Petsamo - XXI kaupunginosa

Petsamo, virallisesti XXI kaupunginosa, rakennettiin Tammelan kaupunginosan kupeeseen; ensimmäisessä asemakaavassa vuodelta 1921 rajapyykiksi määriteltiin Salhojankatu, jonka itäpuolinen alue oli Petsamoa ja länsipuoli Tammelaa. Luoteessa Petsamon raja seurasi viistosti Kaupin kansanpuiston kallioreunaa, niin että myös vuonna 1915 valmistunut keuhkotautiparantola sisällytettiin esikaupungin osaksi.

Petsamon pohjoisrajana oli Pohjoinen viertotie, sittemmin Koljontie, jonka pohjoispuolelle jäivät Kaupin metsät. Eteläraja kulki pitkin Erkkilän puistokadun vierustaa, niin että kaupunginosan eteläpuolelle jäivät kaupunkilaisten viljelymaat. Idässä raja taas kulki 1920-luvulla pitkin Kaupinojankatua, jonka itäpuolella olivat Kasvatuslautakunnan kasvitarhamaat. 1930-luvun jälkipuolen korkeasuhdanteen aikana Petsamoa kuitenkin laajennettiin itään päin: Kaupinojankadun, Koljontien, Niihamankadun ja Vainiokadun väliselle aluelle rakentui Perä-Petsamo.

Petsamo sijaitsi varsin lähellä kaupungin keskustaa, jonne pääsi nopeasti Erkkilänsillan tai Kastinsillan kautta. Viereisen Tammelan tehtaille ja työpaikoille oli vielä lyhyempi matka. Kulkemista helpotti lisäksi se, että linja-autoliikenne alkoi kulkea Petsamoon jo 1920-luvulla. Läheisyys teki Petsamon tonteista kysyttyjä, mutta sen vuoksi alueelle ei myöskään kehittynyt päivittäistavarakauppoja kummempia palveja. Alueen ensimmäisissä asemakaavoissa tosin oli myös runsaasti tontteja julkisille rakennuksille: kaupunginarkkitehti Bertel Strömmerin vuoden 1923 suunnitelmissa esiintyi jopa kirkko, joka jäi kuitenkin rakentamatta. Niinpä kaupunginosan rakennuskanta muodostui pääosin hirsirakenteisista yhden tai kahden perheen asuintaloista. Mainittakoon myös, että vuoden 1921 rakennusjärjestyksessä määrättiin, että alueelle sai rakentaa korkeintaan kaksikerroksisia rakennuksia.

Bertel Strömmerin luonnospiirustus Petsamon omakotialueesta vuodelta 1923. Strömmerin
suunnitelmissa oli myös kirkko. Kuva: Tampereen kaupunginarkisto.

Kaavoitus ja rakentaminen

Petsamon perustamisen taustalla oli maailmansodan ja kansalaissodan jälkeinen asuntopula. Lisäksi kasvavat tehtaat tarvitsivat työntekijöilleen asuntoja. Petsamo kaavoitettiinkin nimenomaan työväen asunnoiksi, aikansa ihanteiden ja reformiaatteiden hengessä. Omakotiasuminen otettiin Petsamon rakentamisen lähtökohdaksi, ja idea puutarhakaupungista heijastui myös sen kaavoittamiseen: sijaintinsa ja rakennustiheytensä vuoksi Petsamoa ei kuitenkaan nähty varsinaiseksi puutarhaesikaupungiksi.

Kaupungin asemakaavatoimikunta alkoi hahmotella Petsamon kaupunginosaa vuonna 1917 laatimassaan Tammelan takaisten alueiden järjestelyohjelmassa. Tämän asemakaavatoimikunnan ehdotuksen pohjalta muotoutuivat alueen kaavoittamisen periaatteet: Eri rakennusmuodot, kuten liiketalot, työväenasunnot ja tehtaat, haluttiin ryhmitellä toisistaan erilleen. Puistoja ja nurmikoita oli tarkoitus olla alueella mahdollisimman paljon, ja Tammelan koillispuoliset metsäalueet ajateltiin säilyttää yhtenäisenä luonnonpuistona. Lisäksi liikennejärjestelyt haluttiin hoitaa niin, että uusi alue olisi tiiviissä yhteydessä vanhoihin kaupunginosiin.

Kansalaissota viivästytti ohjelman toteuttamisen aloittamista, ja niinpä Petsamon ensimmäinen asemakaava hyväksyttiin vasta 1920. Samalla päätettiin aloittaa tonttien vuokraus alueelta. Asemakaavaan tehtiin vielä pieniä muutoksia, ennen kuin kaupunginosan rakentaminen lopulta käynnistyi seuraavana vuonna.

