luoma vauhdikkaan lumoavana ja laulutaitoisena, Kaarlo Kytö komeana sankarirooleissa, Ossi Kostia ja Sylvi Salonen monipuolisina luonnenäyttelijöinä sekä Eero Roine aitotamperelaisena hauskuttajana.

Salmelainen halusi vaikuttaa yleisöönsä uudella tavalla. Tästä esimerkki oli John Gayn "Kerjäläisooppera", jonka hän toi esille sotaa seuraavan puutten aikana.. Englannissa 1700 –luvulla eläneet kurjat ja rikolliset järkyttivät yleisöä, mutta myös puhuttelivat sitä antaen yhtymäkohtia sodanjälkeiseen kotikaupunkiin.

Keväällä 1950 pula-aika oli horjuttanut teatterin taloustilannetta ja lisäksi monet näyttelijät irtisanoutuivat. Johtokunta pyrki tasapainoon valitsemalla ohjelmaan taattuja yleisömenestyskappaleita ja kiinnittämällä suosittuja näyttelijöitä kuten Sylvi Salosen. Muiden toimenpiteiden ohella nämä korjasivatkin tilanteen parissa vuodessa.

Kesällä 1950 teatterisali maalattiin uusilla sävyillä, joita monet oudoksuivat. Käytettiin vaaleankeltaista, siniharmaata sekä tummanvihreää, ja sivuseiniin piilotettiin valaisimet. Kuvassa katsomon korjausta. Kuva: Kosonen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Teatterin 50-vuotisjuhlinnassa taloudenhoitaja Väinö Huunonen otti huomioon markkinatekijät ja juhlakausi venytettiin koko syksyn mittaiseksi. Juhlanäytelmänä oli Canth´in "Anna-Liisa", joka oli aikanaan ollut teatterin avausnäytelmä. Sitä seurasi kansallispäivälliset, joilla ohjelman lomassa muisteltiin teatterin alkuaikoja. Juhlakausi jatkui suuritöisillä näyttämöesityksillä. Aleksi Kiven päivään oli sijoitettu "Kihlaus". Emmerich Kahlmánin operettia "Mustalaisruhtinatar" esitettiin myös kiertueella ja se saavutti haamurajana pidetyn 200 esityskertaa.

Varsinainen pääjuhla oli 9. päivänä joulukuuta. Päivänsankaria onnittelivat opetusministeri R. H. Oittinen ja koko maan teatteriväen edustajat. Ensimmäisen tervehdyksen tummiin pukeutuneelle henkilökunnalle toi Tampereen Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Väinö Kataja. Kaupunki oli myöntänyt erikoisavustuksen uuden teatteritalon rakentamista varten ja sen julkisti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Syrjänen. Juhlallisuudet päättyivät Tampereen komeimmiksi mainittuihin juhlapäivällisiin työväentalon suurravintolassa.

Näyttelijät kauden avajaisissa vuonna 1951. Kuva: Kosonen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vaikuttavia näytelmiä

Eksistentialisti Jean-Paul Sartren näytelmä "Kunniallinen portto sai Suomen ensi-iltansa syyskuussa 1948. Siihen suhtauduttiin ennakkoluuloisesti ja tuomitsevasti. Nimiosan esittäjä Liisa Nevalainen leimaantui alastomuusnäyttelijäksi, koska esiintyi mustissa alusvaatteissa. Teattereissa oli ns. ranskalainen kausi 1950 –luvun alussa ja Salmelaisella tämän kauden ohjauksista huomattavin oli Ayme´n "Portto ja Pyhimys". Sen pääosa oli Veikko Sinisalon läpimurtoesitys.

Toimittuaan 25 vuotta teatteriohjaajana Salmelainen valitsi juhlanäytökseen itse modernisoimansa Shakespearen "Hamletin", johon tamperelainen Yrjö Jylhä oli tehnyt uuden suomennoksen. "Tätä näytelmäähän pidetään koko teatteritaiteen kulmakivenä", hän sanoi Kansan Lehden haastattelussa.

Aleksis Kiven "Nummisuutareiden" esittämisperinne muuttui kun Salmelainen ohjasi sen 120 vuotta kirjailijan syntymän jälkeen. Tilannekomiikan tilalle hän kehitti inhimillisyyden ja uudenlaisen huumorin. Se herätti huomiota ja esitys sai terävät arvostelut sekä Aleksis Kiven Seuran johtomiehiltä että Helsingin Sanomien kulttuuriosaston päälliköltä. Tämä lisäsi yleisön kiinnostusta ja esitystä kävivät katsomassa muutkin kuin tamperelaiset. Salmelaisessa nähtiin nerokas uudistaja.

Ensimmäisenä Suomessa Salmelainen toi näyttämölle "Anne Frankin päiväkirjan" syksyllä 1956. Sen pääosaa esitti Aino-Maija Tikkanen, joka näytteli ensimmäistä kertaa tamperelaisille.