Uusi kirjastotalo

Kirjaston toiminta oli siirtynyt useiden muuttojen jälkeen vuonna 1891 tehtailija Salmisen taloon osoitteeseen Puutarhakatu 23. Uuteen huoneistoon oli sisäänkäynti kadun puolelta "paraatinportista". Vuonna 1893 ensimmäisen kerran herätettiin kirjaston johtokunnassa ajatus oman talon rakentamisesta kirjastolle ja lukusalille. Hanke ehti olla vireillä 32 vuotta, kunnes uusi kirjastotalo saatiin valmiiksi vuonna 1925.

Oman kirjastotalon rakentaminen sai ratkaisevan sysäyksen vuorineuvos ja kenkätehtailija Emil Aaltosen tehtyä vuonna 1919 miljoonan markan lahjoituksen kirjastoa varten perustettuun rahastoon. Aivan selvää kirjastorakennuksen sijoittaminen Keskustorille ei ollut, sillä kirjasto aiottiin sijoittaa ensin Ratinanmäelle. Kirjasto päätettiin kuitenkin sijoittaa Keskustorille Tampereen Teatterin ja Frenckellin välillä sijaitsevalle tontille.

Kirjastotalosta järjestettiin vuonna 1922 suunnittelukilpailu, jonka voittivat Jussi ja Toivo Paatela. Palkintolautakuntaan valtuusto oli valinnut Emil Aaltosen, rakennusmestari Heikki Tiitolan, kirjastonjohtaja J.A. Kemiläisen sekä arkkitehtiliitto arkkitehdit K.S. Kallion ja Gunnar Taucherin Helsingistä. 1920-luvulla monia kilpailuja voittaneet Paatelat saivat itse asiassa sekä ensimmäisen että toisen palkinnon (Ilmari Ahosen avustamana). Kolmanneksi tuli Vilho Kolhon ehdotus. Ensimmäisen ehdotuksen nimi oli "A B C", toisen "Jöröjukka" ja kolmannen "Lainasto". Lisäksi lunastettiin Runar Eklundin "Valo" ja Einar Sjöströmin "Tampereen kirjasto".

Jorma Mukalan mukaan "voittaneen työn kaksikerroksinen massa kaarevine osineen muuttui suunnittelun aikana nelikerroksiseksi suorakaiteeksi. Monumentaaaliportaikko ja julkisivun korkuiset pilarit luonnehtivat pääjulkisivua." Korkea pilaristo oli 1920-luvulla suosittu aihe. Tampereen kirjastotalon lisäksi sitä käytettiin muun muassa J.S. Sirenin suunnittelemassa Eduskuntatalossa. 1920-luvun klassismia edustava kirjastorakennus oli valmistuessaan Suomen nykyaikaisin ja tuli maksamaan 3,5 miljoonaa. Emil Aaltosen lahjoittaman pesämunan merkitys oli näin ollen suuri.

Talvinen kirjastotalo Tammerkoskelta päin kuvattuna. Vieressä Vanhan kirkon torni. Kuva 1920-luvun lopulta. Kuva: H. Rantakallio, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kilpailun jälkeen Paatelat ryhtyivät kirjastohoitaja Kemiläisen avustuksella muokkaamaan varsinaisia piirustuksia. Taloon sijoitettiin myös työväenopisto, taidenäyttelytila ja kaupunginvaltuuston istuntosali, jotka itse asiassa lisättiin tilaohjelmaan vasta kilpailun jälkeen. Kaupunginvaltuuston istuntosalin osalta näin kävi vasta vuonna 1924. Kaupunginvaltuuston siihen saakka istuntosalinaan käyttämää kaupungintalon juhlasalia oli pidetty akustisesti epämukavana, talvisin kylmänä ja vetoisena. Sitä käytettiin myös muihin tarkoituksiin. Kun uuteen kirjastotaloon oli suunniteltu 160-neliöistä kirjojen varastohuonetta, vaikkei vielä juuri ollut kirjojakaan varastoitavaksi asti, rakennettiin valtuustolle tilat tähän keskikerroksen pohjoispään huoneeseen. Huonekalut valmistettiin tammesta ja lattia päällystettiin paksulla matolla. Kirjaston rakennuskustannukset nousivat sadalla tuhannella markalla, mutta enemmän lisäkustannuksia tuli kuitenkin kirjastotalon 2400 neliömetrin ullakkokerroksen käyttöönotosta.

