Tampereen Teatteri

Daniel Hjort Tampereen Teatterissa 18.10. 1941. Kuva: K.O. Lumme, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Näytelmiä ajan hengessä

Kaupungin selvästi kahtiajakautuneessa teatterielämässä Tampereen Teatteri oli perinteisesti edustanut porvarillista elämänkatsomusta. Teatterin aloittaessa talvisodan tauon jälkeen ohjelma oli leimallisesti isänmaallinen. Johtajaksi tullut Kaarlo Aarni (1940-1942) valitsi ohjelmistoon puoliksi kevyitä ja puoliksi vakavia näytelmiä. Hänen merkittävin ohjauksensa oli ensi kertaa Tampereella esitetty Henrik Ibsenin ironinen ja dramaattinen "Villisorsa". Paikallista väriä toi suosittu lauluiloittelu "Tammerkosken sillalla", jonka laati tamperelainen sanomalehtimies Uuno Sinisalo. Laulut sepitti opettaja Eino Viitasaari ja sävelsi Aaro Anttila.

Aarnin jälkeen lyhyen aikaa johdossa oli Raoul af Hällström(1942-1943), joka onnistui erityisesti ranskalaisten näytelmien ohjaajana. Sitten alkoi Glory Leppäsen taiteellisesti omaleimainen kausi. Hän valitsi suurimittaisia paatoksellisia näytelmiä, jotka saivat tunnustusta taiteellisista ansioistaan. Ne eivät kuitenkaan olleet yleisömenestyksiä ja teatterin taloustilanne vaikeutui. Yleisön suosimat operetit ja kevyet komediat toimivat vastapainona sodan loppuajan ankeudelle. Loisteliaat operetit tulivatkin vakio-ohjelmistoon. Aikaa myöten parhaiksi vetonauloiksi osoittautuivat kotimaiset uutuudet, joiden joukossa oli useita Mika Waltarin näytelmiä.

Glory Leppänen loi runollisia ja psykologisesti rikkaita tulkintoja ja näyttömökuvia. Kun sodan jälkeen oli puutetta tavanomaista englantilaisista ja ranskalaisista uutuuksista, hän valitsi amerikkalaisia. Steinbeckin "Hiiriä ja ihmisiä" julisti pyrkimystä maanläheiseen ja luonnolliseen elämään.

Sodan johdosta siirtynyttä 40-vuotisjuhlaa teatteri vietti maaliskuun alussa vuonna 1946. Perinteistä rikkaassa näyttömösalissa Glory Leppänen lausui Arvi Kivimaan tilaisuuteen sepittämän juhlarunon "Laulu kauneudelle". Prof. J. V. Lehtonen paiti juhlapuheen, jossa hän käsitteli Tampereen Teatterin syntyä ja sen merkitystä koko maan ja erityisesti Hämeen sivistyselämässä. Hämeen läänin maaherra S. Mattsson kiitti teatteria niistä vaikutteista, joita oli saanut sen esityksistä siitä alkaen kun pikkupoikana kurkotteli parvekkeella. Juhlanäytäntönä oli Friedrich von Schillerin mahtava tragedia "Maria Stuart".

Uudelle vuosikymmenelle

Teatterielämä oli kiireistä. Anneli Haahdenmaa meikkaa Hämeenkadulla lokakuussa 1952. Kuva: Kosonen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Glory Leppäsen jälkeen johtajaksi valittiin Jouko Paavola (1949-1955). Hän oli Shakespearen tuntija ja valitsi ohjelmistoon etupäässä kirjailijan suuria klassikkonäytelmiä. Uusi yleisöennätys tehtiin näytelmällä "Kuinka äkäpussi kesytetään", jota esitettiin 64 kertaa. Parin vuoden jälkeen teatterin talous vaati muitakin yleisömenestyskappaleita. Paavola lisäsi musiikki- ja huvinäytelmien osuutta. Vetonaulaksi osoittautui Franz Leharin operetti "Hymyn maa", jota esitettiin 37 kertaa. Tamperelaiset pitivät myös amerikkalaisista O´Neillin ja Williamsin uusista näytelmistä. Paavola toi esille myös vanhoja unohdettuina olleita suomalaisia näytelmiä.

Vuosikymmenen puolivälissä johtajaksi valittiin Sakari Puurunen Hän mursi totunnaisia rajoja, haki uusia ilmaisumuotoja ja ohjasi kansainvälistä huomiota saaneita esityksiä. Munkin "Idealisti" vieraili Kansojen teatterissa Pariisissa. Pohjoismaisen kantaesityksen sai uudentyyppinen musikaali "Pyjamaleikki". Tamperelaisten suosikkeja olivat Walentin Chorellin kotimaiset näytelmät sekä wieniläisoperetit. Ohjelma oli kuitenkin tavanomaista vakavampaa suurlakon aikakautena vuosina 1956-1957.