Kaupunkilaisten kritiikkiä

Tamperelaiset eivät yleisesti ottaen ihastuneet ajatukseen Pyynikkiä halkovasta tiestä. Tunnelisuunnitelmaa vastaan oli kirjoitettu Aamulehdessä jo sen ollessa ensi kertaa esillä 1930-luvulla ja sitä vastustettiin myös asian tultua uudelleen ajankohtaiseksi 1940-luvun lopulla ja 50-luvun alussa.

Vuonna 1947 Tampereen Luonnon Ystävät ry. totesi Tammerkosken mukaan kokouksessaan vastustavansa tunnelin rakentamista harjun läpi. Kokouksessa muistutettiin, ettei heidän aiempia huomautuksiaan asiasta ole tieviranomaisten osalta tarpeeksi huomioitu. Keskustelussa myös korostettiin harjun säilyttämisen tärkeyttä ja esitettiin toivomus, että esimerkiksi eduskunnassa asia otettaisiin huomioon määrärahoja myönnettäessä. Luonnon Ystävät toivoivat, että mikäli tiesuuntaa ei enää voida muuttaa, pitäisi töitä ainakin tarkasti valvoa, jotta voitaisiin estää edes harjun ja sen puiden tarpeeton silpominen.

Vuonna 1953 professori Yrjö Ilvessalo totesi Tampere-seuran 10-vuotis juhlassa pitämässään puheessa, ettei Pyynikin luonnonpuistoa ole vuosien saatossa riittävästi suojeltu esimerkiksi asutukselta ja teollisuudelta; kaiken lisäksi aiottiin ilmeisesti rakentaa runkotie harjun läpi tuhomaan loputkin. Ilvessalo sai paljon vastauksia Tammerkoski-lehdessä. Numerossa 5 samalta vuodelta kaupunginagronomi Toivo Toukomaa kirjoitti Pyynikkiä uhkaavista monista teknillisistä vaaroista, joiden torjumiseen olisi kaikkien kaupunkilaisten herättävä. Samassa numerossa myös nimimerkki Koskenpoika otti pakinassaan voimakkaasti kantaa tien rakentamista vastaan.

Myöskin suunnitelma harjun etelärinteen poikki kulkevasta moottoritiestä sai tamperelaiset pelkäämään Pyynikin luonnonkauneuden ja rauhan puolesta, jotka rinteellä huristeleva moottoritie monien mielestä varmasti pilaisi. Rinteellä tie olisi sitä paitsi pilannut suuren osan harjun vanhaa hongikkoa, joka oli juuri saatu elpymään tautien ja tuhohyönteisten jäljiltä.

Tamperelaisten vaalima ja puolustama maisema Pyynikin näkötornista nähtynä. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tiesuunnitelmia vastaan esitettiin useissa kirjoituksissa varsin samankaltaisia väittämiä. Ensinnäkin tien vastustajien mukaan se oli kokonaan tarpeeton. Ratinansillaltakin voitaisiin liikenne ohjata jo olemassa olevia väyliä käyttäen. Uusi silta ei siis heidän mukaansa millään lailla kaivannut jatkokseen tietä Pyynikin halki. He väittivät liikenteen Tampereella olevan loppujen lopuksi niin vähäistä, että sen ongelmat voitaisiin kyllä oikeanlaisella suunnittelulla ja ohjauksella ratkaista ilman Pyynikin silpomistakin. Mikäli joskus vuosikymmenien päästä liikenne kasvaisi niin suureksi, että tietä todella tarvittaisiin, saisivat vastustajien mukaan tulevat sukupolvet sen rakentamisesta päättää, mutta nykypolven ei pitäisi moista häpeätahraa Tampereen historiassa itselleen hankkia.

Toisekseen ei heidän mukaansa saisi tärvellä tamperelaisille tärkeää ja arvokasta luonnonmuistomerkkiä, josta suojeltuna kaikki kaupunkilaiset voivat nauttia. Luonnontilaisena harju oli paitsi virkistyspaikka tamperelaisille myös oiva matkailuvaltti kaupungille.

Harjun luonnonhistoriallinen merkitys tuotiin myös esiin. Jääkaudelta periytyvänä hiekkamuodostelmana Pyynikin kuten muidenkin samantapaisten harjujen sanottiin olevan "maamme luonnonhistorian ensiarvoisia asiakirjoja". Pyynikki mainittiin komeimmaksi jääkautisten sulamisvirtojen geologiseksi aikaansaannokseksi. Kaukaisista ajoista kertoivat vielä noin 9000 vuotta vanhat muinaisen Itämeren rantapenkereet harjun rinteessä. Luonnonhistoriasta kertovana muodostelmana Pyynikin sanottiin olevan erityisen arvokas sijaintinsa vuoksi: suuren kaupungin läheisyydessä yleisöllä ja koululaisilla oli erinomainen mahdollisuus tutustua siihen.

Jotkut mainitsivat kirjoituksissaan vielä tiehankkeen kalleuden ja totesivat, että rahaa voisi käyttää tärkeämpiinkin kohteisiin. Ratkaisuksi Tampereen kauttakulkuliikenteen ongelmiin tarjottiin muun muassa Pispalan valtatien leventämistä. Viranomaiset eivät kuitenkaan pitäneet tätä hyvänä ratkaisuna, koska Pispalan valtatie kulkee tiheään asutun alueen läpi.

Tien suuntamista Pyynikin kautta perusteltiin sillä, ettei liikennettä Ratinasta eteen päin voida mitenkään muuten järjestää rasittamatta liikaa Tampereen jo valmista tieverkkoa. Väitettiin myös, että oikein toteutettuna ei uusi tie millään lailla vähentäisi Pyynikin luonnonkauneutta tai sen arvoa kaupunkilaisten virkistyskohteena.

Tamperelaisten vastustus tuotti tieasiassa tulosta; vuonna 1958 Tampereen yleisten töiden lautakunta päätti käsitellessään kaupungin yleisasemakaavaa, ettei se hyväksy runkotien rakentamista Pyynikin läpi. Lautakunta ehdotti kaupunginhallitukselle yleisen suunnittelukilpailun toimeenpanemista sellaisen ratkaisun löytymiseksi, että Pyynikinharjun rikkoontuminen vältettäisiin kokonaan tai ainakin mahdollisimman suuressa määrin.

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen 7.7.1958 ja kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 18.2.1959 yleisen suunnittelukilpailun järjestämisestä ongelman ratkaisemiseksi. Arkkitehdeille oli rakennusten suunnittelukilpailuja järjestetty Suomessa aikaisemminkin, mutta liikenteen suunnittelukilpailuna oli tämä lajissaan Suomen ensimmäinen.