etusivu
info
haku
muistatko?

VALTA 1940-60

PUOLUEET
Teksti Tomi Lähdeniemi

SKDL - Naisten yhteityötä ja palkankorotuksia

[Mukaan kunnallispolitiikkaan] [Väestönsuojelua ja vähävaraisten puolustamista]
[Naisten yhteistyötä ja palkankorotuksia] [SKDL:n kunnallispolitiikan menestys]

Naiset tekevät yhteistyötä

Kansandemokraattisten naisvaltuutettujen roolina oli harjoittaa valtuustossa käytännönläheistä politiikkaa. Kun miesvaltuutetut ajoivat suuria linjoja esimerkiksi asunto- tai rauhanpolitiikassa, niin naisvaltuutetut ajoivat päiväkotien, leikkipaikkojen ja saunojen rakentamista sekä kodinhoitajien palkkaamista. Naisvaltuutettujen vastuuna oli sosiaalipolitiikka, jonka harjoittamiseen olikin koko ajan paremmat mahdollisuudet yhteiskunnan vaurastuessa. Varsin usein kansandemokraattiset naisjärjestöt olivat aktiivisia ja tekivät valtuustolle esityksiä. Arkipäivän ongelmien ratkominen valtuustossa tuotti ajoittain myös tulosta.

Palkankorotukset samansuuruisina

Skdl:n valtuutettujen linja kaupungin viranhaltijoiden palkkojen korotuksissa oli koko tutkittavan ajan aina sama: korotus pyrittiin saamaan markkamääräisenä ja kaikille yhtä suurena eli kansandemokraatit vastustivat prosenttikorotuksia. Samalla kaupungin korkeimpia palkkoja ei haluttu korottaa lainkaan. Pienipalkkaisten etuja ja korotuksia perusteltiin, "että korotus annetaan kaikille saman suuruisena, koska leivän hinta on noussut kaikilla yhtä paljon". Skdl:n tavoitteet eivät toteutuneet, vaan aseveliakseli määräsi palkankorotukset. SKDL:n tehtäväksi jäi vain protestoida kehitystä vastaan.

SKDL:n pitkään ajama tavoite toteutui osittain viranhaltijoiden palkkojen korotuksessa vasta syyskuussa 1958. Kaupunginhallitus esitti kaikille palkkaluokille samansuuruista 1 200 markan korotusta kuukaudessa. Kansandemokraatit estivät korkeimpien palkkojen korottamisen kesäkuussa 1963 käyttämällä määrävähemmistöään. Kyseiset tapaukset jäivät kuitenkin Skdl:n valtuustoryhmän yksittäisiksi voitoiksi.

koski 1918-1940 kaupunki 1918-1940 työ 1918-1940 arki 1918-1940 liikkuminen 1918-1940 kulttuuri 1918-1940 valta lyhyesti valta 1918-1940 valta 1940-1960 valta 1870-1900 Valta 1900-1918