Petsamon sosiaaliset olot

Ahtaimmin asuttu kaupunginosa

Petsamon kaupunginosaan rakennetut asunnot voidaan jakaa neljään ryhmään: kaupungin vuokrataloihin, teollisuuslaitosten rakentamiin työläisten asuinrakennuksiin, yleishyödyllisten yhtymien rakennuttamiin taloihin ja yksityisten ihmisten rakentamiin omakoti- ja pientaloihin. Kaupunki rakennutti Petsamoon 1920-luvulla 29 taloa, joissa oli kaikkiaan 188 asuntoa. Tehtaat puolestaan rakensivat 25 asuintaloa, joissa oli 292 huoneistoa. Yleishyödyllisten yhtiöiden rakentamien talojen määrä oli 13 ja huoneistojen määrä 68. Yksityisten rakentamia asuintaloja oli 88, joista 94 % oli kahden tai yhden perheen taloja. 1930-luvulla tilanne muuttui, sillä tuolloin uusia taloja rakensivat lähes yksinomaan yksityiset rakennuttajat.

Näkymä omakotitalojen ja kaupungin vuokratalojen täyttämän Mutkakadun alkupäästä 1920-luvun jälkipuoliskolta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Petsamon kaupunginosan huoneistoista 38 % oli yhden huoneen, 34 % kahden huoneen ja 27 % kolmen huoneen huoneistoja. Koko kaupungissa yhden huoneen huoneistojen osuus oli selvästi pienempi. Kahden huoneen huoneistojen osuus oli koko kaupungissa sen sijaan huomattavasti Petsamoa suurempi, samoin kuin neljän tai useamman huoneen huoneistojen osuus, joka Petsamossa jäi 1 %:iin. Kolmen huoneen asuntoja oli Petsamossa melko runsaasti, varsinkin verrattuna esimerkiksi Amurin IV kaupunginosaan tai Viinikkaan, jotka Petsamon ohella olivat myös ahtaasti asuttuja alueita.

Vuoden 1930 rakennus- ja asuntolaskennan mukaan Petsamo oli itse asiassa ahtaimmin asuttua seutua Tampereella. Asumistiheys oli Petsamossa korkeampi kuin missään muualla Tampereella, 2,0 asukasta huoneistoa kohden, kun koko kaupungin keskiarvo oli 1,5. Jos ahtaiksi määritellään huoneistot, joissa asui vähintään 3 asukasta huonetta kohden, 34 % Petsamon asukkaista asui ahtaasti. Koko kaupungissa, jossa ahtaasti asui samoin arvioituna 18 % väestöstä, oli siis selvästi väljempää. Kaikkein ahtaimmissa asunnoissa, joissa asukkaita oli vähintään 6 huonetta kohden, asui Petsamossa 2,2 % asukkaista, kun koko kaupungin keskiarvo oli 0,9 %.

Kaikkein ahtaimpia asuntoja olivat kunnan rakennuttamat asuinhuoneistot: niissä asui keskimäärin kolme asukasta huonetta kohden. Kunta pyrki saamaan asunnon mahdollisimman suurelle määrälle perheitä mahdollisimman pienellä huoneluvulla. Pääosa kunnan asunnoista oli tyypiltään yhden huoneen ja keittiön asuntoja (55 %) tai yksihuoneisia hellahuoneita (43 %).

Myös tehtaiden työväenasunnoissa nämä huoneistotyypit olivat hallitsevina, mutta niissä oli runsaasti myös kahden huoneen ja keittiön asuntoja, jotka sijaitsivat pääosin Tampellan vuonna 1921 rakennuttamissa 8-perheen taloissa Pellavanpetsamossa. Sen sijaan Tampellan vuonna 1927 rakennuttamat talot ja Lapinniemen puuvillatehtaan työväenasuntorakennukset sisälsivät vain kaikkein pienimpiä asuntotyyppejä. Asuminen oli tehtaiden rakentamissa asunnoissa silti väljempää kuin kaupunginosassa keskimäärin, sillä asumistiheys oli 1,6 henkeä huonetta kohden.

