Kesäteatteri

Elna Hellman oli suosittu esiintyjä myös kesäisin. Kuva: Kosonen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tampereella oli ollut teatterien kesätoimintaa 30-luvulta lähtien, kun Työväen Teatteri järjesti vakituisia kesänäytäntöjä. Ne veivät puolet näyttelijöiden kesälomasta, mutta samalla lisäsivät sekä heidän suosiotaan että kaupunkilaisten kiinnostusta teatteria kohtaan.

Kun teatteritoiminta vauhdittui sotien jälkeen, tekivät näyttelijät kesäkiertueita. Koulutustoimintakin laajeni kesäkaudelle, kun Eino Salmelainen aloitti ohjaus- ja näyttelijätyön kurssit Sääksmäen kansanopistolla vuonna 1946. Samalla piti teatterikoulun opettaja Aino Mattila improvisointikurssit ja Toivo Niskanen näyttämöliikuntakurssin. Tästä toiminnasta tuli jokavuotista ja siitä muodostui välitön vuorovaikutustapahtuma uusien kasvojen ja kokeneiden teatteritekijöiden välille.

Ensimmäisenä Suomessa kokeili Eero Kosteikko sisätiloissa toimivaa kesäteatteria vuonna 1959, kun hänen Pikkuteatterissaan oli näytäntöjä koko kesän ajan.

Pyynikin kesät

Näytäntöä valmistellaan 27.7.1951. Kuva: Kosonen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Suomen ensimmäisen luonnonmukaisessa ympäristössä ilman keinotekoisia näyttämölaitteita toimivan teatterin perusti Yrjö Kostermaa Tampereelle vuonna 1948. Puitteet olivat alkeelliset, mutta ympäristö luonnonkaunis Joselininniemessä Pyhäjärven rannalla. Joka kesä esitettiin kaksi näytelmää. Monet kaupunkilaiset kokovat teatteriinlähdön kynnyksen madaltuneen ja miesten osuus katsojista nousi selvästi. Viikottain ilmestyvä "Teatteri"-lehti alkoi seurata esityksiä toisena toimintakesänä, kun katsomo laajennettiin 500-paikkaiseksi. Kolmannen kesän alussa Veistäjä Aamulehdessä mainitsi kesäteatterin vakiintuneen kaupunkilaisten kesäohjelmaksi. Mutta sitten kasvu pysähtyi ja kesäteatteri alkoi kamppailla taloudellisten vaikeuksien kanssa. Viimeiset näytäntönsä se järjesti vuonna 1954. Se oli kuitenkin tuonut uuden tavan tehdä teatteria ja sai jäljittelijöitä muualla Suomessa.

Kaupunginhallituksen aloitteesta Tampereen Teatterikerho aloitti näyttämötoiminnan uudelleen Joselininniemessä vuonna 1955. Uuden teatterin nimeksi tuli Pyynikin kesäteatteri ja toukokuussa alkoivat ensimmäisen näytelmän harjoitukset. Kuukauden lopussa näyttelijät siirtyivät Työväen Teatterin lämpiöstä esiintymispaikalle. Satakunta paikalle kerääntynyttä katsojaa häiritsi keskittymistä, niin että alue oli lopulta eristettävä. Ensi-ilta oli 11. päivänä kesäkuuta. Teatterin demokraattista luonnetta korostaakseen Teatterikerho myi kaikki pääsyliput edullisella hinnalla, joka olisi noin 4 euroa vuonna 2002.

Monien menestyneiden esitysten joukossa oli pitkään näytelty "Seitsemän Veljestä" Vuonna 1956 tehtiin vuoden katsojalukuennätys 36 000, kun Juhanin roolissa vieraili Tauno Palo. Yhden näytelmän osalta rikkoi ennätykset Topiaksen "Isännän ääni" kesällä 1958. Silloin sää oli suosiollinen eikä yhtään esitystä tarvinnut peruuttaa sateen vuoksi.

Se pyörii sittenkin

Katsomoa voitiin kääntää 360 astetta ja lavastukset voitiin sijoittaa eri puolille ympäröivään luontoon. Kuva: Onni Terävä, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Ei ole varmaa, kuka ensimmäisenä esitti ajatuksen pyörivästä katsomosta vanhan rapistuneen tilalle. Idean teknisenä pohjana oli kääntöpyörä, jota käytettiin junanveturien suunnan muuttamiseen. Sattumalta iso veturi painoi juuri saman verran kuin 900 hengen täysi katsomo. Sen perusteella kaupunginarkkitehti Jaakko Ilveskoski ja arkkitehti Reijo Ojanen laativat liukuvan, sähkömoottorin pyörittämän katsomon. Kaupunginvaltuusto hyväksyi suunnitelman lokakuussa ja vajaan 20 hengen työryhmä rakensi katsomoa runsaat puoli vuotta.

Kuva oikealla: Ranskalaisia vieraita ihmettelemässä kesäteatterin mainosta 3.8.1959. Kuva: Reino Branthin, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kesällä 1959 Helsingissä pidettiin ITI:n maailmankongressi, jonka suojelija oli Urho Kekkonen. Kaikki 32:n maan edustajat tulivat Tampereelle ja saivat pyöriä katsomossa ennen sen virallisia avajaisia. Uusittu kesäteatteri teki kunniaa suomalaiselle näytelmäkirjallisuudelle esittämällä ensin Aleksis Kiven "Nummisuutarit" ja sitten Minna Canthin "Roinilan talossa".

Tamperelaiset olivat jääviä kiittämään aikaansaannostaan, mutta huomiota tuli joka puolelta ja myös ulkomaisilta lehdiltä. Life lähetti oman vakokuvaajansa ja pyysi sen käyttöön joko helikopterin tai palokunnan tikasauton. Suomen Kuvalehden kuvaaja kiipesi männyn latvaan, ja tuloksena oli 6-palstainen kahden sivun kuva otsikolla "Pyynikki pyörii". Ensimmäisen kesän esityksiä suosi harvinaisen helteinen sää ja katsojia kävi kaikkiaan 51 536 henkeä.