Köyhäinapua työttömille

Työttömyyskortisto ei ollut tietenkään ainoa paikka, jonka kautta työttömyydestä ja lamasta kärsineet saivat yhteiskunnan apua. Köyhäinhoitolautakunta jakoi niin sanottua satunnaista kotiapua työttömyyden vuoksi ahdingossa eläville. Joskus lautakunta maksoi heidän vuokransa ja antoi avun polttopuina. Myöskään köyhäinhoito ei ollut vastikkeetonta: apua saaneet olivat velvoitettuja maksamaan saamansa avun takaisin tai työskentelemään velkasumman edestä työlaitoksessa. Tampereelta köyhäinhoitoon velkaantuneet passitettiin Lammin työlaitokselle. Kuten alla olevasta kuviosta huomataan lama näkyi myös köyhäinhoitotilastossa.

Köyhäinhoitolautakunnalle työttömyys ja lama merkitsi lisääntyneitä kustannuksia. Kustannusten lisääntyminen näkyi tietenkin myös kaupungin verotuksen kiristymisenä. Veronmaksajia oli lamasta johtuen myös vähemmän Koska tulot vähenivät ja menot lisääntyivät oli veroäyrin suuruutta oli pakko korottaa. Köyhäinhoitolautakunta oli kuitenkin kaiken kaikkiaan huolestuneempi ihmisistä kuin kasvavista kustannuksista. Vuonna 1932 todettiin:

Jatkuva taloudellinen pulakausi ja työttömyys on saavuttanut huolestuttavan laajuuden. Köyhäinavun saajien lukumäärä on lisääntynyt edellisestä vuodesta ja joukossa on paljon sellaisia, joitten kodeissa puute ja köyhyys ennen ovat olleet tuntemattomat. Myöskin avustusmääriä on täytynyt lisätä. Avustusta saaneiden lukumäärä, joka vuonna 1931 oli 5 663 oli kertomusvuonna 6 962, lisäys siis 1 299. Näihin lukuihin on laskettu sekä avunsaaja että hänen avustuksestaan osallisiksi tulleet perheenjäsenet. Kokonaismenot olivat vuonna 1931 8 266 649, 51 ja kertomusvuonna 8 758 138,50, tehden lisäys 491 488,99.

Avunsaajien määrä oli vuosien 1928 ja 1932 välisenä aikana enemmän kuin kaksinkertaistunut. Vuonna 1928 avunsaajia oli kaiken kaikkiaan perheenjäsenet mukaan lukien 3 114, mikä merkitsi henkikirjojen mukaan noin 6,7 % osuutta tamperelaisista. Vuonna 1932 luku oli 6 962 (14,5 %) ja seuraavana vuonna peräti 7 471 (15,5 %). Vuonna 1934 avustettujen määrä oli kääntynyt jo laskuun, mutta kustannukset jatkoivat nousuaan. Vuonna 1936 Köyhäinhoito avusti 5 860 (11,8 %) tamperelaista, mutta markkoja kului 9 487 503 markkaa.