Yleishyödyllisten yhtiöiden asunnoista yleisimpiä olivat yhden huoneen ja keittiön sekä kahden huoneen ja keittiön asunnot. Hellahuoneet sen sijaan olivat harvinaisempia kuin Petsamossa keskimäärin. Asumistiheys, 1,9 asukasta huonetta kohden, oli yhtymien taloissa varsin lähellä kaupunginosan keskimääräistä tasoa.

Yksityisten rakentamien omakoti- ja pientalojen päätyyppi olivat kahden perheen talot. Niistä lähes 60 % oli 6-huoneisia, eli perhettä kohden oli käytössä kolme huonetta, joskin usein niistä yksi oli vuokralla oleva huone. Petsamon kahden perheen talot saattoivat olla myös kahdeksan-, neljä- tai viisihuoneisia; keskimäärin kahden perheen taloissa huoneluku oli perhettä kohden 3,0. Kahden perheen talojen ohella Petsamossa oli 1920-luvulla myös toistakymmentä 3- tai 4-huoneista yhden perheen taloa sekä muutamia neljän perheen taloja, joissa oli perhettä kohden käytössä keskimäärin 2,3 huonetta.

Petsamon omakoti- ja pientaloasunnot olivat siis melko pieniä, kun taloissa vielä yleensä asui enemmän asukkaita kuin talotyyppi edellytti. Myös vuokralaisten määrä oli suuri, ja he luultavasti asuivat kaikkein ahtaimmissa oloissa usein talojen yläkerrassa sijainneissa huoneissaan. Lähes puolet näistä vuokralaisista oli 17-30-vuotiaita. Yksityisten 1920-luvulla rakentamien omakoti- ja pientalojen asumistiheys oli varsin korkea, 2,0 asukasta huonetta kohden.

Yksityisten 1930-luvulla Petsamoon rakentamat omakoti- ja pientalot olivat kooltaan suurempia kuin edellisellä vuosikymmenellä rakennetut. Hallitsevina olivat edelleen kahden perheen talot, jotka useimmin olivat 5- tai 6-huoneisia, mutta myös suuremmat 7-, 8- ja jopa 10-huoneen talot yleistyivät. Yhden perheen taloja rakennettiin 1930-luvulla vähän, mutta nekin olivat aiempaa suurempia. Kaikissa yksityisissä omakoti- ja pientaloissa asumistiheys vuonna 1939 oli 1,9. Alhaisin asumistiheys oli niissä taloissa, joissa perheiden lukumäärä ja talotyyppi vastasivat toisiaan. Vuokralaisia oli kuitenkin edelleen runsaasti, ja he asuivat muita omakoti- ja pientaloasukkaita ahtaammin. Kaiken kaikkiaan asumistiheys pysyi korkeana 1930-luvullakin, vaikka se alentuikin hieman johtuen osittain huoneistojen huoneluvun kasvusta.

Kaupunki, tehtaat ja yleishyödylliset yhtymät eivät 1930-luvulla juuri taloja rakentaneet. Edellisellä vuosikymmenellä rakennettujen asuntojen asumisessa tapahtui kuitenkin pieniä muutoksia. Kaupungin vuokrataloissa asumistiheys oli vuonna 1939 edelleen hyvin korkea, 2,8 asukasta huonetta kohden; ahtaimmin asuttiin taloissa, joissa asunnot olivat pääosin pieniä hellahuoneita. Tehtaiden työväenasunnoissa asumistiheys oli sen sijaan pudonnut 1,4 henkeen huonetta kohden, ja Lapinniemen tehtaan asuntojen osalta se oli vieläkin alhaisempi. Myös yleishyödyllisten yhtymien 1920-luvulla rakentamissa taloissa asuminen muuttui väljemmäksi 1930-luvulla: vuonna 1939 niiden asumistiheys oli 1,6 henkeä huonetta kohden.

