Lapin esikaupungin sosiaaliset olot

Asumisen ahtaus vähenee

Pientalovaltaisessa Lapin esikaupungissa talot olivat useimmiten kahden perheen asuntoja, joiden molemmissa päissä oli huone ja keittiö. Yhdessä omakoti- tai pientalossa saattoi asua parikymmentäkin ihmistä. Vuonna 1920 Lappi olikin yksi Tampereen ahtaimmin asutuista kaupunginosista.

Jos asuntojen ahtauden mittariksi otetaan se, että kussakin huoneistossa asui huonetta kohti vähintään 3 henkilöä, asui Lapin asukkaista 48 % ahtaissa oloissa; vain Amurin pohjoisosassa oli vieläkin ahtaampaa. Koko kaupungin keskiarvo oli 38 %. Kaikkein ahtaimmissa huoneistoissa, joissa oli vähintään 6 asukasta huonetta kohden, asui Lapissa 7,2 % koko asukasmäärästä; näinkin arvioituna Lapissa asuttiin ahtaasti. Tampereen Asuntokomitea korosti kuitenkin vuonna 1919, ettei Lapin tilanne ollut niin huono kuin tällaiset numerot antoivat ymmärtää:

Vaikka vuokralaisia olikin Lapissa vähemmän kuin kaupungissa keskimäärin, antaa Asuntokomitean vuoden 1919 lausunto silti harhaanjohtavan kuvan heidän määrästään, ainakin verrattuna seuraavan vuoden rakennus- ja asuntolaskentaan. Laskennan mukaan vuonna 1920 esikaupungin 227 huoneistosta kaikkiaan 66 % oli vuokralaisten käytössä, ja huoneissa mitattunakin heidän osuutensa oli suuri, kun kaikkiaan 45 % esikaupungin huoneistojen huoneista oli vuokralaisten asuinhuoneina tai muussa heidän käytössään. Koko kaupungissa vuokralaisten osuus tosin oli vielä huomattavasti suurempi, 84 % huoneistoista ja 76 % huoneista. Vuoden 1930 laskennassa vuokralaisten määrä ei Lapissa ollut ratkaisevasti vähentynyt, sillä heidän käytössään oli tuolloin yhä 62 % esikaupungin huoneistoista 38 % huoneista, kun koko kaupungin vastaavat luvut olivat 73 % ja 52 %. Lapin esikaupungissa oli siis suhteessa vähemmän vuokralaisia kuin muualla kaupungissa, mutta heidän lukumääränsä oli silti huomattava. Alueen talojen vanhoja talonkirjoja tutkineen Wacklinin mukaan pääosa vuokralaisista oli lähialueen tehtaissa työskennelleitä teollisuustyöläisiä.

Sosialihallituksen tilaaman vuoden 1919 asuntotilaston mukaan Lapin asukkaiden suurin ryhmä, teollisuustyöläiset, asuivat ahtaammin kuin ammattitoverinsa kaupungissa keskimäärin: Lapin teollisuustyöläisten kodeissa oli huonetta kohti asukkaita 2,3, kun keskiarvo koko kaupungissa oli 1,8. Ahtaimmin asuneiden rakennus- ja sekatyömiesten osalta asukasluku huonetta kohti oli Lapissa 2,5, mikä myös oli kaupungin keskimääräistä tasoa korkeampi. Lapin käsityöläiset asuivat perheineen sen sijaan suurin piirtein yhtä ahtaasti kuin ammattitoverinsa muualla kaupungissa, 1,9 asukasta huonetta kohti. Kiinteistönomistajien ja itsenäisten elinkeinonharjoittajien ryhmä asui Lapissa koko kaupungin keskiarvoon nähden varsin ahtaasti, kaksi asukasta huonetta kohti. Tätä selittänee se, että Lapissa ja muissa esikaupungeissa tämä ryhmä koostui itse asiassa pääosin työläisistä, jotka eivät saaneet toimeentuloaan talojensa vuokrista. Virkamiehet sen sijaan asuivat Lapissakin varsin väljästi, sillä keskimäärin 1910-luvun lopun virkamiesperheissä lähes jokaiselle asukkaalle oli oma huone.

Vuoteen 1930 tultaessa Lapin asumisolojen voidaan nähdä selvästi parantuneen. Yhden huoneen ja keittiön asunnot olivat edelleen yleisimpiä: sellaisissa asui 436 ihmistä eli noin puolet niistä asukkaista, jotka oli huomioitu rakennus- ja asuntolaskennassa. Suuremmissa kolmen huoneen huoneistoissakin asui kuitenkin 131 ihmistä.

Lapissa ei asuttu enää läheskään niin ahtaasti kuin vuosikymmen aiemmin, sillä huoneistoissa, joissa asukkaita oli vähintään 3 huonetta kohti, asui Lapissa vuonna 1930 enää 20 % esikaupungin koko väestömäärästä. Lapin esikaupunki oli silti edelleen keskimääräistä ahtaammin asuttu, sillä vastaava luku koko kaupungissa oli 18 %. Verrattuna esimerkiksi naapurikaupunginosa Petsamoon tai Nekalaan oli asuminen Lapissa kuitenkin huomattavasti väljempää. Lisäksi kaikkein ahtaimmissa oloissa (6 asukasta huonetta kohti tai enemmän) ei Lapissa asunut enää kukaan.

