Tampereen kaupungin alue 1940-1960

Kaupunkien nopea kasvu oli tunnusomaista toisen maailmansodan jälkeiselle ajalle. Kun rauha 1944 koitti, olosuhteet ja yhteiskunta olivat muuttuneet paljon verrattuna aikaan ennen sotaa, ja tämä heijastui myös kaupungin suunnitteluun. Tehtävää oli sodan jälkeen paljon. Yksi kiireellisimmistä oli siirtoväen sijoittaminen samoin rintamamiesten kotiuttaminen, joka toi mukanaan asutusongelmia. Keskeisin ongelma oli kaupungin väkiluvun kasvu, joka määräsi liikenneratkaisujen suunnittelua, rakennustoiminnan laajuutta, mutta myös terveydenhoitoa jne. Kaupungin kehitystä ohjattiin mm. yleisasemakaavalla.

Tampereen alue kasvoi kun siihen vuonna 1947 liitettiin Messukylä ja kolme vuotta myöhemmin myös Lielahden alue Ylöjärven kunnasta. Kaupungin kannalta merkittävämpi kasvu ja rakentaminen tapahtui kuitenkin vanhojen rajojen sisäpuolella.

Tampereen väkiluku kasvoi sodan päätyttyä viidessä vuodessa 30 000 hengellä. Kaupungista tuli Suomen toiseksi suurin kun se 1950- luvulla ohitti Turun. Teollisuuden ja kaupungin kasvu jatkui koko tarkasteluajan ja toi ongelmia mm. asutuksen ja liikennejärjestelyjen suhteen. Kaavoituksessa 1940-luku oli yleisesti teorioiden kypsymisen aikaa, sillä sota lamaannutti rakennustoimintaa ja kaavoitusta. Sodan päätyttyä kaupunkia päästiin kuitenkin suunnittelemaan. Edessä olivat voimakas autoistuminen, teollistuminen sekä asemakaavan uudet opit. Nämä pyrkivät ottamaan huomioon kaupungin kasvupaineet ja ongelmat uudella tavalla.

Vastauksen ennennäkemättömään väestökasvuun ja teollistumisen haasteisiin toi hajakeskitysperiaate. Aikaisemmin suunniteltiin bulevardeja, esplanaadeja ja aukiosommitelmia sinne, minne asutus omalla voimallaan pyrki kasvamaan. 1940-luvulla taas otettiin avuksi tieteelliset menetelmät. Tekemällä väestöennusteita ja tutkimalla mm. väestösuhteita, sosiaalisia oloja, seudun topografiaa ja liikennettä sekä talouselämän kehitystä pyrittiin tietoisesti ohjaamaan yhteiskuntaa haluttuun suuntaan.

Hajakeskitysperiaatteen mukaan kaupunki jaettiin pieniin ns. asumalähiöihin, jotka muodostivat pienehköjä yhteisöjä. Asunnot vähenivät keskusta-alueelta liike-ja toimistorakentamisen tieltä ja se siirtyi kokonaan uudemmille asuntoalueille. Näihin kuuluivat asuntojen lisäksi myös elintarvike- ym. kaupat, leikkipaikat ja lasten päivähoitopaikat sekä alemman asteen koulut, puistot ja muut vihervyöhykkeet. Tälläisen pienoiskaupungin suunniteltu asukasluku oli n. 6000-10000 henkilöä. Tällä tavalla sekä sosiaalinen-, että elinkeinotoiminta jakaantui kaupunkialueelle laajemminkin. Vasta kaupungin keskustassa olivat hallintoelimet, suuret teatterit ja isot liikehuoneistot. Asumalähiöiksi, asemakaavoiltaan muotoutuivat alkuaikoina mm. Messukylä, Multisilta ja Lamminpää. Uusien asuntojen rakentamisen painopiste oli aluksi Kalevassa ja vähemmässä määrin myös Kalkussa ja Raholassa. Tultuessa 1950-luvulle rakentaminen kasvoi voimakkaasti myös Härmälässä, Rantaperkiössä ja Kissanmaalla.