Lama ja lapualaisvuodet työväenteatterissa

Kaikki työväenliikkeen jäsenet eivät kuitenkaan olleet innostuneita taidelaitoksesta. Harrastelijateatterilla oli puolueosastoissa pitkä perinne ja kuitenkin ammattilaistunut työväenteatteri otti näytelmiinsä mieluummin ammattinäyttelijöitä muista kaupungeista kuin Tampereen omia amatöörinäyttelijöitä. Työväenteatteri reagoi kritiikkiin - ja Palokunnan talolla toimivan Anatöörinäyttämön yllättävään suosioon - aloittamalla kesäkoulujen pidon. Työväenteatterin näyttelijät opettivat näyttelemistä kesäisin innostuneille amatööreille ja syksyllä "luokalla" oli esitettävänään näytelmäkappale. Lisää oppia oli tulossa, sillä legendaarinen Aarne Orjatsalo palasi syksyllä 1929 Tampereelle.

Ulkomailta palannut kansalaissodan veteraani Aarne Orjatsalo pysyi nöyryyttävästi pois kotikaupungistaan Tampereelta turhan pitkään ja ehti ennen Tamperetta esiintyä niin Helsingissä kuin Viipurissakin. Vihdoin Orjatsalo kuitenkin tuli työväenteatteriin ja hänen ympärilleen pystytettiin näytelmä nimeltä Oikea rakastaja, jossa Orjatsalolla oli ensirakastajan rooli ja muut näyttelijät toimivat lähinnä statisteina. Tarina kertoi äänensä menettäneestä oopperalaulajasta ja siinä oli selvästi tunnustuksellisia painotuksia. Liput esitykseen myytiin loppuun tunnissa, vaikka Aamulehti boikotoi esitystä täysin. Esitystä katsomaan ilmaantui sen verran erikoisen näköistä nuorisojoukkoa, että Elo kutsui paikalle kaksi konstaapelia. Esityksen aikana kuultiinkin "Punikki alas" -huutoja. Porvarit ja työväki ottivat yhteen huutokisassa. Innostuneet loppukiitokset saivat yhä selvemmin poliittisen mielenilmaisun luonteen: entinen kapinallinen sai kasapäin ainoastaan punaisia ruusuja, ja lopuksi työväenyhdistykseltä laakeriseppeleen.

Toisella tavalla työväenteatteri toimi poliittisen ilmapiirin ilmentäjänä syksyllä 1930, kun esitettiin Jalmari Finnen Pitkäjärveläiset. Näytelmää oli katsomassa niin Helsingin Hämäläisen Osakunnan IKL:läinen professori kuin Tampereen johtavat sosialistitkin, jotka myös tapasivat sulassa sovussa näytelmän jälkeen.

Kritiikistä huolimatta työväenteatteri jatkoi kepeiden musiikkinäytelmien esittämistä 1930-luvun ankeiden tunnelmien lievittämiseksi. Lauri Viita kuvaa kirjassaan Moreeni vuoden 1930 joukkotyöttömyyttä: "Miehet makailivat yöt ja päivät pääksytysten perheittensä luona, käänsivät kylkeä ja romaanin lehteä, keksivät nerokkaita lukutelineitä erilaisia makuu- ja istuma-asentoja varten, konttasivat lattialla lastensa iloksi, rakentelivat palikkakekoja, kyhäsivät rapapyöriä ja puuhevosia kunnes vähitellen oppivat olemaan aivan jouten." Työttömät miehet tulivat suurin luvuin työväentaloon, istuskelivat portailla ja norkoilivat käytävillä tuttuja tapaamassa. Samassa talossa sattui sijaitsemaan työväenteatteri, joka tarjosi lippuja näytöksiin viidellä markalla. Ohjelmistokin oli uudelle yleisölle sopivan kevyttä, esitettiin esimerkiksi Somerset Maughamin Viisas aviovaimo. Takapermannon ja parvekkeen halvoilla paikoilla istuvat uudet katsojat toivat uutta tunnelmaa näytöksiin, he kyselivät toisiltaan kappaleista. Yleinen kuhina vallitsi, olihan moni ensimmäistä kertaa teatterissa.

TTT:n yhteiskunnallinen terävöittäminen nousi jälleen esille Tampereen kaupunginvaltuustossa 1931, kun kahden tamperelaisen teatterin yhdistämistä esitettiin. Kansan Lehti halusi työväen teatterista todellisen työväen teatterin, muutenkin kuin nimeltään. Jos työväenteatteri esittäisi vain operetteja, voitaisiin se yhtä hyvin yhdistää porvarilliseen Tampereen Teatteriin. Elo kuitenkin noudatti jo 1919 ilmoittamaansa linjaa esittää vuoroin keveitä ja vuoroin vakavampisisältöisiä kappaleita.Vuonna 1933 esitettiin jälleen kovan luokan sodanvastainen Verdunin Ihme, joka järkytti tamperelaisia. Kappalessa oli vahvaa poliittista satiiria muun muassa Kansainliiton kokouksia kuvaavissa kohtauksissa. Katsomossa istui poikkeuksellisesti myös Suomen Sosialidemokraatin kriitikko Heikki Välisalmi. Kansan Lehdestä oli paikalla peräti päätoimittaja, mikä aina oli kunnianosoitus esitettävälle kappaleelle.