Luonnonmuistomerkit

Tärkeitä luonnonsuojelukohteita 1940- ja 50- luvuilla olivat niin sanotut luonnonmuistomerkit eli eri syistä merkittäviksi katsotut yksittäiset kohteet. Tampereella tällaisia olivat Pyynikin ohella monet "mittasuhteiltaan tai muodoltaan tavallisuudesta poikkeavat puuyksilöt". Lisäksi luonnonmuistomerkeiksi katsottiin erikoiset kivimuodostelmat, kuten esimerkiksi jääkaudelta periytyvät siirtolohkareet, jotka esiintyvät tavallisesti kalliolohkareina muuten tasaisessa maastossa. Näitä kiviä oli perinteisesti nimitetty jättiläisenkiviksi ja niihin liittyi usein kansantarinoita.

Vuonna 1960 rauhoitettu Piikahaan kuusi. Kuva: Tampere-seura.

Tampereella luonnonmuistomerkkejä rauhoitettiin 1950-luvun lopussa kaupunginvaltuuston päätösten voimin. Ensimmäiset rauhoitetut puut olivat Villilän jättiläiskatajat sekä Messukylän Suutarlan mahtava Lehmusryhmä. Katajat kasvoivat Nokiantien pohjoispuolella noin 200 metriä Teeri-Villilän talon kohdalta. Molemmat olivat suurikokoisia ja toinen kasvultaan kauniin säännöllinen ja täyteläinen. Messukylän lehmusryhmässä kasvoi kolme tuuheaa ja kookasta puuta. Yksi niistä oli rungoltaan säännöllinen ja suora, toisen runko oli haljennut ja sen alaosassa oli miehen mentävä kolo. Kolmas oli kasvultaan erikoisin: yhdestä tyvestä kasvoi kaksi jättiläisrunkoa niin että oli vaikea sanoa oliko siinä yksi vai kaksi puuta. Nämä erikoiset lehmukset oli rauhoitettu Suutarlan tilan silloisen omistajan toivomuksesta.

Vuonna 1960 kaupunginvaltuusto teki päätöksen vielä kuuden luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta. Nämä olivat Piikahaassa Villilästä hieman kaupunkiin päin kasvaneet suuri, kasvultaan säännöllinen kuusi, kookas honka ja hyvin vanha petäjä. Lisäksi rauhoitettiin Taatalan talon pihassa kasvanut kookas lehtikuusi, jonka arveltiin olevan samaa perua kuin Hatanpään kartanoon johtaneen kuusikujan puut, ja yksinäinen honka Peltolammissa omakotitalon pihassa.

Viimeinen rauhoituskohteista oli niin sanottu jättiläisenkivi Takahuhdissa Linnan ja Kokon talojen välisellä pellolla. Kivi oli tasaisella pellolla sijainnut siirtolohkare, kooltaan noin 10 metriä pitkä ja 3-3,5 metriä korkea. Jättiläisenkiveen liittyi paljon kansantarinoita. Eräänkin tarinan mukaan jättiläinen oli sillä yrittänyt heittää valmistumassa ollutta Messukylän kirkkoa, mutta heitto jäikin lyhyeksi ja kivi hautasi alleen Raholan talon isännän ja emännän.

Hämeen luonnonsuojelutoimikunnan valitsema luonnonsuojeluasiamies, kaupunginagronomi Toivo Toukomaa teki kaupunginvaltuustolle esityksiä luonnonmuistomerkkien rauhoittamisesta, mutta myös yksittäisiä kansalaisia kehotettiin esityksiä tekemään.