Koko Petsamossa asumistiheys putosi 1930-luvun mittaan 2,0 hengestä 1,8 henkeen huonetta kohden. Se pysyi korkeana johtuen pitkälti ahtaasti asutuista kunnan vuokra-asunnoista ja yksityisistä omakoti- ja pientaloista.

Petsamolaistalouksien mukavuudet

Vuonna 1930 vesijohto löytyi 86 %:lta petsamolaistalouksista. Vesijohto oli siis tavallisempi kuin kaupungissa keskimäärin, sillä koko kaupungissa vesijohto oli vain 74 %:lla talouksista. Myös WC:t olivat Petsamossa kaupungin keskimääräistä tasoa yleisempiä, sillä 57 % Petsamon asioi sisävessassa. Kylpyhuoneita ei Petsamossa sen sijaan vielä ollut juuri lainkaan kuten ei myöskään keskuslämmitystä, jotka molemmat löytyivät koko kaupungissa yli 10 %:lta kotitalouksista.

Kunnan rakentamissa taloissa ei ollut juuri muita mukavuuksia kuin ehkä vesijohto ja WC, jollaisia oli kahdessa kolmesta kunnan asunnosta. Vesijohdon yleisyys Petsamon taloissa selittyy siitä, että kaupunginosan rakentaminen ajoittuu aikaan, jolloin vesijohdon oli jo alettu ajatella kuuluvan kaikkiin asuntoihin. Tämä ajattelun murros tapahtui Tampereella 1914-18, ja se näkyi muun muassa Viinikan ja Lapin toteutuksessa.

Viemäriverkosto rakennettiin Petsamoon 1923, mikä selittää sisävessojen puuttumisen kunnan 1920-luvun alussa rakentamista taloista; 1920-luvun lopulla sisävessoja alettiin rakentaa jo käytännössä jokaiseen uuteen kunnan rakentamaan rakennukseen. Sen sijaan tehtaiden rakentamissa taloissa sisävessoja ei vielä 1920-luvun lopullakaan rakennetuissa taloissa useinkaan ollut.

Osassa yhtymien rakentamista taloista oli viemärit ja WC:t jo ennen viemäriverkoston rakentamista; ilmeisesti Petsamon länsiosissa sijainneet yhtymien rakennukset olikin liitetty Tammelan alueen viemäriverkostoon. Kaikkiaan sisävessa oli lähes 70 %:ssa yhtymien taloista, ja kolmessa rakennuksessa oli myös talokohtainen sauna. Yksityisten rakentamissa omakoti- ja pientaloissa WC oli peräti 92 %:ssa taloista; saunoja niissä ei ollut, mutta 6 %:ssa oli kylpyhuone.

1930-luvulla mukavuudet lisääntyivät. Edellisellä vuosikymmenellä kaikki omakoti- ja pientalot olivat uunilämmitteisiä, mutta 1930-luvulla 42 %:ssa rakennetuista uusista taloista oli keskuslämmitys. Kylpyhuoneet säilyivät harvinaisina, mutta talokohtaiset saunat yleistyivät voimakkaasti, sillä vain neljäsosassa uusista taloista ei sellaista ollut.

Työttömyys

Petsamon työttömyysaste oli koko kaupungin keskimääräistä tasoa korkeampi läpi lähes koko 1930-luvun. Laman alkaessa 1929-30 Petsamon työttömyys oli vielä koko kaupungin tasolla, mutta kausina 1930-31 ja 1931-32 se nousi jo huomattavasti koko kaupungin keskitasoa korkeammaksi. Korkeimmillaan Petsamon työttömyysaste oli yli 23 %. Vuosina 1932-34 työttömyysaste pysyi edelleen yli 15 %:na. Lama siis koetteli Petsamoa erityisen voimakkaasti. Osasyy tähän oli se, että Petsamossa asui paljon rakennus- ja sekatyöväkeä, jonka työttömyys nousi lamavuosina erityisen korkeaksi. Petsamon työttömyysluvuissa näkyi tuolloin myös alueelle paljon asuntojakin rakentaneen Tampellan pellavatehtaan ja konepajan huono työtilanne.

