KAUPUNKI
1870-1900

AMURIN KAUPUNGINOSAN VAIHEET 1870-1900

Asuinolot Amurissa

Amurin asukkaiden elämä oli vahvasti sidottu Finlaysonin tehtaaseen. Monet asuinnoista olivat ns. yhteiskeittiöitä, joiden malli oli otettu Finlaysonin tehtaanasunnoista. Näissä myös osakeittiöiksi kutsutuissa asunnoissa jopa viiden huoneen asukkailla oli vain yksi keittiö yhteisessä käytössään. Yhteiskeittiö asumismuotona jatkui yleisenä aina 1910-luvulle asti. Osakeittiöt olivat sikäli ongelmallisia, että ne levittivät sairauksia hygienian ollessa huono. Tiheässä asutuksessa kulkutaudit levisivät nopeasti.

Amuria koskenut uutinen Aamulehdessä, 6.9.1888.

Asukkaat Amurissa asuivat erittäin tiiviisti ja asukastiheys (eli asukkaiden määrä huonetta kohti) oli viidessätoista vuodessa kuusinkertaistunut kaupunginosan perustamisen jälkeen. Aina 1870-luvulta alkaen Amuri oli jatkuvasti Jussinkylän ohella kaupungin tiheimmin asuttua aluetta: asukastiheys oli noin 2,5 asukasta huonetta kohti koko vuosisadan lopun, ja parannusta oloihin saatiin vasta seuraavan vuosisadan alussa.

Pohjapiirros rakennuksesta tontilla 310 Pumpulitehtaankadun ja Amurinkatun kulmassa, 1889. Neljän perheen yhteisenä käytetty hella korostettu punaisella. Tampereen kaavoitusarkisto.

Tehdasväestön terveysriskit olivat Amurissa suuret ja alueen kostea maaperä sekä asuminen yhteiskeittiöissä edistivät tautien leviämistä. Amurin alueella sijaitsi suuri suo, jonka nähtiin saastuttavan pihoja ja katuja. Suopohjaiset tontit hinnoiteltiinkin huutokaupoissa halvemmiksi, ja muun muassa Suokatu sai nimensä sen kohdalla olleen suon mukaan. Ongelmia aiheutti lisäksi jätevesi, joka ajautui usein Tampereen kaivoihin. Varsinkin sateisina ja märkinä syksyinä (esimerkiksi 1890) jätevesi ja kura aiheuttivat ongelmia, kun alueella ei päässyt liikkumaan kuivin jaloin.

Kiveäminen oli yksi keino ehkäistä katujen liejuuntumista, ja Amurin alueen katuja alettiinkin kivetä 1894. Siitä huolimatta katujen kunnossa oli toivomisen varaa. Kadut olivat pimeitä ja talvisin lumen peitossa. Vitsailtiin jopa, että porvari Granqvist olisi onkinut eräästä kadulla olleesta montusta. Varsinkin Puuvillatehtaankadun huonoa kuntoa valiteltiin esimerkiksi Aamulehdessä. Vasta vuosisadan vaihteessa tilanne parani katujen kiveämisen seurauksena ja Amurin maaperä alkoi vähitellen kuivua.

Pohjavesi Amurissa ei myöskään ollut aina puhdasta ja veden saanti oli ongelmallista. Esimerkiksi Aamulehdessä 23.1.1885 kirjoitettiin veden saannin vaikeuksista ja valiteltiin lähimmän vesipisteen etäisyyttä: "[Puutarhakadulta] haetaan vettä aina Amurin perille asti, sillä pieniin taloihin ei kannata kaivoa rakentaa, vaikka maaperä olisikin siihen soveliasta. Entäs tulipalot sitten?"

Vuonna 1898 rakennettiin vesijohtojärjestelmä, joka paransi huomattavasti paloturvallisuutta. Kuitenkin taudit jatkoivat leviämistään veden virratessa johtoihin suoraan Näsijärvestä ilman hiekkasuodattimia. Tuolloin oletettiin, että virtaava vesi puhdistaa itse itsensä. Myös uusi rakennussuunnitelma vuodelta 1898 paransi vähitellen hygieenisiä oloja. Käymälöiden hygieniaa pyrittiin myös parantamaan rottametsästyksellä, kun ymmärrettiin rottien ja sairauksien välinen yhteys: kuolleista rotista luvattiin palkkio.

Terveydenhuollon ja hygienian parantamisessa merkittävänä askeleena voidaan pitää vuoden 1879 terveydenhuoltoasetusta, jonka seurauksena lautakunnat asetettiin valvomaan terveydellisiä oloja. Terveyden parantamisen ratkaisuehdotuksia oli mm. viemäröinti, joka toteutuikin vuosisadan loppuun mennessä.

Yleisesti 1800-luvun lopun asuinoloja Tampereella voidaan pitää varsin kehittymättöminä, vaikka kaupungin voidaankin sanoa hiljalleen modernisoituneen vuosisadan vaihteeseen tultaessa. Amurin työläiskaupunginosa jäi kuitenkin kehityksessä muusta kaupungista jälkeen ja asuinolot säilyivät vaatimattomina vielä 1800-luvun lopussakin. Suuret muutokset tulivat Amuriin vasta 1900-luvun puolella.

Finlaysonin työntekijöiden asuntoja, kuvattu 1889-1926 välisenä aikana, Axel Tammelander, Vapriikin kuva-arkisto.

Lähteet:

Haapala, Pertti, Tehtaan valossa: Teollistuminen ja työväestön muodostuminen Tampereella 1820-1920. Tampere 1986.
Harjula, Minna, Tehdaskaupungin takapihat. Ympäristö ja terveys Tampereella 1880-1939. Tampereen historiallisen seuran julkaisuja XVII, Tampere 2003.
Kanerva, Erkki, Amuri - just eikä melkeen. Tampere 1994.
Kanerva, Unto, Pumpulilaisia ja pruukilaisia: tehdastyöväen työ- ja kotioloja Tampereella viime vuosisadalla. Tammi, Tampere 1946.
Mäkinen, Aune, Melkein ihmisiä: tarina piisikeittiön asukkaista. Tampere 1999.
Markkola, Pirjo, Työläiskodin synty: Tamperelaiset työläisperheet ja yhteiskunnallinen kysymys 1870-luvulta 1910-luvulle. Vammala 1994.
Näreikkö, Heikki, Asuntopolitiikan ensiaskeleet Tampereella. Artikkeli teoksessa: Tampere. Tutkimuksia ja kuvauksia VIII. Tampereen historiallinen seura, Tampere 1984.
Juuti, Petri, Kaupunki ja vesi. Tampereen vesihuollon ympäristöhistoria 1835-1921. Paino RT-Print Oy, Pieksamäki 2001. [www: http://acta.uta.fi/pdf/951-44-5232-1.pdf]
Rasila, Viljo, Tampereen historia II. Tampereen kaupunki. Tampereen keskuspaino 1984.
Rask, Leena, Amurin kaupunginosan synty ja sen väestön sosiaalinen rakenne Tampereella viime vuosisadan loppupuolella. Tampere 1974.
Voionmaa, Väinö, Tampereen historia, osa III. Tampere 1935.