Elokuvasensuuri Tampereella

Kun elokuvien esittäminen oli ensimmäisten elokuvateattereiden myötä yleistynyt, alettiin myös Tampereella huolestua elävien kuvien sisällöstä. Ensimmäinen askel tamperelaisessa sensuurikeskustelussa otettiin maaliskuussa 1908, jolloin kaupungissa pidettiin suuri siveellisyyskokous, johon osallistui edustajia 41 eri yhdistyksestä. Kokouksessa ei varsinaisesti käsitelty elokuvia, mutta sen puheenjohtaja – tohtori J. H. Tunkelo – otti myös ne esille toteamalla "elokuvien antautuneen pahan palvelukseen". Vielä ei kuitenkaan vaadittu erityisiä toimia elokuvia kohtaan.

Kokouksen jälkeen keskustelu elokuvatarkastuksen välttämättömyydestä oli aktiivista. Tampereella keskusteltiin ensimmäisen kerran elokuvista 10. maaliskuuta 1909, kun kasvatusopillisen yhdistyksen kokouksessa päätettiin asettaa valiokunta, joka yritti saada elokuvateattereihin nuorille sopiviksi katsottuja "arvokkaita ja hyödyllisiä" elokuvia. Yhdistys palasi elokuva-asiaan seuraavan vuoden lokakuussa asettaessaan komitean, jonka tehtävänä oli selvittää kuinka paljon kaupungissa esitettiin nuorisolle turmiollisia elokuvia. Kummankaan hankkeen tuloksista ei ole kuitenkaan jäänyt selvyyttä. Syynä tähän saattoi olla se, että joulukuussa 1910 senaatti antoi väliaikaiset ohjeet elokuvatarkastuksesta, jolloin kasvatusopillinen yhdistys jäi odottamaan ohjeistuksen käytännön vaikutusta. Sensuurin kannalta tämä merkitsi julkisesti esitettävien elokuvien ennakkotarkastamista kaupungin poliisivoimilla. Ohjeiden mukainen ennakkotarkastus alkoi Tampereella vuoden 1911 aikana.

Vuoden 1912 alussa sensuurikeskustelu Tampereella jälleen kiihtyi, kun tammikuun viimeinen päivä julkaistiin Aamulehdessä kouluylihallituksen tekemä anomus elokuvien tarkastuksen tehostamiseksi. Anomuksessa haluttiin mm. poistaa elokuvanäytännöistä väliajoilla esitetyt varieteenumerot, jotka olivat tamperelaisissa elokuvateatterissa hyvin yleisiä. Helmikuun alkupuolella oli Aamulehdessä useita kirjoituksia, joissa kannatettiin tehtyjä ehdotuksia. Keskustelu elokuvien ympärillä jatkui 9.-10. maaliskuuta, kun kasvatusopillinen yhdistys järjesti Aleksanterin koululla esitelmätilaisuuden, jossa oli yhtenä aiheena elokuvien turmeleva vaikutus lapsiin. Tämä toimeliaisuuden puuska ei kuitenkaan johtanut suurempiin toimenpiteisiin. Toisaalta elokuvien arvostelu myös väheni vuosien 1913-14 aikana, kun elokuvien arvostelijoidenkin mielestä laadukkaat italialaiselokuvat – kuten Quo Vadis ja Cabiria – saapuivat Tampereen elokuvateattereihin.

Vuonna 1915 elokuvat tulivat jälleen osaksi siveellisyyskeskustelua. Tampereen poliisimestarin mielestä elokuvat vaikuttivat haitallisesti nuorisoon kahdella eri tavalla. He saattoivat hankkia rahaa jopa rikollisilla keinoilla päästäkseen elokuviin ja toisaalta he ottivat rikoksiin mallia näkemistään elokuvista. Vaikka poliisimestarin huomiot elokuvista herättivät keskustelua, ensimmäiset laajemmat yritykset elokuvasensuurin saamiseksi tehtiin vasta vuonna 1916. Huhtikuun 2. päivänä pidettiin Tampereen kasvatusopillisen yhdistyksen aloitteesta kansalaiskokous ja sen lopputuloksena päätettiin ryhtyä erinäisiin toimenpiteisiin. Paikallista tarkastusta haluttiin tehostaa ja sitä varten valittiin lähetystö käymään kaupungin poliisimestarin puheilla. Senaatille puolestaan päätettiin lähettää kirje, jossa esitettiin, että senaatti alkaisi valmistella erityistä elokuvalakia. Esitetty ehdotus päätyi senaatille, mutta se ei kuitenkaan saanut tehtyä omaa päätöstään elokuvatarkastuksesta. Vuosien 1917-18 aikana kiinnittyi suomalaisten huomio itsenäistymisprosessiin ja tulevaan sisällissotaan, jolloin keskustelu elokuvatarkastuksen järjestämisestä jäi taka-alalle.