Teksti Marjo Pihlajaniemi

Herrasväen salongit

Varakkaat ihmiset sijoittivat mielellään asuntoonsa, sillä hyvin hoidettu ja puhdas koti oli perheelle kunniaksi. Asunnon tuli olla myös sievä, eli koriste-esineet, taulut ja päällystetyt huonekalut loivat mielikuvan perheen varakkuudesta. Varakkuuden näkyminen erotti heidät työläisistä, joilla ei ollut varaa panostaa mukavuuteen ja kauneuteen, koska kaikki rahat menivät ensisijaisiin tarpeisiin kuten asuntoon ja ruokaan. Keskiluokka arvosti kotia rauhallisuuden ja kauneuden linnakkeena, mihin perheen isä saattoi levätä raskaan työpäivän jälkeen ja hänen vaimolleen oli kunnia-asia pitää koti kauniina niin että sinne oli mukava tulla.

Yläluokan perheillä oli varaa laittaa osa rahoista kotiin ja elämisen laatuun. Huoneita oli useampi ja niillä oli usein oma käyttötarkoituksensa. Yläluokan perheet eivät valmistaneet ruokaansa itse, joten asunnossa oli ruokailuhuone keittiöstä erikseen. Salonkeja saattoi olla useampi; yksi missä oleskeltiin perheen kesken ja tuttujen tullessa vierailulle ja toinen salonki, missä otettiin vastaan arvovieraita. Talon isännällä oli oma työhuoneensa ja pukeutumishuone. Talon emännällä oli myös oma huoneensa, missä hän saattoi oleskella ja ottaa vastaan naisvieraita. Lapsilla oli jokaisella oma huone tai ainakin oma sänky. Varallisuudesta riippuen talossa oli erityishuoneita, kuten vierashuoneet, kirjasto ja palvelijoiden asunnot.

Teiskolassa kuvattu salonki vuodelta 1899. Kuva: Axel Tammerlander, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Seinät olivat tapetoitu tai tapetoitu ja osaksi paneloitu. Katossa roikkuivat kristallikruunut ja lattiat olivat paksujen mattojen peitossa. Ikkunat oli peitetty paksuilla verhoilla, jotka olivat usein arvokasta kangasta kuten silkkiä tai satiinia. Jos verhoja oli kahdet päällekkäin, niin ikkunanpuoleiset saattoivat olla tylliä. Huonekalujen ja koristeiden määrä riippui perheen varallisuudesta, porvariskoti oli huomattavasti vaatimattomampi kuin yläluokalla. Seinillä roikkui arvokkaita maalauksia, joiden aiheena oli esimerkiksi esi-isät. Asunnossa oli myös muita arvoesineitä, kuten hopeoituja kannuja ja maljakkoja. Sohvat ja tuolit olivat pehmustettu ja päällystetty kankaalla, joka saattoi olla samaa materiaalia kuin verhot. Pöydillä oli pitkiä liinoja hapsuineen ja esimerkiksi maljakko jossa oli tuoreita kukkia. Muita huonekaluja olivat lasikaapit, joissa säilytettiin koriste-esineitä ja hienompia astioita joita käytettiin vierailujen yhteydessä. Muita kaappeja käytettiin tavalliseen säilytykseen, mutta ulkomuodoltaan ne olivat arvokkaita. Vuode oli iso ja mukava. Yläluokan vuoteet saattoivat olla lähes yhden huoneen kokoisia ja niissä oli verhot, jotka sulkemalla sänky muuttui kuin omaksi huoneekseen.

Varakkuus näkyi elämäntyylissä ja perheen varallisuuden lisääntymisen saattoi huomata juuri ulkoisissa asioissa, kuten pukeutumisessa ja asumisessa. Varallisuus oli mukavuutta, siisteyttä ja helppoutta. Jokaisen oletettiin elävän oman yhteiskuntaluokan edellyttämällä tavalla ja ulkoisten merkkien täyttäminen oli tärkeää toisaalta siksi, että ihminen saattoi tuntea kuuluvansa johonkin luokkaan ja toisaalta siksi, että muut saattoivat tunnistaa, mihin yhteiskuntaluokkaan hän kuului.

Kolme Palanderin perheen lasta vuolukiviuunin edessä 1900-luvun alussa. Palanderit asuivat Tampereen keskustorilla.Tampereen museoiden kuva-arkisto