Teksti Hanna-Leena Autio
TUBERKULOOSI TAMPEREELLA 1900-1917
[TUBERKULOOSI TAMPEREELLA]
[MITEN TUBIA HOIDETTIIN]
[KANSALLISVAARA]
Lähes joka neljännen tamperelaisen kuolinsyy oli 1900-luvun alussa keuhkotuberkuloosi. Sairautta kutsuttiin yleisimmin keuhkotaudiksi, mutta myös nimityksiä näivetys- ja nystermätauti käytettiin. Tauti johti hyvin usein potilaan kuolemaan, minkä takia sen yleisyydestä oltiin erityisen huolestuneita.
Keuhkotuberkuloosi yleistyi Suomessa 1800-luvun aikana. Vuosisadan loppupuolella se alkoi kuitenkin vähetä, vaikka tautiin ei ollut tehokasta hoitoa. Tampereella keuhkotautikuolleisuus oli muuta Suomea jonkin verran suurempi ja laski myöhemmin. Tampereen suurin huippu oli ollut 1880-luvulla, mutta vielä 1900-luvun alussa varsinkin parhaassa työiässä olevat ihmiset kuolivat usein keuhkotautiin. Aikalaiset pitivät sitä erityisesti tehdastyöläisten sairautena, mutta suhteellisesti eniten keuhkotautiin kuoli käsityöläisiä ja seka- ja ulkotyöläisiä. Tauti oli miehillä jonkin verran yleisempi kuin naisilla.
Tuberlukoosin kuolleiden määrä ja osuus kaikista samana vuonna kuolleista Tampereella 1900-1917. Vuosittaiset vaihtelut olivat keuhkotautikuolleisuudessa suuria. Keuhkotauti pysyi kuitenkin kuolinsyynä lähes neljänneksellä Tampereella kuolleista, eikä tuo osuus juurikaan muuttunut ajanjaksona 1900-1917.
Tampereen väestö kasvoi nopeasti varsinkin 1880-luvulla. Ahtaasti asuttaessa altistuminen tuberkuloosille on suurempaa, sillä tuberkuloosi leviää pisaratartuntana ihmisestä toiseen. Kun ahtaisiin asumisoloihin yhdistyi 1800-luvun lopun Tampereella usein heikko elintaso, riski vastustuskyvyn alenemiseen ja sen myötä sairastumiseen kasvoi. Tautiin kuolivat tuolloin pienet lapset ja vanhukset, mutta olojen parannuttua keuhkotuberkuloosista kärsivät eniten 20-40 -vuotiaat. Keuhkotaudin yleistyminen osui myös muissa kaupungeissa niiden suurimman kasvun ajanjaksoon. Vasta 1910-luvun lopusta alkaen Tampereen keuhkotautikuolleisuus kääntyi todella laskuun. Muissa Suomen kaupungeissa kuolleisuus oli alkanut laskea jo aikaisemmin. Vaikka asumistiheys ei suoraan selitä keuhkotautikuolleisuutta, ahtaan asumisen voi 1900-luvun alussa olettaa hidastaneen kuolleisuuden laskua.
Lähteet:
Heli Haiminen, Keuhkotauti Tampereen terveydellisenä ongelmana 1850-luvulta 1910-luvulle. Suomen historian pro gradu, Tampere 2002.
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta vuonna 1911.
Hanna Kuusi, Keuhkotauti kansallisvaarana. Tuberkuloosin vastaiset strategiat Suomessa vuoteen 1939 asti. Talous- ja sosiaalihistorian pro gradu, Helsinki 1995.
Aili Nenonen, Parantolaelämää. Keuhkovammaliitto 1986.
|