Puistolinna

Arkkitehti Jaakko Tähtisen suunnitteleman asuintalon rakentaminen aloitettiin tammikuun alussa 1934 ja se valmistui saman vuoden syyskuussa. Koska maalaatu oli pehmeää, juntattiin tontille noin 1600 puupaalua 5-10 metrin syvyyteen ja rakennus perustettiin näiden päälle. Vastoin ajankohdan ihanteita ja kuten arkkitehti totesi: "rakennuttajan tinkimättömän vaatimuksen vuoksi", julkisivu muurattiin tummaksi poltetuista tiilistä ja saumattiin värillisellä laastilla. Talo oli kuusikerroksinen ja se sijaitsi Läntisen puistokadun (nykyisin Hämeenpuisto) ja Puutarhakadun kulmassa. Siinä oli 79 huoneistoa ja kaikkiaan 225 huonetta.

Arkkitehti Jaakko Tähtisen suunnittelema Puistolinna sijaitsee Hämeenpuiston ja Puutarhakadun kulmassa. Kuva: Veikko Kanninen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Rakennusta luonnehtii huoneistojen valtava monimuotoisuus. Vaihteluväli on talon kulmassa sijaitsevasta kuuden huoneen, keittiön ja palvelijanhuoneen sekä kahden kylpyhuoneen ja neljän WC:n loistohuoneistosta yksittäiseen huoneeseen ilman keittiötä tai edes keittokomeroa.

Rakennuksen kulmaan oli tapana sijoittaa talon arvokkain huoneisto. Huoneiston arvoa korostettiin yleensä myös jollakin tapaa ulospäin. Puistolinnassa loistohuoneiston merkkinä ovat kulman suuremmat ikkunat, joiden korostus luo vaikutelmaa erkkeristä (ulkonemasta) vaikka ne ovat samassa tasossa muiden ikkunoiden kanssa. Huoneiston kaksi reunimmaista huonetta arkkitehti on piirtänyt vastaanotto- ja odotushuoneiksi ja tehnyt niille oman eteisen ja WC:n. Vuonna 1937 talossa olikin vastaanotto kahdella lääkärillä ja yhdellä hammaslääkärillä.

Suurin osa asunnoista oli 2-3 huoneen, keittiön ja palvelijanhuoneen tai palvelijanalkovin huoneistoja. Palvelijanalkovi eli makuukomero oli Puistolinnalle tyypillinen ratkaisu; varsinaisia palvelijanhuoneita ei ollut kuin kaikista suurimmissa huoneistoissa. Keittiössä nukkumista ei enää 1930-luvulla pidetty hygieenisistä syistä suotavana vaan kotiapulaisella oli yleensä erillinen makuutila. Puistolinnassa palvelijanalkovin erottaminen keittiöstä oli toteutettu mattalasiseinällä. Pienimmät asunnot olivat 2 huoneen ja keittiöalkovin sekä yhden huoneen keittiöttömiä huoneistoja Kaikissa huoneistoissa, myös yksittäisissä huoneissa, oli kylpyhuone, WC ja jäähdytyskaappi.

Rakennuksen Hämeenpuiston puoleinen julkisivu. Rakennuspiirustukset, Tampereen kaupungin rakennusvalvontayksikön arkisto.

Kaupungin sähkölaitoksen kanssa tehdyn erikoissopimuksen perusteella talo sai sähkövirtaa edulliseen hintaan, mikä mahdollisti rakennuksen täyden sähköistämisen. Asunnoissa oli sähköhellat, jäähdytyskaapit ja ilmanvaihtosysteemi, jossa keittiöiden ja keittokomeroiden ilmanvaihtohormit oli yhdistetty ullakolla imuventilaatoreihin. Kylpyhuoneet oli verhottu kaakeleilla ja niissä oli peilit ja lasihyllyt. Kulkutilojen, kuten eteisten, hallien ja väliköiden, sekä keittiöiden lattiat olivat kumihuopaa, asuinhuoneiden lattiat "priima linoleumia" ja isompien huoneistojen lattiat olivat osaksi savuparkettia. Talossa oli hissit ja oma keskusradioverkosto.

Keittiöt oli valmiiksi sisustettu keittiökalustein ja pesupöytälevyt olivat avestasta. Palvelusväen määrän väheneminen sekä rationaalisuuden ja hygieenisyyden ihanteet muuttivat käsityksiä hyvästä keittiöstä. Uusiin asuntoihin alettiin suunnitella pieniä, tilankäytöltään tehokkaita laboratoriokeittiöitä, jossa perheenäiti voisi yksin huolehtia ruuanlaitosta ilman kotiapulaista. Tilankäytön rationalisointi kohdistui keittiössä liikkuvaan ja työskentelevään naiseen, jonka turhat askeleet ja liikkeet pyrittiin minimoimaan.

Sisäpihalle oli rakennettu erillinen rakennus, jossa oli kolme autotallia ja "koneellinen pesulaitos sähkökuumamankeleineen ". Pyykinpesu oli tuohon aikaan naisten vastuulla ja pyykkipäivä tapahtuma, joka sekoitti normaalin päivärytmin. Se oli hyvin raskasta ja aikaa vievää työtä, joka piti suunnitella huolellisesti etukäteen. Puistolinnan pyykkituvan tyyppisiä pesulaitoksia, joissa saattoi pestä, kuivattaa ja mankeloida pyykin samassa tilassa, rakennettiin helpottamaan kotitalouksien työtä. Pihamaalla olivat myös lasten leikkialueet ja niiden ympärillä istutuksia. Kaupunkipiha oli pyritty tekemään viihtyisäksi niin lapsille kuin muillekin talon asukkaille.

Puistolinnan asunnoissa asui 1930-luvun loppupuolella pääosin ylempään ja alempaan keskiluokkaan kuuluvia ihmisiä, kuten insinöörejä, upseereita, sairaanhoitajia, opettajia, konttoristeja, kirjanpitäjiä, liikkeenharjoittajia ja farmaseutteja. Asukkaissa oli myös paljon eri alan taiteilijoita. Siellä asui taidemaalari, muusikoita sekä useita näyttelijöitä. Edvin Laine kertoo muistelmissaan, että oli vuosi "1935, jolloin perheeni kanssa tulla jyryytimme junassa Tampereelle. Asunto oli valmiina Puistolinnassa. Tampereelle on paljon linnoja: On Näsilinna, Apteekkarin talo Pikarilinna, Rautatieläisten talo Toralinna, on Lutikkaniemi ja suutarien talo Pikilinna. Tämä jos mikä osoittaa, että Tampereella elää huumori, siellä osataan nauraa." Muita Puistolinnan näyttelijöitä olivat muun muassa Ossi Kostia, Johannes ja Impi Veivo sekä monissa Suomi-Filmin elokuvissa näytellyt Paavo Jännes. Puistolinnan asukkaana oli myös maisteri ja sanomalehden toimittaja Salama Simonen. Vaikka useimmissa huoneistoissa oli palvelijanhuone- tai alkovi, niin kotiapulaisia talossa asui vain muutama. Kotiapulaisten määrä väheni selvästi koko 1930-luvun ja perhekeskeisen ajattelun mukaan keittiöstä tuli perheenäidin valtakunta.