Työväen teatteri ja työnväen asia

Kansan Lehden kriitikot valittivat tasaisin välein yhteiskunnallisen sanoman poissaoloa työväenteatterin kappaleissa. Aamulehden teatterikriitikko ja työväenteatterin teatterinjohtaja 1940-luvulta lähtien, Eino Salmelainen polemisoi Kansan Lehden yhteiskunnallista tulkintatapaa vastaan. Kansan Lehti ei kuitenkaan Aamulehden polemiikista masentunut vaan kirjoitti heinäkuussa 1920 toimittaja Toivo A. Lehtisen suulla, että kaikki kehitys, varsinkin sosialistinen, on työväenteatterille tätä nykyä vierasta.

Teatterinjohtaja Kosti Elo oli maalaispoika, jolla ei ollut poliittista taustaa. Itse asiassa Kosti Elolla ei ollut minkäänlaista kiinnostusta politiikkaan. Kun Elo, oltuaan lomalla Pohjois-Hämeessä, palasi Tampereelle syksyllä 1939 ja kuuli sodanuhasta, hän kysyi miksi suomalaisten piti aina olla niin itsepäisiä, kyllähän suomalaisiin satamiin venäläisetkin sotalaivat mahtuivat.Kun Elo, jäälleen maalla oltuaan, keväällä 1940 kuuli Viipurin valtaamisesta, hän iloitsi siitä, että nyt vihdoin saatiin Suomeenkin "sitä hyvää venäläistä teatteria". Talvisodan hengen kyllästämä apulaisteatterinjohtaja Edvin Laine ymmärrettävästi ihmetteli Elon todellisuudelle vierasta asennetta.

Elokaan ei kuitenkaan voinut olla välittämättä kantayleisönsä mielipiteistä ja niinpä ohjelmistoon tuli yhteiskunnallisiakin näytelmiä 1920-luvulla, esimerkiksi Henrik Ibseniä ja Maksim Gorkia. Vaikka Elo vierasti puoluepolitiikkaa, hänellä oli voimakkaasti pasifitinen elämänkatsomus. Niinpä työväenteatterissa esitettiin 1920-luvun lopulla monia vahvasti sodanvastaisia näytelmiä. Vuonna 1926 nähtiin ranskalaisten Tuntematon sotilas, todistus elämästä juoksuhaudoissa. Hauta riemukaaren alla -näytelmä oli verkkainen ja pitkä (se kesti yli puoleenyöhön), mutta näytelmä tuntui istuvan pitkänperjantain tunnelmaan ja kansalaissodan muistoja kantavan työläisyleisön mielialaan.

Kansan Lehden päätoimittajan vaimo ja lehden kulttuuritoimituksen pelastus Sylvi-Kyllikki Kilpi oli valmis hyväksymään Kosti Elon epäpoliittisuuden. Kilpi kirjoitti, että Elo on "täysiverinen taiteilija, joka jalostaa työväen vaistoja, rikastuttaa yleisönsä mielikuvitusta ja avartaa sen maailmankatsomusta. Ne eivät suinkaan ole järjestäytyneelle työväenliikkeelle vieraita arvoja.". Työväenyhdistys valitsi viisaasti teatteriinsa johtajiksi itsenäisiä täysiverisiä taiteilijoita, joiden suhde poliittiseen elämään oli etäinen. Näin TTT:stä tuli valtakunnallinen taidelaitos.