Härmälä - arkkitehtonista harmoniaa ja kaalinpäitä

Valtuusto hyväksyi 20.1.1925 kokouksessaan asemakaavatoimikunnan laatiman ehdotuksen Härmälän asemakaavaksi. Alueelle haluttiin rakentaa moderni ja arkkitehtonisesti yhtenäinen puutarhaesikaupunki. Rantaperkiön aluetta ei aikoinaan oltu kaavoitettu, mitä pidettiin kaupunkisuunnittelullisesti huonona ratkaisuna. Härmälän kohdalla haluttiinkin panostaa erityisesti alueen suunnitteluun. Toisaalta kauneuden ja harmonian tavoittelu, toisaalta melko pitkälle viety pihojen ja talojen tyypitys näkyy hyvin asemakaavaehdotuksen luonnostelleiden arkkitehtien Birger Federleyn ja Bertel Strömmerin suunnitelmissa:

…Avautuvien katukuvien kauneuspuolta, rakennusten järjestelmällistä ja eheää ryhmittelyä kuin myös koko esikaupungin julkivaikutusta on tarkoin harkittu. Rakennuksille, vieläpä ulkohuoneillekin on ehdotettu rakennusrajat, joita talojen piirustuksia vahvistettaessa on noudatettava. Kattojen kaltevuussuhteetkin tärkeänä kauneustekijänä ovat järjestettävät piirustukseen merkityllä tavalla. Julkisivuun ja kattojen väritykseen nähden tulee rakentajien taasen seurata rakennuskonttorin heille antamia neuvoja ja tulee velvoitus erikoisohjeiden noudattamisesta säilytettäväksi tonttien vuokrasopimuksiin.

Päätöksentekijät ja suunnittelijat halusivat säädöksillään vaikuttaa työväestön elämäntapoihin. Hyvä esimerkki tällaisesta työväestön valistukseen pyrkivästä säädöksestä on, että Härmälän rakennustyömailla oli vasarointi sunnuntaisin kielletty. Omien talojensa rakentajat tosin osasivat sujuvasti kiertää tätä säädöstä. Siihen saakka vasaroitiin, kunnes joku näki poliisin tulevan.

Omakotirakentamiseen varattiin aluksi 163 vuokratonttia, jotka alaltaan (1000-1400 m²) olivat suurempia kuin muissa esikaupungeissa. Tonttien suuruutta perusteltiin sillä, että Härmälä oli kaukana silloisesta kaupungin keskustasta. Alueen asukkaille haluttiin antaa tilaisuus puutarhanhoitoon ja kotieläinten pitoon tonteillaan.

Härmälän rakentamisen ensimmäisen vaiheen voidaan nähdä kestäneen perustamisvuodesta vuoteen 1930 asti. Tällöin omakotitontteja kysyttiin Härmälästä tasaiseen tahtiin, vaikka mitään ryntäystä uuteen kaupunginosaan ei sen alkuvaiheissa syntynyt. Ensimmäinen rakennusvaihe päättyi vuonna 1930, jolloin alkanut taloudellinen lama pysähdytti melkein kaiken rakennustoiminnan vuoteen 1933 saakka. Suhteessa aiemmin rakennettuihin esikaupunkeihin, Viinikkaan ja Nekalaan, lama koetteli Härmälää erityisen ankarasti. Useat talot olivat laman alkaessa vielä kesken, kun niiden rakennuttajat jäivät työttömäksi. Esimerkiksi vuonna 1930 ei yhdessäkään Härmälän talossa vielä ollut vesijohtoa. Moni perhe jopa menetti talonsa ja tonttinsa pakkohuutokaupassa.

Toisaalta niille, jotka olivat jo ehtineet asettua Rantaperkiöön ja Härmälään asumaan, saattoi oma puutarhapalsta osoittautua selviytymiskeinoksi laman yli. Kotitarveviljelyn lisäksi useat perheet viljelivät kaalinpäitä, porkkanoita, punajuuria, perunaa ja herneitä kaupunkilaisten ruokapöytiin. Sama toistui talvi- ja jatkosodan aikana.

Olipa Härmälään ja Rantaperkiöön syntynyt ammattimaistakin puutarhatoimintaa. Puutarhurit viljelivät kasvihuoneissaan kurkkua ja tomaattia sekä taimia ja leikkokukkia. Senaattori Wuorenheimon isännöimällä Lepolan huvilalla kasvatettiin niinkin erikoisia tuotteita kuin "samppiuuneja" eli sieniä puuliiterissä. Kauppahallin tiskille tarjosi laadukkaita mansikoitaan, vadelmiaan tai viinirypäleitään myös Jensenin puutarha. Kolmas pitkänlinjan puutarhasuku Rantaperkiössä oli Lammin perhe, joka jatkoi 1930-luvulla puutarhuri Axel Ahlgvistin perustaman tarhan hoitamista.