Miten tubia hoidettiin

Tuberkuloosin oireita ovat yskä ja siihen mahdollisesti liittyvät veriset yskökset, kuume, väsymys ja laihtuminen. Oireet saattavat hävitä kuukausiksi tai vuosiksi, mutta ilmaantua taas uudelleen. Keuhkojen lisäksi tuberkuloosia voi esiintyä missä tahansa osassa elimistöä, mutta nämä muut muodot ovat harvinaisia. Tuberkuloosia voi olla myös eläimillä. Taudin aiheuttaa bakteeri, joka johtaa tulehdukseen ja muutoksiin keuhkoissa.

Saksalainen Robert Koch löysi tuberkuloosibakteerin vuonna 1882. Tautia tutkittiin Suomessakin, mutta tehoavaa hoitoa ei keksitty. Diagnosointi perustui keuhkojen kuunteluun, yskösten tarkasteluun, rintakehän koputteluun ja siihen, mitä potilas kertoi oireistaan. Tampereella osalta tehdastyöläisistä tutkittiin mahdollinen tuberkuloosi, mutta yleensä sairastuneet eivät tavanneet lääkäriä kuin taudin viime vaiheessa. Annettu hoito oli lähinnä oireiden vähentämistä ja potilaan olon helpottamista. Tampereella tuberkuloosista kärsiviä otettiin jonkin verran hoidettavaksi kunnallissairaalaan. Siellä lähellä kuolemaa oleville keuhkotautipotilaille annettiin morfiinia. Muita lääkkeitä olivat kreosot, bover-pulveri, belladonna, kalanmaksaöljy ja vismutti. Ennen 1900-lukua harvoihin olemassa oleviin sairaaloihin ei kuitenkaan mielellään otettu keuhkotautisia, sillä heitä pidettiin parantumattomina. Toisaalta sairastuneet eivät itsekään usein yrittäneet päästä hoitoon, sillä he eivät uskoneet parantuvansa.

1900-luvun alun Tampereella lähes kaikilla ihmisillä oli tuberkuloositartunta, mutta kaikki eivät sairastuneet. Sairastumisen aiheutti joko syystä tai toisesta alentunut vastustuskyky tai jatkuva suuri taudille altistuminen tai näiden yhdistelmä. Varsinkin aikalaiset olivat vakuuttuneita myös perinnöllisestä alttiudesta taudille. Totta olikin, että sairaus saattoi tappaa koko perheen.

Vaikka taudille ei keksitty tehokasta hoitoa, Suomeen alettiin perustaa 1900-luvun alussa erityisiä keuhkotautiparantoloita. Niiden lisäksi suurimpiin kaupunkeihin avattiin huoltoloita, jotka tarjosivat neuvoja ja lääkärinapua keuhkotautisille. Tampereelle perustettiin 1911 keuhkotautihuoltola. Anna Vikander valittiin huoltolan lääkäriksi ja hänen lisäkseen palkattiin vielä sairaanhoitaja. Ihmiset, jotka epäilivät saaneensa keuhkotautitartunnan, saivat käydä huoltolassa ilmaisessa lääkärintarkastuksessa. Sairaiksi todetut saivat neuvontaa puhtaudessa ja heille annettiin sylkyastioita yskösten turvallista hävittämistä varten. Sairaanhoitaja kiersi sairaiden kodeissa auttamassa hoidossa ja antamassa valistusta. Sairastuneille opetettiin, että heidän ei tullut nukkua samassa sängyssä terveen perheenjäsenen kanssa. Kolmasosa tarkastuksissa käyneistä todettiin sairaiksi ja puolet heistä näistä pääsivät hoitoon johonkin parantolaan tai sairaalaan.

Tampereen keuhkotautihuoltola eli "nystyrätautisten avustustoimisto" avattiin 11. huhtikuuta vuonna 1911 osoitteeseen Hämeenkatu 19. Kuva: V. Kanninen 1932, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tampereen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyksen toimesta Kauppiin rakennettiin vuonna 1915 kunnallinen tuberkuloosiparantola, jonka lääkäriksi tuli keuhkotautihuoltolassa toiminut Anna Vikander. Parantolassa oli aluksi 30 potilaspaikkaa ja sen tehtävänä oli eristää tautia tartuttavat terveistä, antaa perushoitoa ja jakaa valistusta. Perushoito tarkoitti käytännössä potilaan lihottamista eli yleiskunnon parantamista. Potilaat saivat levätä, syödä ravitsevaa ruokaa ja hengittää raitista ilmaa. Parantolassa oltiin useita kuukausia, jopa vuosia. Tauti saattoi uusia kotiuttamisen jälkeen, jolloin parantolaan oli palattava. Suurin osa Kaupin parantolan potilaista kuului työväestöön.

Kaupin keuhkotautiparantolassa pidettiin talvellakin ikkunoita auki, sillä potilaiden haluttiin saavan mahdollisimman paljon raitista ilmaa. Kuva: H. Rantakallio 1928, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kaikkia sairaita ei voitu ottaa parantolaan, joten sinne päässeet olivat onnekkaita. Toiset sairastuneet eivät kuitenkaan halunneet hoitoon, vaikka olisivat sinne päässeetkin. Keuhkotaudin salaaminen oli yleistä, sillä lisääntyneen valistuksen myötä ihmiset usein karttoivat keuhkotautista tartunnan pelossa. Parantolassa monien vointi parani yleiskunnon noustessa ja jotkut parantuivat täysin. Koska parantoloissa oleskeltiin usein pitkään, eivätkä kaikki potilaat olleet huonokuntoisia, siellä syntyi ystävyyssuhteita ja erityistä potilaskulttuuria. Vaikka Kaupissa, kuten muissakin parantoloissa, oli tarkasti noudatettava päiväjärjestys ruoka- ja lepoaikoineen, aikaa jäi myös vapaaseen seurusteluun.