Laman kääntyessä nousukaudeksi Petsamon työttömyysaste laski selvästi. Vuosina 1934-35 Petsamossa oli jopa suhteellisesti vähemmän työttömiä kuin koko kaupungissa, mutta seuraavina vuosina heitä oli taas hieman kaupungin keskitasoa enemmän. 1930-luvun jälkipuolella Petsamon työttömien määrä seuraili koko kaupungin kehitystä, mutta esikaupunkien tapaan työttömyysaste oli siellä yleensä korkeampi kuin keskustan kaupunginosissa.

Verotettava varallisuus

Pääosa Petsamon kaupunginosasta kerätyistä verotuloista oli vuotta 1922 lukuun ottamatta palkka- ja korkotuloista kerättyjä veroja. Vuosina 1923-27 palkka- ja korkotulojen osuus Petsamosta kerätyistä veroista pysytteli 50 ja 60 %:n välillä. Vuonna 1928 palkkaveroista saatujen tulojen määrä kasvoi edelliseen vuoteen nähden lähes puolella, ja kun liikkeenharjoittajilta kerätyt verotulot samaan aikaan laskivat, nousi palkkaverojen osuus yli 65 %:iin. Tuolla tasolla osuus säilyi lamakaudellakin vuosina 1929-33, vaikka verotulojen määrä laskikin huomattavasti. Laman päättyessä ennen 1930-luvun puoltaväliä palkka- ja korkotuloista kerättyjen verojen määrä alkoi uudelleen kasvaa. Erityisen voimakasta kasvu oli vuosien 1937-39 nousukaudella.

Kiinteistöverotulot kasvoivat Petsamossa tasaisesti 1920-luvulla, ja niiden osuus kaikista verotuloista liikkui 1920-luvun jälkipuolella noin 8 %:ssa. Liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen määrä taas pysyi koko 1920-luvun suurin piirtein samana vuoden 1927 piikkiä lukuun ottamatta, mutta niiden suhteellinen osuus verotuloista laski 60 %:sta vuonna 1922 aina 23 %:iin vuonna 1929. Lamavuosina sekä liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen että kiinteistöverojen määrä laski, mutta niiden suhteellinen osuus pysytteli entisellä tasollaan.

Vuoden 1933 jälkeen sekä kiinteistöveroissa että varsinkin liikkeenharjoittajilta perityissä veroissa tapahtui voimakas pudotus. Vuonna 1934 liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen määrä oli yli 90 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin edellisenä vuonna. Niiden suhteellinen osuus putosi 2 %:iin kaupunginosasta kerätyistä verotuloista, kun osuus vielä edellisenä vuonna oli ollut 24 %. Kiinteistöverojen osuus kaikista verotuloista putosi samaan aikaan 9 %:sta 4 %:iin. Myös seuraavina vuosina liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen ja kiinteistöverojen osuus pysyi yhtä alhaisena, vaikka vuosikymmenen lopun kasvuvuosina niiden määrä vähän kasvoikin.

Liikkeenharjoittajilta ja kiinteistöistä saatujen verotulojen vähentymisestä johtuen palkkaverojen osuus kaupunginosassa kerätyistä veroista ponnahti vuonna 1934 peräti 94 %:iin. Liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen ja kiinteistöverojen pudotus johtui ilmeisesti siitä, että joku Petsamossa toimineista harvoista yrityksistä lopetti toimintansa, mikä näkyi heti selvästi verotulojen vähenemisenä.

Petsamon asukkaat maksoivat palkastaan veroja yhtä paljon kuin tamperelaiset keskimäärin. Petsamo ei siis työläisvaltaisuudestaan huolimatta ollut erityisen köyhä kaupunginosa, sillä kerättyjen palkkaverojen määrä asukasta kohden oli siellä huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi vieressä sijainneessa Lapin esikaupungissa.