KeparDIn Mestikset 2021

KeparDIn suunnistusmestaruuskilpailut käytiin tänä vuonna Kangasalan Haranlanharjulla. Kilpailunjärjestäjänä ja ratamestarina toimi Eevert Toivonen, joten iso kiitos ja suuret aplodit hänelle. Kilpailu käytiin kauniissa syksyisessä kelissä. Paikoin kilpailijoita helli auringonpaiste, mutta juuri ennen kisaa KeparDIn pennut saivat vettä niskaansa. Sehän ei kuitenkaan menoa hidastanut vaan oli hyvää harjoitusta tulevaa RuskoTuskaa varten. Alla näyte päivän radasta.

KeparDIn vuoden 2021 mestaruussuunnistusten radat.


Naisten kovatasoisessa kilvassa voiton vei jo toista vuotta peräkkäin Venla Taulavuori ennen vierailevaa tähteä Elsa Ankeloa. Onko tässä tuleva KeparDI? Sen aika näyttää. Miehissä kovinta vauhtia Haralanharjun kallioilla piti Aaro Aho ja toiseksi selvisi Teemu Eerola. Teemu pääsi vihdoin avaamaan kilpailukautensa eikä hopeaa voi pitää huonona tuloksena kauden ensimmäisestä kilpailusta. Kyseessä oli vielä kaiken lisäksi arvokilpailut.

Vuoden 2021 KeparDIn suunnistusmestarit.


Kilpailijoita pyydetään lataamaan gps-jälkensä gps-seurantaa varten täältä. Samasta linkistä voi myös tutkia muiden kilpailijoiden reittejä ja vertailla reitinvalintoja. KeparDI-Cupin tilanne kahden osakilpailun jälkeen näyttää tällä siltä, että fuksi-KeparDI Topias Helminen johtaa suvereenisti 1918 pisteellä eli melkein täysillä pisteillä. Toisena on veteraani-KeparDI Aaro Ruohola 1419 pisteellä. Naisissa paljon kokenut Minna Miettinen ja hieman vähemmän kokenut Venla Taulavuori ovat molemmat 1000 pisteellä tasoissa. Täydelliset tulokset ja Kepardi-Cupin pisteet löytyvät KeparDIn omasta tulospalvelusta.

Seuraavana KeparDI-Cupissa on vuorossa Rusko Tuska 10.11.2021. Lamput siis lataukseen ja suunnittelemaan kilpailun aikaista muonitusta. Ymmärrämme, että ette malttaisi jo odottaa päästä nauttimaan Ruskon kauniista erämaasta. Välitämme teille Lempäälän oman pojan Niilo22 terveiset, jotta jaksatte vielä odottaa hetken. Jaksamista voi myös auttaa tutustumalla edellisten vuosien kilpailuratoihin GPS-seurannasta.