Käyttöön vihkiminen tapahtui Aleksis Kiven päivänä 10.10.1925. Vihkiäisjuhla vietettiin kirjastotalolla ja juhlaillalliset Osuusliike Voiman juhlasalissa. Vihkiäisjuhlassa puhuivat kirjastotalon rakennuslautakunnan puheenjohtajan Heikki Tiitola ja valtuuston puheenjohtaja taloudenhoitaja V. Kanto. Juhlapuheen piti ylijohtaja Oskari Mantere. Näyttelijä Pekka Niskanen lausui maisteri Lauri Haarlan kirjoittaman juhlarunon ja laulajatar Dagmar Paarman esitti yksinlaulua. Illallisilla piti puheen muun muassa hallituksen edustaja opetusministeri E. N. Setälä. Tapaus oli merkittävä vuoden 1925 kunnallisessa elämässä ja Kansan Lehti kirjoitti "kunnallisista häistä". Kirjastotalon avajaisissa Emil Aaltonen teki uuden 200.000 markan suuruisen lahjoituksen Aleksis Kiven patsaan pystyttämiseksi kirjaston edustalle. Jo avajaisissa kirjastonjohtaja valitti kirjojen vähäisyyttä ja niiden kulumista runsaiden lainausten vuoksi lukukelvottomiksi. Tammerkosken välittömässä läheisyydessä sijaitsevan kirjastotalon Keskustorin puoleiselle julkisivun puolelle pystytettiin 1928 Wäinö Aaltosen Aleksis Kivi -patsas. Oikealla Väinö Aaltosen Aleksis Kivi -patsas vanhan kirjastotalon edustalla. Kuva: K.O. Lumme, Tampere-Seura.

Yleiseen käyttöön uusi kirjastotalo tuli 16. Lokakuuta, minkä jälkeen kirjaston yleinen lainausosasto (aikuisten osasto) oli avoinna kello 11.00-19.00. Kirjaston henkilökunta oli ennen talon avaamista 12.-14. lokakuuta esitellyt kirjastoa noin viidelletuhannelle kiinnostuneelle. Uudenaikaisen rakennuksen myötä kirjastotoimi sai arvoisensa puitteet, sillä Tampereelle toteutettiin maamme ensimmäinen kirjastotalo, jossa otettiin käyttöön avohyllyjärjestelmä: asiakkaat saivat näin ollen itse noutaa hyllystä haluamansa kirjat. Hyötypinta-alaltaan kirjasto oli 2 578 neliömetrin laajuinen. Samaan aikaan kun uusi kirjastotalo otettiin käyttöön, otettiin käyttöön kesäkuussa 1925 yleisen kirjastokokouksen hyväksymä luokitusjärjestelmä.

Kirjastotalo palveli 61 vuotta Tampereen "uutena" kirjastotalona. Lisätilan tarpeesta ryhdyttiin puhumaan vuonna 1950, eikä lisätilan tarve poistunut vaikka valtuusto ja työväenopisto poistuivat vuonna 1962 kirjaston tiloista. Vuonna 1978 järjestettyyn arkkitehtikilpailuun osallistui 120 ehdotusta, joista voittajaksi valittiin arkkitehtien Raili ja Reima Pietilän ehdotus "Soidinkuvat". Kirjastotalosta tuli "vanha" Aleksis Kiven päivänä 1986, jolloin vihittiin käyttöön uusi pääkirjasto Metso. Vanhaan kirjastotaloon sijoitettiin kaupungin virastoja ja kulttuuritiloja vuonna 1988.