Kolmas puolikunnallinen asuntoyhtiö

Puolikunnalliset rakennukset olivat kunnan rakennuttamia taloja, joiden asukkaat pääsivät huoneistonsa haltijoiksi maksamalla vähitellen osan rakennuskustannuksista. Ne koettiin tehokkaaksi keinoksi luoda asuntopulan vaivaamaan kaupunkiin uusia asuntoja. Tampereen kaupungin 1920-luvun lopulla aloittama puolikunnallinen asuntotuotanto sai vuonna 1938 jatkoa pian sen jälkeen, kun toinen puolikunnallinen oli valmistunut XVII kaupunginosaan. Helmikuussa 1938 kaupunginhallituksen asettama toimikunta alkoi suunnitella samaan kaupunginosaan - Puolimatkankadun, Salhojankadun ja Lähteenkadun rajaamalle tontille - kolmatta puolikunnallista asuntoyhtiötä. Toimikunnan esityksen mukaisesti tontille ryhdyttiin vielä saman vuoden lokakuussa rakentamaan kahta nelikerroksista lamellitaloa.

Kaupungin III puolikunnallisen asuntoyhtiön kaksi asuintaloa Salhojankadun ja Lähteenkadun risteyksestä. Niiden takana kaksi IV puolikunnallisen yhtiön taloa, joiden rakentamiseen varauduttiin jo III puolikunnallisen talojen rakentamista suunniteltaessa. Kuva: Tampere-Seura.          

Laadultaan III puolikunnallisen asuntojen oli tarkoitus olla parempia kuin aikaisemmat II puolikunnallisen asuntoyhtiön huoneistot. Toisaalta kaupunginhallituksen asettaman toimikunnan ehdotuksessa myös niiden vuokrat asetettiin korkeammiksi, sillä rakennuskustannukset olivat talojen korkeatasoisuuden vuoksi korkeammat. Verraten korkean vuokratason vuoksi talojen rakentaminen toimikunnan suunnittelemassa muodossa herätti vastustusta valtuustossa, jonka käsiteltäväksi kaupunginhallitus vei toimikunnan ehdotuksen. Ehdotus kuitenkin lopulta hyväksyttiin.

Kolmannen puolikunnallisen asuntoyhtiön perustava kokous pidettiin 18. kesäkuuta 1938, jolloin valittiin yhtiön johtokunta. Ensimmäisinä toiminaan johtokunta hankki yhtiön talojen rakennuspiirustukset, jotka laati arkkitehti Bertel Strömmer. Johtokunta päätti rakennuttaa talot yhtiön omaan laskuun, sillä ulkopuolisilta urakoitsijoilta pyydetyt tarjoukset ylittivät alkuperäisen kustannusarvion noin miljoonalla markalla. Urakoitsijan tarjouksen hyväksyminen olisi merkinnyt uutta rahoitussuunnitelmaa tai rakennussuunnitelman muuttamista, mikä olisi vaikeuttanut koko hankkeen toteutumista ja nostanut huoneistovuokria korkeammiksi.

Talojen rakennustyö alkoi 16. lokakuuta 1938. Alkuvaiheessa ongelmia aiheutti varsinkin kehno maapohja, jonka vuoksi rakennusten pohjien pohjoisen puoleisia päitä jouduttiin vahvistamaan. Rakennusten pohjoispäihin juntattiinkin satoja 8-12-metrisiä rautabetonipaaluja maapohjan vahvistamiseksi. Maapohja aiheutti vielä tämän jälkeenkin ongelmia, mikä lisäsi kustannuksia ja viivästytti työtä. Yhtiön talojen loppuhinta oli lopulta reilut 8,3 miljoonaa markkaa, mikä oli noin 200 000 markkaa alkuperäistä kustannusarviota enemmän. Pääosan rahoituksesta, 6,6 miljoonaa markkaa, yhtiö sai Tampereen Säästöpankilta kiinnelainana.

Verraten korkeatasoista asuntotuotantoa edustaneet kolmannen puolikunnallisen asuntoyhtiön kaksi taloa olivat Tampereen ensimmäisiä lamellirakennuksia. Ne käsittivät yhteensä 94 asuinhuoneistoa ja 3 liikehuoneistoa. Kaikissa asunnoissa oli sähköhellat, jotka kaupunginhallituksen asettama toimikunta oli todennut tavallisia puuhelloja edullisemmiksi. Asuntojen permannoissa oli korkkimatot. Kummankin talon kellarikerroksessa oli keskuslämmityslaitteet polttoainesuojineen, kaksi asukkaille vuokrattavaa saunaa ja pesutupa. Asukkaiden kellarikomerot oli sijoitettu pihamaan alle. Asuinhuoneistojen pääosa oli yhden huoneen ja keittiön asuntoja. Tarkemmin talojen huoneistotyypit eritellään seuraavassa taulukossa.

Asuntoyhtiön johtokunta oli valinnut yhtiön asukkaat joulukuussa 1938 kaikkiaan 336 hakijan joukosta. Valinta suoritettiin monissa tapauksissa arpomalla. Asukkaat pääsivät muuttamaan kysyttyihin, kesällä 1939 valmistuneisiin kolmannen puolikunnallisen asuintaloihin elokuun 1. päivänä.