Uusi kaupunginosa jatkoi osittain Kalevan puistotien länsipuolisen Tammelan katuverkostoa, ja myös alueen asemakaava oli suorakulmaisuudessaan samankaltainen kuin Tammela, vaikkakin tonttien muoto ja koko oli Petsamossa vaihtelevampi ja kortteleiden väleihin jätettiin aukioita. Petsamon tontit, pinta-alaltaan pääosin 600-800 neliömetriä, olivat kooltaan suhteellisen pieniä, varsinkin kun suureen osaan tonteista rakennettiin kahden perheen taloja.

Suuret tontit varattiin joko kunnan omille vuokrataloille tai tehtaiden työväenasunnoille. Tehtaiden rakennuttamia taloryhmiä olivat esimerkiksi Lapinniemen puuvillatehtaan Petsamon luoteisosaan rakennuttamat Lapintalot, jotka valmistuivat 1922, ja Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n rakennuttamat asunnot Pellavanpetsamoksi kutsutulle alueelle Saukonmäellä, Vainiokadun eteläpuolella. Kaikkiaan pellavatehdas rakennutti alueelle 21 taloa, joissa oli 168 huoneistoa.

Pellavanpetsamoa Omakadun varrelta 1920-luvun loppupuolella.
Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kaupunki rakensi Petsamoon 1920-luvulla enemmistön kaupungin kaikista vuokrataloista. Ne sijaitsivat pääosin kolmella alueella: Tammelan kupeella Ainonkadun ja Louhenkadun varsilla, Kalevan puistotien ja Lapinniemenkadun kulmassa sekä idempänä Oikokadun varrella. Esimerkki kaupungin vuokrataloryhmästä oli Ludekylä, joka valmistui 1926 juuri Kalevan puistotien, Lapinniemenkadun ja Erkkilän puistokadun väliseen kolmioon. Ludekylässä käytetty talotyyppi oli suunniteltu klassistisessa hengessä muutenkin kaupungin vuokrataloja ahkerasti piirtäneen Bertel Strömmerin johdolla. Ensimmäiset kaupungin vuokratalot valmistuivat 1921 ja viimeinen taloryhmä 1928.

Ensimmäisissä asemakaavoissa vuosilta 1921 ja 1922 Petsamon länsirajana pidettiin Salhojankatua. Sen ja Kalevan puistotien välissä sijainneen, etelässä Tammelan kansakoulun ja pohjoisessa keuhkotautiparantolan rajaaman alueen rakentaminen alkoi heti Petsamon asemakaavan vahvistamisen jälkeen. Alue täyttyi nopeasti, sillä pääosa taloista oli valmiina jo vuonna 1925. Kun uusi rakennusjärjestys salli myös kaksikerroksisten puutalojen rakentamisen, rakennettiin tälle Salhojankadun ja Kalevan puistotien väliselle alueelle paljon juuri kaksikerroksisia puutaloja. Taloja rakensivat sekä yksityiset henkilöt että kunta. Alueen rakennukset sijaitsivat muuhun Petsamoon nähden varsin suurilla tonteilla.

Uusia kunnan rakentamia puutaloja Ainonkadun varrelta 1920-luvulla. Nämä Salhojankadun itäpuolelle rakennetut talot olivat osa 1920-luvun alkupuolella rakennettuun puutaloaluetta, joka määriteltiin osaksi uutta Petsamon kaupunginosaa. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Asuntotonttien suuren kysynnän vuoksi Petsamon asemakaava-aluetta laajennettiin vuosina 1923 ja 1927. Ajan mittaan alueen tonttijako muuttui myös alkuperäistä suunnitelmaa tiheämmäksi jatkuvan kaavoittamisen myötä. Rakentaminen alkoi ensimmäisinä vuosina kaupunginosan Tammelan puoleisesta päästä ja eteni asemakaavaa laajennettaessa vähitellen kohti kaupunginosan idän puoleista reunaa. Vuoteen 1926 mennessä oli alueen kaikista rakennusluvista anottu jo kaksi kolmasosaa, ja rakentaminen oli vilkasta läpi koko vuosikymmenen.

1930-luvun alun laman vuoksi rakennustoiminta oli jäissä koko kaupungissa. Kun rakennussektori lopulta vuosikymmenen puolivälissä oli alkanut elpyä, kaavoitettiin Petsamoon vihdoin vuonna 1936 uusi omakoti- ja pientaloalue Kaupinojankadun itäpuolelle 1920-luvulla rakennetun omakotialueen jatkoksi. Tonttijako hyväksyttiin tuolloin 71 tontille, mutta vuosina 1937 ja 1938 tontteja lisättiin. Vuodet 1937 ja 1938 olivat myös kaikkein vilkkaimpia tämän uuden alueen rakennusvuosia. 1930-luvun lopulla Petsamoon ei kuitenkaan enää rakennettu tehtaiden tai kunnan vuokrataloja vaan asuntoja rakensivat pelkästään yksityiset henkilöt. Ehdoton pääosa 1930-luvulla rakennetuista asuintaloista oli kaksikerroksisia kahden perheen taloja. Kaupinojankadun itäpuolelle vasta rakennettua omakotialuetta 1930-luvun loppupuolelta. Kuva: E. M. Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.