Kotitalouksien mukavuudet

Kunnallistekniikka oli 1920-luvun Lapissa vielä varsin alkeellista, sillä kaupunki suhtautui hankalan maaston ja sen aiheuttamien kustannusten vuoksi ajoittain penseästikin esimerkiksi viemäröinnin laajentamiseen uusiin kaupunginosiin. Lappiin rakennettiin vesijohtoa ja viemäriä jo 1919, mutta juoksevan veden ja viemäröinnin saaminen vaati talonomistajilta suuria kustannuksia, mikä herätti vastalauseita. Niinpä viemäröinnin laajentaminen koko Lapin alueelle viivästyi, ja vielä vuonna 1927 osa esikaupungin lokavesistä kulki avo-ojaa pitkin Naistenlahteen. Hidasta oli myös vesijohdon rakentaminen: Lapista vuokrattiin vielä 1930-luvullakin tontteja, joille ei ollut mahdollista saada juoksevaa vettä. Juomavesi haettiinkin alkuvaiheessa esimerkiksi Rauhaniemen lähteestä, ja muu talousvesi saatiin Näsijärvestä. Vesistön läheisyyden vuoksi myös peseytymismahdollisuudet olivat hyvät kesäaikaan.

Vuonna 1930 vesijohto oli kahdella kolmesta lappilaistaloudesta; se ei kaiken kaikkiaan ollut Lapissa olennaisesti harvinaisempi mukavuus kuin kaupungissa yleensä. Lämmintä vettä hanoista tuli tosin vain alle 5 %:iin Lapin huoneistoista. Myös kylpyhuoneita Lapin talouksista löytyi harvemmin kuin kaupungista keskimäärin: vain 5 %:ssa lappilaisista huoneistoista oli sellainen, kun koko kaupungissa kylpyhuonetta tai suihkuhuonetta päästiin käyttämään yli 11 %:ssa huoneistoista. Sisävessojakaan ei vuoteen 1930 mennessä ollut Lapissa saatu kuin joka viidenteen talouteen, kun koko kaupungista sellainen oli kahdessa viidestä huoneistosta. Sähkövalot sen sijaan löytyivät jo melkeinpä jokaisesta Lapin esikaupunginkin taloudesta.

Alhainen työttömyys

Työttömyysaste oli Lapin esikaupungissa alhainen verrattuna Tampereen yleiseen työttömyystilanteeseen. Myös lamavuosina työttömyys pysyi kaupungin yleistä tasoa alhaisempana: se oli pahimmillaan vuosina 1931-32, jolloin työttömänä oli noin 13 % työikäistä. Jo 1930-luvun puolivälissä työttömyysaste oli kuitenkin jo pudonnut 5 %:iin, ja työllisyys parani vielä siitäkin 1930-luvun lopun nousukaudella. Lapin suhteellisesti alhainen työttömyysaste selittynee alueen kiinteällä suhteella läheisiin tehtaisiin.

Verotettava varallisuus

Lapin esikaupungin verotuloista suurin osa, 1920-luvun puolivälissä yli 85 % ja alimmillaankin 1930-luvun alussa yli 75 %, koostui palkka- ja korkotuloista kerätyistä veroista. Koko kaupungissa palkkaverojen osuus kaikista verotuloista oli selvästi pienempi, noin 55-65 %. Kiinteistöverojen osuus verotuloista oli Lapissa vuosina 1924-39 lähes yhtä suuri kuin kaupungissa yleensäkin eli noin 10 %. Liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen osuus oli Lapissa sen sijaan huomattavasti pienempi kuin koko kaupungissa: Koko Tampereella liikkeenharjoittajat kantoivat verotaakasta 1920-luvun puolivälissä yli 30 %, ja 1930-luvun lopullakin noin 25 %. Lapissa sen sijaan liikkeenharjoittajien osuus oli 1920-luvun puolivälissä vain alle 5 % ja korkeimmillaankin lamavuosina 1931-32 vain vajaat 12 %. Lapin esikaupungissa siis veroja maksoivat lähinnä palkkatyöläiset, eivät niinkään liikkeenharjoittajat. Tässä kuvastuukin Lapin luonne pitkälti työläisten asuma-alueena, jossa palveluja oli selvästi vähemmän kuin keskustan kaupunginosissa.

Kerättyjen palkkaverojen määrä asukasta kohti oli Lapissa selvästi pienempi kuin kaupungissa keskimäärin: Lapissa asukkaat maksoivat palkka- ja korkotuloistaan veroja 1920-luvun puolivälissä noin 55 %, alimmillaan lamavuosina noin 45 % ja korkeimmillaan 1930-luvun lopulla noin 60 % koko kaupungin tasosta. Lapin esikaupungin asukkaiden voidaan siis katsoa olleen pienituloisempia kuin tamperelaiset keskimäärin.

Verotulojen määrän muutokset seurailivat Lapin esikaupungissa koko Tampereen kehitystä. Erityisen voimakkaasti kerättyjen verojen määrä nousi yleisellä nousukaudella vuosina 1927-28, jolloin esimerkiksi palkka- ja korkotuloista perittyjen verojen määrä asukasta kohden nousi esikaupungissa 27 markasta 41 markkaan. Talouslaman alettua 1920-30-lukujen vaihteessa verotulojen määrän lasku vastasi myös kaupungin yleistä kehitystä, ja sama voidaan todeta 1930-luvun jälkipuoliskon uuden nousukauden vaikutuksesta kerättyjen verojen määrään. Lapin esikaupungissa ei siis ollut verotuksen osalta olennaisia poikkeamia koko kaupungin tilanteeseen nähden; osaltaan dramaattisten poikkeamien vähäisyyttä selittänee Lapin työttömyysaste, joka säilyi läpi koko aikakauden koko Tampereeseen nähden alhaisena.